Heinrich Himmler Suomessa

Seppo Jyrkinen, 15.10.2016 (alk. 05.04.2015)

Suomen ja Saksan välisissä suhteissa hämmentää juutalaisten asema. Kaikkialla muualla, minne Saksa vaikutustaan levitti, juutalaiset joutuivat sorretuiksi ja lopulta tuhon omaksi. Suomessa tilanne oli toinen.

ReichsFührer Heinrich Himmler vieraili Suomessa mm. 29.7.-6.8.1942.

"Wir haben keine judenfrage"

Ainoa suhteellisen luotettava tieto Saksan yrityksestä koskea juutalaisiin Suomessa, on Himmlerin keskustelu Rangellin kanssa kesällä 1942. Tästä tapaamisesta Rangell on sodan jälkeen kertonut kahdessa eri yhteydessä, sekä 1947 että 1961.

Hannu Rautkallio, Holokaustilta pelastetut, s323:

"Kuulusteluissaan Katajanokan vankilassa 3.10.1947 Rangell itse puolestaan valotti keskustelua: "SS-ReichsFührer Heinrich Himmlerin Suomessa käynnin aikana oli jossain yhteydessä tullut puhetta Suomen juutalaisista, jolloin kuulusteltava oli sanonut, että Suomessa ei ole juutalaiskysymystä. Himmler ei ollut millään tavoin esittänyt tahi pyytänyt Suomessa olevien juutalaispakolaisten Saksaan lähettämistä, vaan oli keskustelu asiasta päättynyt heti kuulusteltavan tekemään edellä mainittuun huomautukseen." Samansisältöisesti Rangell kuvaili keskusteluaan toisessakin yhteydessä [Jokipiille 3.11.1961]: "Himmler kysyi, miten Suomen juutalaisten laita on. Sanoin hänelle, että Suomessa on noin pari tuhatta juutalaista, kunnollisia perheitä ja yksilöitä, joiden pojat taistelevat armeijassamme niin kuin toisetkin suomalaiset, ja jotka ovat yhtä kunnioitettuja kansalaisia kuin muutkin. Päätin lausuntoni sanoihin: "Wir haben keine Judenfrage", ja sanoin sen kyllin täsmällisesti, että keskustelu tästä asiasta päättyi siihen. Muuta kertaa ei juutalaiskysymyksestä Himmlerin kanssa keskusteltu."

On mahdollista, että Himmler "koetti kepillä jäätä" haluten tietää, olisivatko suomalaiset olleet halukkaita jonkinlaisiin juutalaisvastaisiin toimiin, kuten lähestulkoon jokainen Saksan kanssa sotiva tai sen miehittämäksi joutunut valtio. Miehitetyissä länsimaissa (Ranska, Hollanti, Norja) saksalaisten tarvitsi vain käskeä, ja paikalliset poliisit keräsivät juutalaiset itään lähetettäviksi. Ennen sotaa Ruotsikin oli myötäillyt natsi-Saksan juutalaispolitiikkaa.

Itä-Euroopassa juutalaisvainot olivat yleisiä ja juutalaisvastaista lainsäädäntöä oli ollut käytössä jo ennen sotia. Monessa maassa näkyvät juutalaisvainot olivat rinnastettavissa natsi-Saksan toimenpiteisiin.

Vichyn Ranskassa oli aloitettu juutalaisvastaiset toimet ilman, että saksalaiset olisivat sellaisia edes vaatineet. Eero Kuparinen, Aleksandriasta Auschwitziin, s261-262:

"Se [Vichyn Ranska] aloitti oman juutalaisvastaisen lainsäädännön laatimisen ja loi näin myös mahdollisuuden karkottaa juutalaisia hallitsemastaan Etelä-Ranskasta. Tämän kaiken Vichyn Ranska teki kauan ennen kuin saksalaiset ryhtyivät mihinkään juutalaisvastaisiin toimiin miehittämässään Pohjois-Ranskassa, ja myös ilman saksalaisten puolelta annettuja suoria määräyksiä."

Natsien pragmaattinen politiikka

"Lopullinen ratkaisu", holokausti, oli Saksassa valtionsalaisuus, eikä siitä kerrottu julkisesti. Virallisesti juutalaiset lähetettiin itään työleireille, vaikkakin asiasta tihkui tietoja Saksan ulkopuolelle läpi toisen maailmansodan. Pohjoismaat oli Wannseen papereiden mukaan jätetty tietoisesti sen ulkopuolelle, ainakin aluksi.

Natsit olivat tarpeen tullen hyvin pragmaattisia ja katsoivat oman etunsa perään. Pidättyvyyttä he osoittivat myös suhteessa Romaniaan ja Italiaan, vaikka näiden maiden juutalaispolitiikka Hitleriä raivostuttikin. Antero Holmila, Holokausti s199:

"Hitler oli myös äärimmäisen vihainen Mussolinille, kun tämä suojeli Italian juutalaisia ja tarjosi suojan miehittämiensä alueiden juutalaisille. Saksa ei voinut asialle mitään, koska Italia oli Saksalle äärimmäisen tärkeä mutta hankala liittolainen. Kun Romania yhtäkkiä lopetti juutalaisten tuhoamisen, Hitler raivostui, mutta Romanian panos Saksan itärintaman eteläisellä neljänneksellä oli tärkeämpi realiteetti kuin romanialaisten aloittaman juutalaisten tuhoamisen loppuunsaattaminen."

Himmlerin perin hillitty käytös Suomessa on saattanut johtua Hitlerin määräyksistä. Eversti Buschenhagenin raportin pohjalta Hitler oli jo ennen sotaa, alkuvuodesta 1941 lausunut, että "Partneriudesta tulisi vaikea - - Poliittisesti täytyisi olla varovainen. Kansa on herkkätuntoista, eikä sitä voi holhota, kuten täytyy menetellä slovakien kanssa". (Markku Jokisipilä, Aseveljiä vai liittolaisia, s55).

Suomalaiset saivat kuulla Hitlerin varovaisesta asenteesta ilmeisesti jo 1941, viimeistään kuitenkin vuoden 1942 alussa, Kenraali von Falkenhorstin kertoessa maaherra Hillilälle "saaneensa Hitleriltä määräyksen ehdottomasti kunnioittaa Suomen suvereniteettia. Kenraalin mukaan perusteluina eivät olleet vain poliittiset syyt vaan se, että Hitler ihaili ja kunnioitti Suomea." (Marianne Junila, Kotirintaman aseveljeyttä, s111) Vahvistus asialle tuli loppuvuodesta 1942 Kivimäen raportoidessa asiasta: "Führer on käskenyt Saksaa olemaan sekaantumatta Suomen sisäisiin asioihin." (Hannu Rautkallio, Ne 8 ja Suomen omatunto, s142).

Himmlerin ja Rangellin tavatessa suomalaisilla oli tieto, tai vähintäänkin toive, siitä, että Reichsführerillä ei olisi ollut valtuuksia painostaa Suomea juutalaisvastaisiin toimiin. Varmuutta tällaisesta ei kuitenkaan ollut ja aina oli olemassa mahdollisuus, että diktaattori olisi muuttanut mieltään.

Juutalaiset takaisin Suomeen

Saksan viranomaiset ryhtyivät puoli vuotta Himmlerin vierailun jälkeen toimiin saadakseen useat maat siirtämään omat juutalaisensa kotimaihinsa, pois Saksan miehittämistä maista. Tällöin he olisivat välttäneet tuhoamisleirit.

Suomen juutalaisia oli Saksan vallan alla kymmenkunta, jotka Saksan ulkoministeriön viranomaiset halusivat toimittaa takaisin Suomeen.

Tammikuusta 1943 alkaen Saksa ilmoitti yhteensä 10:lle Euroopan maalle, myös Suomelle, että niiden tulee toimittaa omat juutalaista syntyperää olevat kansalaisensa kotimaihinsa maaliskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen heitä uhkaisi internointi tai poiskuljetus kuten muitakin juutalaisia.

Suomen Berliinin lähetystö ilmoitti helmikuussa, että sillä ei ollut tietoa Saksan vaikutusalueella asuvista Suomen juutalaisista. Suomen viranomaisten tiedot olivat kuitenkin puutteelliset, jonka lähettiläs Blücher korjasi 11. maaliskuuta informoiden Belgiassa asuvasta rouva Sara Beile Livak-Bellistä.

Maaliskuussa tuli uusi kehotus, kun konsuli Pausch huomautti "eräistä juutalaisnaisista", joiden poistuminen olisi suotavaa. Rouva Livak-Bellillä oli belgialainen aviomies ja tytär, jotka eivät saaneet enää maastapoistumislupaa, joten perheen äitikään ei suostunut lähtemään.

Muutamaa kuukautta myöhemmin heinäkuussa - määräajan jo umpeuduttua - lähetystöneuvos Eberhard von Thadden otti yhteyttä va. asianhoitaja Edvin Lundströmiin Berliinissä pyytäen, että rouvaa vielä kehotettaisiin palaamaan Suomeen muutaman viikon sisään. Muutoin hänet voitaisiin viedä Theresienstadtiin tai johonkin muuhun keskitysleiriin. – Sara Beile Livak-Bell ei suostunut palaamaan Suomeen.

Lähteet:

Taimi Torvinen, Kadimah, Suomen juutalaisten historia, s149-151, sekä
Hannu Rautkallio, Holokaustilta pelastetut, s224-230.

Painostusvaihtoehto poissuljettu

Edellinen kesä

Vuosi ennen Himmlerin vierailua, kesällä 1941, Suomen omien peltojen tuotto oli ollut vain 50% tarpeesta ja siten lähes 2 miljoonaa suomalaista ilman ruokaa. Syksyllä Saksa oli ryhtynyt painostamaan Suomea jatkamaan sotatoimia Leningradiin ja lopettanut jo sovitun viljaerän laivauksen.

Nälänhädän uhasta huolimatta Suomen poliittinen johto oli kieltäytynyt Saksan vaatimuksista. Tämä oli kertonut hyvin selkeästi Berliinille, että suomalaiset eivät olleet halukkaita taipumaan painostuksen alla. (Nälkätalvi 1941/42)

Vierailun aika

Himmlerin vieraillessa Suomessa 1942 oli monta asiaa toisin kuin 1941.

Suomen ruokatilanne oli paljon valoisampi kuin vuotta aikaisemmin. Maatalous oli menestynyt paremmin (60% tarpeesta) ja myös Saksan toimitukset olivat alkaneet. Kaiken kaikkiaan ruokaa oli 75% rauhanaikaisesta, minkä lisäksi kaupunkilaiset tuottivat ruokaa omatoimisesti. Elintarviketilanne oli oleellisesti parempi kuin vuotta aikaisemmin.

Rintamilla vallitsi hiljainen asemasota, mikä myös rauhoitti suomalaisten mieliä. Saksan sotilaalliseen tukeen ei ollut akuuttia tarvetta, vaikka rauhaa ei ollutkaan näköpiirissä.

Suomalaisten liikkumavaraa lisäsivät myös koetut sotatapahtumat. Ne olivat osoittaneet niin saksalaisille kuin suomalaisillekin, että suomalaisessa maastossa ja pohjolan sääolosuhteissa suomalainen divisioona oli selvästi parempi kuin Wehrmachtin divisioona. Erityisen selvästi tämä oli tullut esiin talvella 1941-1942. Vaikka Saksan sotavoima kokonaisuutena olikin musertavan suuri, erityisesti teknisissä aselajeissa, sen mahdollisuudet kohdistaa Suomeen sotilaallista painostusta olivat oleellisesti vähäisemmät.

Sekä Himmler että Rangell tiesivät, että Saksan asema oli heikentynyt, vaikkakin suomalaiset yhä tarvitsivat elintarvikeapua. Suomessa vierailleella Himmlerillä ei ollut syytä olettaa, että suomalaiset olisivat tulleet taipuvaisemmiksi Saksan painostukselle. Himmlerillä oli heikommat edellytyksen painostaa Suomea, kuin mitä Hitlerillä oli ollut vuotta aikaisemmin Leningradin porteilla.

Rangellin kertomuksen uskottavuus

Rangellin lausuntoa on kritisoitu perusteilla, että tapahtumalla ei ollut ulkopuolista todistajaa ja että Rangell oli liian hillitty mies vastustamaan pontevasti Himmleriä.

Se, että Rangell kuvasi tapahtuman hyvin samanoloisesti sekä 5 että 20 vuotta tapahtuman jälkeen puoltaa sen todenmukaisuutta. Jos kyseessä olisi ollut Valpon kuulustelussa esitetty hätävalhe, se olisi seuraavien 15 vuoden aikana ehtinyt haalistua ja kuvaukset olisivat olleet ristiriitaisia.

Ihmisen hillitty käytös normaalissa työelämässä ei millään tavoin kerro luonteen heikkoudesta. On myös huomattava, että Rangell ei ollut lehmänkauppoihin tottunut poliitikko, vaan Suomen pankin vt pääjohtaja. Hän oli Risto Rytin "täsmävalinta" tehtävään, joka jo etukäteen tiedettiin äärimmäisen vaativaksi.

Himmler ja suomalaiset

Pelkäsivätkö suomalaiset niin paljon Himmleriä, että olisivat häntä nöyristelleet? - Diplomaattinen kohteliaisuus on omien etujen ajamista, ei nöyristelyä.

Suomalaisten suhtautumisesta kertoo aika paljon se, että kun tämä edellisen kerran (22.-28.3.1942) kävi Suomessa, keskellä hänen vierailuaan (25.3.1942) Päämajassa aloitti työt juutalainen upseeri Leo Jakobson. Hänet oli nimitetty saksalaisten ja suomalaisten väliseksi yhteysupseeriksi ja hän tapasi saksalaisia päivittäin. – Natsien reaktioista ei ole tietoja, mutta äärimmäisen loukkaavana suomalaisten menettelyä on varmasti pidetty. Eikä Päämajan päätös missään tapauksessa ole voinut olla vahinko.

Olisi kovin outoa, jos saksalaiset eivät olisi tehneet sodan aikana edes tätä yhtä Rangellin kuvaamaa yritystä ulottaa kätensä Suomessa oleviin juutalaisiin. Legendan Himmlerin salkusta ovat mitätöineet mm Hartikainen, Lindstedt ja Rautkallio.

Seppo Jyrkinen - palaute ät jyrkinen.fi