Ida Suolahti: Yhteinen vihollinen, yhteinen etu

Seppo Jyrkinen, 05.07.2016 (alk. 04.03.2016)

Kriittinen kirja-arvostelu

Sotavanki kenraalimajuri Kirpitsnikov

Suolahden kirjassa tarkastellaan Suomen ja Saksan välistä sotavankien vaihtoa jatkosodan ajalta.

Suolahden tavoite aikalaisnäkökulman löytämiseksi on kiitettävää ja tämän ansiosta kirjaa voi pitää tavoitteiltaan parhaana suomalaisten ja saksalaisten välistä sotavankien vaihtoa koskevana julkaisuna.

Johtopäätösten kohdalla menee kuitenkin uskottavuus todella pahasti. Vaikutelmaksi tulee, että ensin on laadittu teoria ja sen jälkeen on pakotettu asioita väkisin teorian mukaiseen muottiin. Tällöin kirja kuitenkin loittonee tutkimustyöstä lähestyen tavallisia julkisuushakuisia mielipidekirjoja. Mikäli tämä on tarkoituksellista, niin silloin kirjan kannessa tulisi lukea isoin kirjaimin: VAIN TUTKIMUSKÄYTTÖÖN.

Kirjaa voi suositella aihepiirin jo ennestään tuntevalle ja erittäin kriittisen silmän omaavalle henkilölle. Sen sijaan tekstiä passiivisesti omaksuvan tavallisen kansalaisen ei kannata tähän tarttua.

Harmaalla taustalla olevien otteiden sivunumerot viittaavat tutkimustyöstä julkaistuun, Helsingin yliopiston sivuilta ladattavaan maksuttomaan pdf-tiedostoon.

1. Einsatzkommando hiljeni - vankimäärät kasvoivat

Politrukkien lähettämisen päättyi "kuin seinään" syksyllä 1942

Saksalaisten käsiin Sv.leiri 3:sta toimitettuja sotavankeja odotti Suolahden mukaan epäinhimillinen kohtalo.[1]

Sivun 231 taulukon mukaan saksalaisille lähetettiin vuoden 1941 aikana 112 sotavankia. Seuraavan vuoden aikana vankimäärä nelinkertaistui ollen 408 sotavankia. Samanaikaisesti saksalaisten murhakoneisto meni kuitenkin päinvastaiseen suuntaan "... loppuvuodesta 1941 Einsatzkommando Finnlandin toiminta hiljeni."[2] Lisäksi sivun 241 mukaan "Ensimmäiset sotavangit siirrettiin sotavankileiri 3:lle 11.11.1941."

Suolahden itsenä antamien tietojen mukaan Einsatzkommandon toiminta hiljeni samanaikaisesti kun vankimäärät kasvoivat. Sv. leiri 3 ja Einsatzkommando olivat yhtäaikaa aktiivisia vain puolitoista kuukautta. Tätä ristiriitaista seikkaa hän ei kuitenkaan tarkastele.

Ristiriita on niin voimakas, että se hyvin raskaasti kyseenalaistaa väitteet Einsatzkommando Finnlandin merkittävästä roolista Suomessa.

2. Eri mieltä olevan tutkimuksen mitätöinti

Sekä sotavankeja että suomalaisia sotilaita asui pahviteltoissa

Pekka Kauppalan tutkimuksessaan Paluu vankileirien teille esittämät päätelmät sotavankien vaihdon syistä - tiedustelupalveluitten yhteistyö[3] - Suolahti nimeää väheksyvään tyliin hypoteesiksi.[4] Kauppalan analysoimia arkistolöytöjä[5] sotavankien kohtaloista Suolahti ei asiaperustein kumoa, vaan ainoastaan väittää, että "ei voi löytyä tietoja".[6]

Suolahti sivuuttaa (kiistää) kokonaan sen vaihtoehdon, että sotavangit olisivat päätyneet tiedustelupalvelu Abwehrin käyttöön Saksaan, mihin johtopäätökseen Kauppala on päätynyt.[7] Kauppalaa ei kuitenkaan voi sivuuttaa osoittamatta, että sotavankikortit ja niihin liittyvät tiedot olisivat väärennettyjä tai että tietoja on tulkittu ammattitaidottomasti.

Omien tietojen puutteellisuus ei ole riittävä peruste toisen tutkijan tietojen mitätöintiin.[8]

3. Valvontaosasto salasi asiat esimiehiltään?

Sotavangin kuulustelu

Sotilaallinen kuri katosi

Suolahden mukaan valvontaosasto olisi toiminut esimiehiltään salaa.[9]

400: Mikään lähteissä ei viittaa siihen, että tiedustelujaoston päällikköä, yleisesikunnan päällikköä tai ylipäällikköä olisi tiedotettu valvontaosaston sotavankiluovutuksista.

Sotaväen rikoslaki määritteli esimiesten ja alaisten suhteet. Esimies päätti siitä, mitä hänen alaisensa tekivät ja hänen käskyvaltansa oli ehdoton, aina armottomuuteen saakka. Esimiehillä oli myös velvollisuus olla selvillä omien alaistensa tekemisistä, ja näiden puolestaan tuli tehdä selkoa omista tekemisistään. Omavaltaisuus oli kapinaa, josta sodan aikana uhkasi kuolemantuomio.

Suolahden teorian mukaisesti Tiedustelujaoston päällikkö, eversti Melander, olisi ollut täydellisen piittaamaton käskyvaltaansa kuuluvan Valvontaosaston toiminnasta kokonaisen vuoden ajan. Perusteeksi Suolahti kuitenkin esittää ainoastaan sen, että hän ei ole löytänyt asiasta kertovaa käskyä![10]

Salaliitto Valvontaosastolla

Asian salaajiksi olisi pitänyt saada satoja henkilöitä, eikä yksikään saanut lipsua:

Valvontaosaston henkilökunta

Sv.leiri 3:n henkilökunta

Kotijoukkojen esikunnassa Sv.leiri 3:n asioita tunteneet henkilöt

leirejä kiertäneet sotavankitarkastajat

kuljetuksia organisoineet upseerit, autonkuljettajat ja vartijat

leirien elintarvikehuollosta vastanneet henkilöt (elintarvikepulan vuoksi ruoka-annokset jaettiin miehen ja päivän tarkkuudella)

...

Motiivit ja luvat

Suolahti ei myöskään kerro järjellistä motiivia sille, että sadat sotilashenkilöt olisivat muodostaneet salaliiton. Vasemmistonvastaisuus ei riitä syyksi, sillä Suomen armeijan sotilaista 95% oli aseisiin kutsuttuja siviilejä, joista 40% äänesti vaaleissa sosialidemokraatteja.

Sotavankien vaihtoon oli ylipäällikön lupa,[11] jonka tutkija kuitenkin rajaa muihin kuin Sv.leiri 3:n sotavankeihin.

Salaliiton todisteeksi tarvitaan paljon pätevämpi peruste kuin tutkijan tietämättömyys.

4. Sotavangit olivat halukkaita vaihtamaan puolta

Politrukki yhteistyössä suomalaisten kanssa

Syksyllä 1941 yli 10.000[12] sotavankia oli valmis vaihtamaan puolta.

398: Itse luovutustaan anoneista suurin osa halusi palata saksalaisten valloittamalle kotipaikkakunnalleen, mutta saksalaisten vankeuteen haluttiin siirtyä myös taistelemaan bolsevismia vastaan tai paremman kohtelun toivossa. Totalitaarisessa valtiossa kasvaneiden ja usein etnisen alkuperänsä tai sukutaustansa vuoksi kaltoin kohdeltujen neuvostokansalaisten lojaaliutta omaa maata kohtaan vähensi se, että sotavangiksi jääminen oli Neuvostoliitossa rangaistava teko.

Politrukkien vaikea asema

Upseereiden ja politrukkien yhteistyöhalukkuutta on lisännyt se, että Neuvostoliitossa heitä oli odottamassa kuolemantuomio ja myös perheelle oli tiedossa rangaistuksia.[13] Sodan aikana omien teloittaminen oli puna-armeijassa yleistä.[14]

Suolahden omat tiedot tukevat yhteistyöhalukkuutta:

261: Moni upseerisotavanki oli valmis yhteistyöhön suomalaisten kanssa, sillä vangiksi jäädessään upseeri teki maanpetoksen. Stalinin elokuussa 1941 antaman määräyksen numero 270 mukaan jokainen vangiksi jäävä upseeri tai poliittinen upseeri laskettiin rintamakarkuriksi.

Samoin Pekka Kauppalan:

Näissä tapauksissa merkinnät loppuvat mainintaan "kadonnut" ja joissakin tapauksissa "kaatunut" tai joutunut sotavankeuteen. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa kyseessä on virheellinen informaatio, jota ei ole korjattu jälkeenpäin. [Lähde: Pekka Kauppala Pekka, Paluu vankileirien teille, s150]

Politrukkien suostuttelu Saksan tiedustelupalvelun auttamiseen on ollut äärimmäisen helppoa.[15]

5. Tiedusteluyhteistyö käsitellään valikoiden

Sotavangin kuulustelu rintamalla

Tiedustelutehtävä vs tiedusteluyhteistyö

Suolahti kiistää useassa kohdin sotavankien käytön tiedustelutehtävissä:

198: Tietorikas sotavanki ei välttämättä ollut käytettävissä tiedustelutehtävissä.[16]

Tiedustelutoiminnassa on kuitenkin syytä pitää erillään

tietojen luovuttaminen (passiivi toiminta), sekä toisaalta

tiedustelutehtävät (partiotoiminta tai vakoilu).

Työvoimana vaiko tietolähteinä?

Suolahden mukaan Saksan armeija ei käyttänyt upseereita työvoimana[17] ja tämän perusteella ihmettelee, että miksi saksalaiset ottivat heitä vastaan.[18]

233: On houkuttelevaa päätellä, että luovutuksen syy olisi sotavangin taktisissa tiedoissa, mutta luovutuksen ja kuulustelupöytäkirjan päiväyksen tai vangiksi jäämisen välillä on helposti puoli vuotta. Tällöin sotavangin operatiiviset tiedot ovat olleet auttamattoman vanhentuneita.

Tutkija ei analysoi sotavankien pitkäkestoisten tietojen hyödyllisyyttä, joskin muutamassa kohtaa kertoo sellaisiakin tietoja olleen.[19] Hän ei myöskään käsittele sitä vaihtoehtoa, että suomalaiset keräsivät vangeilta ensin kaiken itseään kiinnostavan ja vasta sen jälkeen tarjosivat heitä saksalaisille.

261-262: Vangiksi jääneitä upseereita kuulusteltiin erityisen tarkasti sekä joukko-osastojen esikunnissa että tiedustelu- ja valvontaosaston lukuun koko sodan ajan. Heidän tietojaan tarvittiin sekä taktisten operaatioiden suunnittelussa että vihollisen erikoisaselajien ja teknisten innovaatioiden selvittämisessä.

Natsit eivät teloittaneet tiedustelulle arvokkaita vankeja[20] ja armon saivat myös lääkintähuollon väki.

Upseerisotavangin vastatessa hänelle esitettyihin kysymyksiin, hän on tiedusteluorganisaatiolle kertaluokkaa arvokkaampi kuin lapiotöissä. Tämän vaihtoehdon Suolahti sivuuttaa.

6. Juutalaiset yliedustettuina - vaiko ei?

Sotavangit korjasivat vaatteita

Juutalaisten yliedustus Sv.leiri 3:lla?

288: Useat tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että juutalaiset sotavangit olivat yliedustettuina valvontaosaston saksalaisille luovuttamien sotavankien ryhmässä.

Juutalaisilla oli yliedustus Neuvostoliiton hallinnossa

Suolahti antaa kyllä tiedot juutalaisten runsaaseen määrään Sv.leiri 3:ssa, mutta ei lausu johtopäätöstä.

259: ...tosiasiassa noin 20% poliittisista upseereista oli vuonna 1938 juutalaista syntyperää.

297: Neuvostoliiton asukkaista juutalaisia oli noin kolme miljoonaa [1,8% väkiluvusta] vuonna 1939 ... johtavista poliittisista virkamiehistä ... 8 %.

Jari Hanski:

Politbyroon jäsenistä oli juutalaisia 23–37 prosenttia aina vuoteen 1925 asti - - Neuvostoliiton parlamentissa juutalaisia oli 4,1 prosenttia vuonna 1936. Puna-armeijan johdossa heitä oli enimmillään 4,6 prosenttia vuonna 1926. [Lähde: Jari Hanski, Juutalaisvastaisuus suomalaisissa aikakauslehdissä ja kirjallisuudessa 1918-1944, s150]

Miika Kallatsa:

...juutalaisten osuus saksalaisille luovutettujen poliittisten sotavankien joukossa ei ollut poikkeuksellisen suuri, kun sitä verrataan juutalaisten osuuteen puna-armeijan poliittisessa henkilöstössä. [Lähde: Miika Kallatsa, Suomen Saksalle luovuttamat sotavangit jatkosodan aikana, s136:]

Sv.leiri 3:n kautta saksalaisille meni 524 sotavankia, joista 47 oli juutalaisia, mikä tekee 9%. (Kallatsa s136)

Juutalaiset olivat n 10 kertaisesti yliedustettuina politrukkien joukossa, joten on luonnollista, että heitä oli runsaasti myös politrukkileirillä. Poliittisten upseereiden kohdalla he olivat selvästi aliedustettuina.

7. Antisemitismiä armeijassa?

Mooseksen uskolaisten juhlapyhäpäivät, annettu 28.4.1941

300: Selvää antisemitismiä esiintyi sekä puolustushallinnossa että sotavankien joukossa, mikä lisäsi juutalaisten sotavankien todennäköisyyttä joutua epäilyksenalaisiksi.

Armeijan suhtautumisesta juutalaisiin:

Sotilasaikakauslehdissä ei juutalaisvastaisuutta 1920 ja 1930 luvuilla esiintynyt (Hanski s355).

Juutalaissotilaiden omat pyhäpäivät huomioitiin ennen jatkosodan alkua (ks kuva). Määräys kosketti suuruusluokkaa 50 varusmiestä.

Päämajan tiedustelujaostolla suomalaisten ja saksalaisten väliseksi yhteysupseeriksi määrättiin juutalainen reservin luutnantti Leo Jakobson. Työssään hän kohtasi saksalaisia upseereita päivittäin. Armeijan organisaatiossa Valvontaosasto kuului yhtenä osana Tiedustelujaostoon eli Jakobson oli hierarkian ylemmällä tasolla. (Leo Jakobson Päämajassa)

Juutalaisia sotavankeja suosittiin syksystä 1942 lähtien "omalla leirinurkkauksella", jonne Punainen Risti toimitti juutalaisten organisoimia elintarvike- ja vaatelähetyksiä. Tämän ansiosta juutalaisten sotavankien - vihollismaan kansalaisten - ruokahuolto oli paremmalla tolalla kuin suomalaisilla siviileillä. (Juutalaiset sotavangit)

Väitteitä armeijan juutalaisvastaisuudesta esiintyy kirjallisuudessa runsaasti, mutta faktaa todella vähän.

8. Vaihtosuhde 1:1

Sotavangit marssilla läpi tuhotun Sortavalan

398: Päämajan valvontaosaston sotavankiluovutukset saksalaisille poikkeavat muista sotavankiluovutuksista sikäli, että niistä ei saatu vastinetta...

405 ...2271 rekisteröityä sotavankia...[suomalaisille]

60: ... 2261 pysyvästi luovutettua... [saksalaisille]

Lopullinen vaihtosuhde on Suolahden antamien tietojen mukaan 2.271 / 2.261 = 1,004 eli 1:1 periaate toteutui neljän tuhannesosan tarkkuudella. Tässä jakolaskussa kaikki poliittiset sotavangit (524) ovat mukana, joten lopputuloksen perusteella heistä saatiin vastineeksi yhtä monta sotavankia saksalaisilta.

Sotavankiliikenne Suomen ja Saksan kesken tapahtui eri organisaatioiden kautta. Vankieriä meni välillä pohjoiseen, välillä etelään ja lisäksi molemmat osapuolet lähettivät satoja sotavankeja takaisin eri tahdissa.

Päämajassa joku byrokraatti on pitänyt sotavankien vaihdoista kirjaa, sillä näin suuri tarkkuus ei toteudu sattumalta.

9. Muita huomioita

Kolme puolalaista sotavankia: lääkäri, matemaatikko ja luonnontieteilijä

208: Suurin osa sotavankiluovutuksista tapahtui sotavangin mielipidettä kysymättä.

Vapaaehtoisia oli syksyllä 1941 yli 10.000 joten miksi valita muita?

209: ...Suomen päämajan valvontaosasto halusi pitää poliittisten sotavankien erottelun salassa alusta asti – sitä koskeva määräys oli tarkoitettu "vain asianomaisten, alatoimistossa palvelevien, mahdollisimman harvojen tietoon saatettavaksi”.

Sv.leiri 3 löytyy sotavankileirejä koskevista asiakirjoista siten kuin muutkin leirit. Sen sijaan kaikki tiedustelutoimintaan liittyvä kyllä salattiin. Myöskään Petroskoin vakoojakoulusta ei ääntä pidetty.

304: Pilakuvissa ja huumori­kirjallisuudessa sen sijaan hyödynnettiin stereotypioita juutalaisista...

Saksan vuoristo­armeijakunnan johdon mielestä suomalaisissa lehdissä julkaistut pilakuvat puolestaan loukkasivat Hitleriä, mistä se suomalaisille valitti.[21]

304: Hän ja eräs toinen juutalainen sotavanki kertoivat leirin päällikön, luutnantti L:n, häpäisseen juutalaisia sotavankeja liimauttamalla heille tekoparrat ja pakottamalla heidät säkkihyppelyyn.

Tuo on armeijoitten yleinen vitsaus nimeltä "simputus". – Kaikki juutalaisiin kohdistuneet asiattomuudet eivät ole antisemitismiä.

310: Vaikka suomalaiset viranomaiset eivät sinänsä toivoneet Suomesta luovutettujen juutalaispakolaisten kuolemaa, tavoitteena oli poistaa muut kuin Suomen kansalaisuuden saaneet juutalaiset maasta.

Syytä täsmentää, että poistaa a) "juutalaiset" ja b) "joukko juutalaisia" ovat eri asioita. Ja että c) "Valtiollisen poliisin päällikkö" on eri asia kuin d) "suomalaiset viranomaiset".

10. Laatujournalismi on vanhanaikaista

Suolahti kirjoittaa varoen.

335: Suurin osa tutkijoista olettaa, että valvontaosaston saksalaisille luovuttamat sotavangit teloitettiin tai heidät alistettiin epäinhimilliselle kohtelulle.

Suolahti ei väitöskirjassaan (pdf-tiedosto) esitä väitettä sotavankien teloituksista varmana asiana, vaan hän kertoo tutkijoiden olettamuksista. Saksalaisten toimeenpanemista teloituksista on tietoja runsaastikin, mutta niillä ei ole osoitettu kytköstä Sv.leiri 3:en sotavankeihin. Yhden Sv.leiri 3:n vangin oletetaan kuolleen, mutta kuolinsyystä ei ole tietoa.

Tietämättömyys sotavankien kohtalosta ei ole todiste.

Lehdistö esittää asian suurpiirteisesti

Helsingin Sanomat
Iltasanomat

Skandaali myy. Ja joku on valmis siitä maksamaan.

Lähteet ja viitteet

Viitteet

[1] s335: "Mihin valvontaosaston saksalaisille luovuttamat sotavangit päätyivät? Suurin osa tutkijoista olettaa, että valvontaosaston saksalaisille luovuttamat sotavangit teloitettiin tai heidät alistettiin epäinhimilliselle kohtelulle."
[2] s351: "Jo loppuvuodesta 1941 Einsatzkommando Finnlandin toiminta hiljeni. Joulukuun lopulla vom Felde lomautti kaikki yksikön palveluksessa olleet suomalaiset valtiollisen poliisin virkailijat ja tulkit ylietsivä Arvid Ojastia lukuun ottamatta."
[3] Pekka Kauppala, Paluu vankileirien teille, s176: "Siinä mielessä saksalaisten alkuperäiset pyynnöt saada suomalaisilta erityisesti "politrukkeja, juutalaisia, kaukasialaisia, virolaisia, ukrainalaisia ja valkovenäläisiä" osoittautuu yhdeksi yhtenäiseksi ja loogiseksi tiedustelu ja kollaboraatiopoliittisesti motivoiduksi pyynnöksi eikä sadistis-ideologisiin rationaalis-ammatillisiin osiin jakautuvaksi."
[4] s23: "Pekka Kauppalan sekä Saksaan että Neuvostoliittoon luovutettujen sotavankien vaiheita luovutuksen jälkeen Neuvostoliitossa selvittävä teos Paluu vankileirien teille ilmestyi vuonna 2011. Se keskittyy paljolti Neuvostoliittoon luovutettuihin sotavankeihin eikä anna kokonaiskuvaa itse sotavankiluovutuksista saksalaisille. Siitä syystä päätelmät sotavankiluovutusten syistä jäävät hypoteesin tasolle."
[5] s150: "2.400:sta [saksalaisille] siirretystä on TsA MO löytänyt tutkimushankkeelle yhden tai useamman henkilökortin noin 600:sta eli 25 prosentista. - - Noin 60 prosentissa tapauksista eivät kortin aineistot anna mitään tietoja, jotka koskisivat kohdehenkilöittensä kohtaloita sotavankeuteen joutumisen jälkeen. Näissä tapauksissa merkinnät loppuvat mainintaan "kadonnut" ja joissakin tapauksissa "kaatunut" tai joutunut sotavankeuteen. Kahdessa ensimmäisessä tapauksessa kyseessä on virheellinen informaatio, jota ei ole korjattu jälkeenpäin. Jäljelle jää siis noin kymmenen prosenttia saksalaisille siirretyistä, joiden kohtalosta on tietoja."
[6] s342: "...päämajan valvontaosaston luovuttamia sotavankeja ei sodan aikanakaan löytynyt Stalag 309:n arkistosta. Siksi heistä ei voi löytyä tietoja saksalaisista lähteistä eikä myöskään Venäjän arkistoissa olevista sotasaaliina saaduista saksalaisista sotavankikorteista."
[7] Kauppala s152: "Monilla muilla siirretyillä on myös poikkeava merkintä "palveli saksalaisten parissa". Tämän merkinnän TsA MO:n [Tämän päivän Venäjän arkiston] toimitsijat arvelivat tarkoittavan, että henkilöt eivät olleet suoranaisesti Saksan armeijan palveluksessa, mutta olivat muulla tavalla heidän palveluksessaan esimerkiksi tiedustelijoina, vartijoina tai muina avustajina."
Kauppala s153: "Politrukkien suhteen tulos oli yhtä mielenkiintoinen: viiden heistä (Mihail Marmerstein, Semjon Vinokurov, Aleksandr Malkis, Aizik Ofengeim ja Fjodot Grenberg) sekä vielä kahden juutalaistaholta varmaksi (Jakov Metrikin) tai todennäköiseksi (Aleksei Volkov) juutalaiseksi merkityn kohdalla on kahdenlaisia merkintöjä, jotka olivat täysin samanlaisia kaikkien heidän kohdalla. Viisi varmaa muodostavat sata prosenttia suomalaisten saksalaisille siirtämistä juutalaisista politrukeista. Korttien päällä olevan kirjoituksen mukaan näistä henkilöistä ei saanut antaa kenellekään mitään tietoa, ja tiedusteluyrityksistä oli heti tehtävä ilmoitus. Henkilöt olivat olleet Suomen sotavankeudessa ja heidät oli luovutettu "saksalaiselle kommandolle tiedustelupalvelujen intressissä tai muuta sotilaspoliittista toimintaa varten Neuvostoliiton alueella".... Vaikka muotoilu ei suoraan ilmaise, että henkilöt olisivat olleet mukana myös suunnitellussa tiedustelu- ynnä muussa toiminnassa, tämä lienee hyvin todennäköistä. Vastaava muotoilu upseerien kohdalla ei jätä epäilyksille sijaa."
[8] s341: "Nykytutkijan kannalta ongelmallista on, että Venäjän tiedustelupalvelun arkistoon, jossa tietoja Saksan tiedustelun palveluksessa olleista todennäköisesti olisi, ei länsimaisilla tutkijoilla juuri ole pääsyä."
[9] s24: "Sotavankiluovutuksista ei sovittu ”Saksan kanssa” yleensä, vaan kukin suomalainen viranomaistaho sopi luovutuksista oman saksalaisen yhteistyötahonsa kanssa pyytämättä lupaa Suomen päämajan sotavankihallinnolta."
s228: "Suomen päämajan valvontaosasto luovutti yhteensä 520 sotavankia saksalaisille viranomaisille Suomen sotavankihallinnolta lupaa pyytämättä."
[10] Kuriositeettina mainittakoon, että tutkijat eivät ole löytäneet Hitlerin käskyä juutalaisten murhaamisesta. Tähän vedoten jotkut ovatkin väittäneet, että miljoonia ihmishenkiä vaatinut kansanmurha toteutettiin Hitleriltä salaa.
[11] s97: "[Sotavankien vaihdosta] ...päätettiin korkealla taholla, sillä määräys on ylipäällikön allekirjoittama. Sen mukaan vaihdon tuli tapahtua mies miestä vastaan, paitsi kun kyseessä olivat työhön kykenemättömät vangit, joista voitiin luopua ilman vaihtoa."
[12] s118: "Kotijoukkojen esikunnan alaisilta sotavankileireiltä ilmoittautui vapaaehtoisiksi yhteensä yli 10 000 sotavankia ja joitakin upseerivankeja. Kotijoukkojen esikunnan alaisten vankileirien ja sairaaloiden kokonaisvahvuus oli tuolloin lähes 28 000 sotavankia, joten yli kolmasosa kotijoukkojen esikunnan alaisista sotavangeista piti Suomen armeijaa sotavankeutta parempana vaihtoehtona. [syksyllä 1942 määrä oli Ojalan mukaan 16.000]"
[13] s393: "Sotavankeus sinänsä on traumaattinen kokemus, jota kaikki eivät halua julkisesti muistella. Neuvostoliitossa sotavangiksi jääminen oli neuvostoarmeijan pääesikunnan käskyn mukaan kielletty ja rangaistava teko, josta myös sotavangin omaiset saivat kärsiä. Kotimaahansa palanneita sotavankeja kohdeltiin pettureina."
[14] Antti Kujala, Vankisurmat, s156: "Paitsi että omia sotilaskarkureita ja "pelkureita" ammuttiin todella 1941-1942 15 divisioonan verran [yli 200.000 miestä]... omaisilta evättiin eläke ja muu taloudellinen tuki."
[15] Politrukkien suostuttelussa on voitu edetä täysin asiallisesti toimiston pöydän ääressä keskustellen, ilman minkäänlaista uhoamista. Esimerkiksi seuraavasti:
Aluksi kuulustelija toteaa, että "Varmaankin tiedätte, mitä tapahtui poliittisille komissaareille, jotka antautuivat suomalaisille talvisodassa." – Neuvostoliittoon palautuksen jälkeen aika montaa odotti kuolemantuomio tai pakkotyöleiri.
Sitten kuulustelija esittää kysymykseen verhotun uhkauksen: "Me olemme jo lähettäneet tiedot tuhansista neuvostosotavangeista kansainväliselle Punaiselle Ristille Geneveen. Sen tehtäviinhän kuuluu välittää Neuvostoliittoon tieto vangiksi joutumisesta.
Mitä teidän omaisillenne tapahtuu, jos neuvostoviranomaiset saavat tiedon, että te olette antautuneet elävänä suomalaisten käsiin?" Politrukki on ollut hyvin tietoinen siitä, että hänen omaisiaan rangaistaisiin.
Lopuksi kuulustelija tekee ehdotuksen: "Varmaankin haluatte omaistenne Stalinin rangaistuksilta?
Se onnistuu, mikäli ryhdytte yhteistyöhön Saksan tiedustelupalvelun kanssa. Ketään ei tarvitse vahingoittaa, vastaatte vain teille esitettäviin kysymyksiin. Kun kymmenen politrukkia kertoo asiat samalla tavoin, he voivat luottaa myös teidän sanaanne.
Vastapalvelukseksi saksalaiset piilottavat tiedot teidän olemassaolostanne ja sotavankikorttiin teidät merkitään kuolleeksi tai kadonneeksi. Tarvittaessa saatte jopa uuden nimen. Sodan jälkeen voitte sitten palata kotiinne vapaana miehenä!
Odotan vastaustanne huomisaamuna."
[16] Alaviite 629: "Tästäkin syystä Pekka Kauppalan teoria siitä, että suurin osa sotavankiluovutuksista olisi johtunut tiedustelusyistä, on kestämätön, vertaa Kauppala 2011, s. 148–149."
[17] s337: "Valvontaosaston saksalaisille luovuttamien sotavankien käyttäminen saksalaisten työvoimana voidaan sulkea suoraan pois, sillä sotavangeista neljäsosa oli poliittisia upseereita ja vielä suurempi osa, 214, upseereita ja sotilasvirkamiehiä. Saksan armeija ei käyttänyt kumpiakaan työvoimana. Poliittisten upseerien ja muiden upseerien käyttäminen työvoimana oli Saksan armeijan määräysten ja käytäntöjen vastaista."
[18] s229: "Valvontaosaston sotavankiluovutusten selvittämisen ongelmana on, että asiakirjalähteistä ei löydy juurikaan perusteita sille, miksi valvontaosasto luovutti sotavankeja kymmenien vankien erissä aseveljen siviilitiedustelupalvelulle. Yhtä tärkeä kysymys on, miksi saksalaiset ottivat vastaan nämä sotavangit, joita he eivät omien määräystensä mukaan voineet käyttää työvoimana."
s337: "Mitä saksalaiset turvallisuusviranomaiset ajattelivat hyötyvänsä 520:sta poliittisesti epäluotettavasta sotavangista? Vai ajattelivatko he hyötynäkökohtia lainkaan?"
[19] s186: "Yhteysesikunta Nord oli nimittäin ilmoittanut - - käyttävät kansallisuudeltaan saksalaisia sotavankeja toistaiseksi työpalvelussa tai tiedustelupalvelussa..."
s339: "...luutnantti Vladimir Vasiljevitsh Zorin laati "täydellisen selostuksen Neuvostoliiton armeijan tiedusteluosaston järjestelystä sekä lyhyen selostuksen Neuvostoliiton sotilas- ja siviilialoilla toimivasta kemiallisesta teollisuudesta" jo syyskuussa 1941 ollessaan 63. sotasairaalassa hoidettavana."
s370: "...syksyllä 1941 Suomen päämajaa oli saapunut everstiluutnantin arvoinen Saksan tiedustelu- tai valvontaviranomaisten edustaja, joka oli ehdottanut sotavankien vaihtoa. Saksalaiset kaipasivat sotavankeja, jotka voisivat antaa tietoja NKVD:stä."
s398: "Erityisen tietorikkaita sotavankeja luovutettiin Suomen ja Saksan tiedusteluorganisaatioiden välityksellä. Tiedustelumielessä loppuun käytetty sotavanki arvioitiin vastaanottajamaassa ja hänet sijoitettiin sopiviin tehtäviin tai vankileirille."
[20] s223: "Saksan valtakunnan turvallisuuden pääviraston 28.6.1941 antaman käskyn mukaan tiedustelulle arvokkaita sotavankeja lukuun ottamatta poliittisesti aktiiviset, rikolliset ja muuten ei-toivotut ainekset tuli teloittaa."
[21] Marianne Junila, Kotirintaman aseveljeyttä, s127: "Saksan vuoristoarmeijan johto Pohjois-Suomessa oli kuitenkin yhä tyytymätön suomalaiseen lehdistöön kuin muutkin saksalaiset. Paikallisten lehtien linjaan kohdistuneet valituksen jatkuivat koko sodan ajan: liittoutuneiden - siis vihollisen propagandan - ja puolueettomien maiden välittämiä uutisia julkaistiin kovin vapaasti, suomalaiset pilakuvat loukkasivat Hitleriä, saksalaisista sotilaista kirjoitettiin epäaseveljelliseen sävyyn, suomalaisten tapa uutisoida Saksan epäonnistumisista kuten Stalingradista oli vailla vertaansa koko Euroopassa."
Seppo Jyrkinen - palaute ät jyrkinen.fi