Petsamon nikkeli ja Iso-Britannian politiikka 1940-41

Seppo Jyrkinen, uusittu kokonaan 3.9.2017 (alk. 27.10.2013)
Liinahamarin satama

Petsamon kriisit välirauhan aikana olivat Suomelle raskasta aikaa. Saksan tekemisiä on käsitelty runsaasti, mutta brittien Petsamon-politiikka, Stalinin yllyttäminen aggressiiviseen Suomen-vastaiseen toimintaan, on jäänyt vähäiselle huomiolle. Kuitenkin Englannin (ja Neuvostoliiton) toimet työnsivät Suomen Saksan syliin. Ison-Britannian Helsingin-lähettilään Gordon Verekerin sanoja lainaten "Kun me kerran pakotamme suomalaiset tekemään pirun kanssa liiton!"

Välirauhan aikaista Suomea on kutsuttu usein ajopuuksi tai koskiveneeksi - ja sotien jälkeen suomettuneeksi. Englannin politiikan perusteella kuvaavampi nimitys Välirauhan ajalle on kuitenkin "työntöproomu".

Valtioiden "mielipiteitä" tarkastellessa on syytä erottaa toisistaan

tavallisten kansalaisten enemmistön mielipide, jota vapaa lehdistö yleensä tukee, ja toisaalta

hallitusten ja muiden valtaapitävien mielipide, joidenka päätösten mukaan maa toimii.

Nikkelialue Norjan-vastaisella rajalla

Pohjois-Eurooppa 1940-1941
Pohjois-Eurooppa keväästä 1940 alkukesään 1941

Saksan nikkelinkulutus ennen Toista maailmasotaa oli noin 11.000 tonnia, josta se pystyi itse tuottamaan vain 5%.[1] Huippuluokan terästen, aseiden ja työkalujen valmistus edellytti raaka-aineen tuontia muualta. Saksan nikkelinsaanti Kanadasta loppui syyskuussa 1939 suursodan syttyessä, jolloin Petsamosta tuli ainoa paikka Euroopassa, josta nikkeliä oli saatavilla.

Petsamon nikkelikaivoksen oikeudet omisti maailmanmarkkinoita 90%:sti hallinneen kanadalais-brittiläisen International Nickel Companyn tytäryhtiö, Mond Nickel Company ja Suomessa toimi Mondin omistama Petsamon Nikkeli Oy. Kaivoksen rakennustyöt oli aloitettu ennen toista maailmansotaa.

Neuvostoliitto oli tuottanut valtaosan nikkelistään itse ja täydentänyt vajaustaan tuomalla sitä Kanadasta, minkä britit - Kanadan avustuksella - pysäyttivät toukokuussa 1939.[2] Välirauhan aikana Neuvostoliitto alkoi hyvin aggressiivisesti vaatia kaivoksen oikeuksia ja yhtiön hallintaa itselleen.

Sotilaalliselta kannalta katsottuna nikkelialue ja koko Petsamon "käsivarsi" oli erittäin vaikea. Rovaniemeltä alueelle johti vain yksi, 500km mittainen kapea maantie. Suomen armeijan omissa suunnitelmissa olikin vakavasti harkittu sitä vaihtoehtoa, että Neuvostoliiton uudestaan hyökätessä, pohjoisinta Suomea ei lainkaan puolustettaisi.[3]

Liinahamarin satama
Talvisodan jälkeen satamassa oli yksi 45 x 20 m suuruinen laituri valtamerialuksia varten. Varastorakennukset rakennettiin myöhemmin. Kuva ilmeisesti Välirauhan loppuajoilta.

Suomi brittiläisen imperiumin näkökulmasta

Englannin politiikka 1930-luvun lopulla

Suomi ja Ruotsi neuvottelivat 1930-luvun lopulla Ahvenanmaan linnoittamisesta, mille tarvittiin Krimin sodan rauhansopimuksen allekirjoittajamaiden hyväksyntä. Tällöin Englanti ilmoitti, että se vaatii myös Neuvostoliittoa kuultavaksi asiassa.[4] Siten Englanti tarjosi Neuvostoliitolle mahdollisuutta estää saarten linnoittaminen, minkä tämä sittemmin tekikin. Näin menetellessään Englanti asetti Neuvostoliiton edut Suomen etujen yläpuolelle.

Toisen maailmansodan alla Churchill yritti saada aikaan suuren liittoutuman Saksaa vastaan; Venäjä ja Englanti olivat olleet liittolaisia 1. Maailmasodassa. Hän kirjoitti huhtikuussa 1939:

"Kukaan ei voi sanoa, että läntisten demokratioiden ja Neuvosto-Venäjän välillä ei olisi vakaata etujen yhteneväisyyttä, emmekä me saa tehdä mitään, mikä vaarantaisi tuon etujen yhteneväisyyden luonnollisen toiminnan."[5]

Münchenin neuvotteluissa syyskuussa 1938 Englanti, Ranska, Saksa ja Italia sopivat Tshekkoslovakian pilkkomisesta; pilkkomisen kohteena olleen maan edustajia ei ollut lainkaan läsnä.

Samassa, pieniä maita ylenkatsovassa hengessä, Englanti, Ranska aloittivat kesällä 1939 neuvottelut Moskovassa saadakseen Neuvostoliitosta kumppanin Saksan vastaiseen liittoutumaan. Neuvostoliitto vaati oikeutta lähettää joukkoja naapurimaihinsa näiden omia mielipiteitä kysymättä, mikä käytännössä tarkoitti miehitysoikeutta. Aikansa vastusteltuaan Chamberlainin hallitus lopulta myöntyi ja ehdotti Neuvostoliitolle 1.7.1939 salaista lisäpöytäkirjaa. Siinä mainittiin Viro, Suomi, Latvia, Puola, Romania, Turkki, Kreikka, Belgia, Luxemburg, Hollanti ja Sveitsi.[6]

Saksa kuitenkin kiilasi länsivallat syrjään hyvin tunnetulla Molotov-Ribbentrop sopimuksella, joka erosi lännen tarjouksesta mm siinä, että sopimuksen piiriin kuului vähemmän valtioita. Siinä mainittiin Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola ja Romanian pohjoisosat.

Ranska ja Englanti jarruttelivat suomalaisten ostamien aseiden toimituksia pitkin syksyä 1939. Marraskuun alkuun mennessä Ranskasta tuli yksi sotatarvikelasti, Englannista ei yhtään.[7]

Suursodan sytyttyä syyskuussa 1939 Englanti sanoi irti kauppasopimuksen Suomen kanssa vaatien kuitenkin samalla, että menetettyä kauppaa ei saisi korvata Saksan avulla. Tämän se tosin perui jo 8.9.1940.[8]

Neuvostoliiton esitettyä syksyllä 1939 Suomelle vaatimuksensa rajansiirrosta Karjalan kannaksella, Churchill halusi Ison-Britannian hallituksen painostavan Suomea, koska hän katsoi, että brittien oli asetuttava Neuvostoliiton puolelle.[9] Vielä pari viikkoa ennen Talvisotaa Churchill halusi Englannin ilmoittavan Neuvostoliitolle, että se ei tukenut taipumattoman Suomen kantaa vaan ymmärsi Neuvostoliittoa.[10] Stalinin harjoittama, 10 miljoonaa ihmishenkeä vaatinut terrori Neuvostoliitossa, ei ilmeisestikään haitannut Churchillia.

Talvisodan aika

Vielä Talvisodan alettuakin oli Englannin hallituksessa myötämielisyyttä Neuvostoliittoa kohtaan. Ulkoministeri Halifax lausui sotakabinetissa joulukuun puolivälissä, että Englanti ei halunnut noudattaa politiikkaa, joka heikentäisi diplomaattisia suhteita Neuvostoliittoon.[11] Viikkoa myöhemmin Churchill katsoi joukkojen lähettämisen Suomeen olevan vaarallista, koska hän halusi välttää sotaa Neuvostoliittoa vastaan.[12]

Asetelmassa Neuvostoliitto vs. Suomi kansalaismielipiteet ympäri maailmaa olivat pienen Suomen puolella. Englannin ja Ranskan hallitukset kuitenkin yhä kaipasivat Neuvostoliitosta kumppania Saksan-vastaiseen rintamaan. Oman kansalaismielipiteensä vuoksi länsimaiden hallitusten oli vaiettava todellisista pyrkimyksistään, kuten Moskovan neuvotteluista, ja toimitettava Suomelle aseita. Talvisodan jälkeen hallitukset antoivat liioiteltuja tietoja antamastaan "avusta". Valtaosan aseista Suomi osti käteisellä, lainarahalla tai jopa selluloosalla.

pommikone Bristol Blenheim
Talvisodan aikana Englanti myi Suomelle mm. Bristol Blenheim pommikoneita. Kirjallisuudessa käytetään termiä "apu" erittäin usein harhaanjohtavasti.

Alkuvuodesta 1940 Englanti ja Ranska puuhasivat "avustusretkikuntaa" Talvisotaa käyvän Suomen tueksi. Hankkeen todellisia motiiveja epäiltiin Suomessa jo silloin ja sodanjälkeinen tutkimus on osoittanut sen huijaukseksi. Operaation ainoa tavoite oli vallata Ruotsin malmikentät ja estää Saksaa saamasta Ruotsista laadukasta, vähäfosforista ratamalmia. Osaston komentaja, kenraali Macksey, sai peräti oikeuden olla lähettämättä joukkoja lainkaan Suomeen.[13]

Pienten valtioiden asema

Myös muihin pieniin valtioihin Churchill suhtautui siirtomaavallan asenteella.

Helmikuussa 1940 laivastoministeri Churchill halusi lähettää joukkoja Skandinaviaan riippumatta Norjan ja Ruotsin mielipiteistä ja vaikka Suomi ei avunpyyntöä esittäisikään. Joukko-osaston oli myös oltava valmis taistelemaan norjalaisia ja ruotsalaisia vastaan.[14] Maaliskuun alussa hän ehdotti, että liittoutuneet nousisivat maihin Narvikissa ja alkaisivat vasta sen jälkeen keskustella Norjan kanssa kauttakulkuoikeudesta.[15]

Norja oli puolueeton ja hyvin pasifistinen maa, joka 30-luvulla oli lähestulkoon lopettanut armeijansa. Se ei myöskään ollut osallinen Saksan ja länsivaltain välisessä sodassa, mutta silti Englannin ja Ranskan hallitukset päättivät miinoittaa maan aluevedet. Miinoitukset alkoivat juuri ennen Saksan hyökkäystä Norjaan.[16]

Myöhemmin maailmansodan aikana Churchill kertoi kirjeessään 1942 Rooseveltille olevansa valmis "tinkimään Atlantin julistuksen periaatteista". Puola, Suomi ja Baltian maat olisivat ensisijaisia kärsijöitä. Puolan ja Baltian maiden kansalaiset joutuivatkin kokemaan Stalinin terrorin.

Iso-Britannia oli voimankäyttöön tottunut siirtomaavalta; humaani demokratia se oli ainoastaan omalla saarellaan. Se alisti muita kansoja Afrikassa ja Aasiassa ja tarvittaessa ylläpiti niissä kuria armeijansa avulla. Amritsarissa Englannin armeija surmasi yli 1.000 siviiliä (Amritsarin verilöyly) ja brittiläisessä Intiassa noin 2 miljoonaa ihmistä kuoli nälkään 1943 (Bengalin nälänhätä).

Englannin suhtautuminen Suomeen ja muihin pieniin valtioihin oli samansuuntaista kuin Saksan ja Neuvostoliiton, vaikkakaan se ei Euroopassa toiminut yhtä aggressiivisesti. Tätä taustaa vasten brittien Välirauhan aikainen Suomen-politiikka oli sille normaalia "England first" politiikkaa. Vahvemman oikeutta.

1. Kronologiaosa

Välirauhan aika

7.4.1940
Helsinkiin saapui Englannin taloudellisen sodankäynnin ministeriön (MEW) alivaltiosihteeri, Sir Charles Hambro, pääministeri Rytin kollega Suomen Pankin ajoilta. Hän aloitti suomalaisten kanssa neuvottelut kaupallisten suhteiden järjestämisestä.
Neuvotteluista laadittu asiakirja oli erittäin suopea Englannin Saksanvastaiselle saarrostuspolitiikalle:
"1) Suomi ja Englanti aloittavat sotakauppaneuvottelut pikimmiten,
2) sillä välin Suomen hallitus takaa, että Englannista, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta tulevaa tavaraa ei viedä liittoutuneitten valvonnan ulkopuolelle,
3) Suomella on sillä välin erityisoikeus saada tarpeellisia tavaroita suoraan Englannista ja Ruotsin, Tanskan ja Norjan kautta,
4) Suomen hallitus ei myy kuparia, rautaa, sinkkiä, molybdeeniä tai kobolttia muuten kuin olemassa olevien sopimusten mukaan paitsi neuvotellen Englannin kanssa,
5) kauppaa valvomaan perustetaan sekakomitea,
6) Suomen hallitus toimittaa ko. komissiolle kuukausittain tilastot tuonnista ja viennistä,
7) komissio saa täydet valtuudet ja
8) Englannin hallitus pyrkii helpottamaan kaikin tavoin merenkulkua Suomeen liittoutuneitten tarkastuksen läpi."
[17]
Suomalaiset halusivat käsittää laaditun tekstin Englannin hallituksen nootiksi ja pääministeri Ryti ilmoitti Suomen hallituksen hyväksyvän sen. Hambro kuitenkin piti sitä vasta esityksenä, joka vaatisi Lontoon hyväksynnän. Pääministerin nopea hyväksyntä heti seuraavana päivänä kertoo, että Suomi oli innokas asettumaan Englannin puolelle Saksaa vastaan.[18] Merkillepantavaa Hambron toimittamassa esityksessä on nikkelin puuttuminen; mahdollisesti MEWissä ymmärrettiin sen merkitys vasta myöhemmin.
9.4.1940
Saksa aloitti Tanskan ja Norjan valtauksen ja viikkoa myöhemmin Englanti ilmoitti Suomelle lopettavansa koko Skandinavian kaupan Norjassa syttyneen sodan vuoksi.[19] Kaksi kuukautta sodan alkamisen jälkeen Wehrmacht ilmestyi pohjoisessa Suomen vastaiselle rajalle, vain 10km päähän nikkeli­kaivoksesta.
Kolosjoen nikkelikaivos
Nikkeli­kaivos sijaitsi 10km Norjan rajasta. Lähin rautatie oli Rova­niemellä 500km päässä.
Toukokuun alussa saksalaiset ottivat nikkeliasian esille pääministeri Rytin kanssa. Suomalaiset kuitenkin vaativat Saksan Norjassa takavarikoimien, Suomen Talvisodan aikana lännestä ostamien aselastien vapauttamista. Tähän Saksa ei suostunut.[20]
Norjan sodan jälkeen Englanti kertoi sallivansa liikenteen Liinahamarin satamaan, mutta kontrolloivansa sitä purjehduslupien avulla (navycert).[21] Suomen merenkulun rajoittaminen oli Englannin harjoittamaa valtioterroria, sillä briteillä ei ollut mitään juridista oikeutta puuttua Suomen kauppamerenkulkuun. Myönnetyt kiintiöt eivät myöskään vastanneet Suomen tarpeita. Ainoa "oikeus" oli vahvemman oikeus, jonka edessä Suomi oli voimaton.
Kesäkuussa Neuvostoliitto miehitti Baltian maat lopullisesti ja vaati Suomea purkamaan Ahvenanmaan linnoituslaitteet.
Ahvenanmaan linnoituksia
Linnoitteita Ahvenanmaalla Jatkosodan aikana.
22.6.1940
Suomen ja Saksan aloitettua neuvottelut nikkelistä, antoi Englannin ulkoministeriö Moskovan lähettiläälleen, Sir Stanford Crippsille, tehtäväksi kertoa venäläisille, että Saksa olisi saamassa Petsamon malmin. Heti seuraavana päivänä Molotov esitti Paasikivelle Neuvostoliiton Petsamoa koskevat vaatimukset.[22] Nikkelikriisi oli saanut lähtölaukauksen.
27.6.1940
ks Veltjens
Lontoo heitti bensiiniä liekkeihin käskien lähettilästään Crippsia tiedustelemaan, olisiko Neuvostoliitto valmis painostamaan Suomea, jotta se saisi kaiken nikkelin itselleen. Seuraavana päivänä käsky kuitenkin peruttiin, joten ei ole täyttä varmuutta siitä, ehtikö Cripps esittää painostuskehotuksen. Kuitenkin pian tämän jälkeen pääministeri Ryti esitti Ison-Britannian Helsingin-lähettiläs Gordon Verekerille moitteen siitä, että Cripps oli Moskovassa vehkeillyt Suomen vahingoksi. Englannin taloudellisen sodankäynnin ministeri Hugh Dalton puolestaan kirjoitti 4.7.1940 päiväkirjaansa "yllyttäneensä venäläiset vaatimaan osuuttaan".[23] Rytin ja Daltonin perusteella voidaan olettaa, että Cripps ehti ilmoittaa Englannin kannan Neuvostoliitolle.
5.7.1940
Ruotsi teki Saksan kanssa kauttakulkusopimuksen. Tämän mukaisesti maan läpi kulki heinäkuun 1940 ja marraskuun 1941 välisenä aikana 686.000 saksalaista sotilasta, reilusti yli 1.300 miestä päivässä.[24]
16.7.1940
MEW kiristi Suomen-vastaista politiikkaansa ja päätti, että Suomen sallittaisiin vastedes kuljettaa polttoaineita ainoastaan yhdellä tankkialuksella, Josefina Thordenilla.[25] Tämä päätös tarkoitti, että Suomen polttoaineensaanti tulisi aivan varmasti ennen pitkää katkeamaan. Tankkialuksen matka läpi merisodan koetteleman Pohjois-Atlantin oli äärimmäisen vaarallinen. Voitiin pitää varmana, että ennen pitkää alus joutuisi joko tahattomien tai tahallisten sotatoimien kohteeksi. Tämän jälkeen Suomella ei olisi asettaa toista alusta tilalle. Keväällä 1941 tämä pelko myös toteutui.
Petsamon tie
Suomen yhteys läntiseen maailmaan oli kevyttä turistiliikennettä varten rakennetun Petsamon tien varassa. Kuva vuodelta 1942.
Kanadan edustaja Lontoossa, Hume Wrong, raportoi omalle ulkoministeriölleen, että suomalaiset ovat pakotetut yrittämään ratkaisua, jossa Saksan painostus eliminoisi Neuvostoliiton painostuksen. Englantilaiset näkivät tilanteen samalla tavalla oivaltaen, että oli mahdollista saada Neuvostoliitto ja Saksa vastakkain siten, että Venäjä toimisi Englannin rikoskumppanina "in the role of our accomplice".[26]
Englannin Helsingin lähettiläs Vereker ymmärsi mihin hänen oman maansa politiikka tulisi johtamaan. Niinpä hän viestitti Foreign Officeen 19. heinäkuuta, että jos Englanti ryhtyy saksalaisten kauttakulun vuoksi kostotoimenpiteisiin, se ajaa suomalaiset lähemmäs saksalaisia.[27]
Heinäkuu 1940
Baltian maat "julistautuivat" neuvostotasavalloiksi.
23.7.1940
Moskovan-lähettiläs Cripps ilmoitti isännilleen, että Englanti suostuu nikkelikomission väliaikaiseen siirtoon Neuvostoliitolle.[28]
Helsingin-lähettiläs Vereker lähetti 25. heinäkuuta viestin Lontooseen kertoen, että Suomen senhetkiset bensiinivarastot vastasivat alle neljännesvuoden kulutusta ja että teollisuutta uhkasi koneiden pysähtyminen. Kaksi viikkoa myöhemmin hän kirjoitti esimiehelleen Halifaxille ihmetellen, että pitääkö Englannin "...riistää Suomelta sen tärkeimmät tuontitavarat ... ja siten huomattavalla tavalla heikentää sen kansallista puolustuskykyä..."[29]
Heinäkuun lopulla ministeri Dalton tapasi Neuvostoliiton Lontoon lähettiläs Ivan Maiskyn ja kirjoitti päiväkirjaansa: "I also touched upon Petsamo and said I did not understand why the Russians had not kept this after the Finnish war."[30]
30.7.1940
Ministeri Dalton puhui Englannin alahuoneessa sanoen, että Suomi olisi pakotettava hankkimaan polttoaineensa Saksasta.[31]
Elokuussa Saksan armeijan sotatalousostolla laaditussa muistiossa vahvistettiin Auswärtiges Amtissa jo huhtikuussa esitetty näkemys Petsamon nikkelin merkityksestä Saksalle. Siinä todettiin mm, että "Suomi on hankintamaana Saksalle nikkelin suhteen korvaamaton ja kuparin kannalta erittäin tärkeä".[32]
Kolosjoen laitteita
Nikkelimalmin tuotanto alkoi joulukuussa 1940 ja myöhemmin malmi jalostettiin paikan päällä hienokiveksi, jonka nikkelipitoisuus oli yli 50%.
5.8.1940
Kenraali Marcks esitteli Hitlerille idän sotaretken esisuunnitelman. Tämä oli ensimmäinen konkreettinen, vaikkakin vain periaatteellinen, suunnitelma hyökkäyksestä Neuvostoliittoon.
11.8.1940
Hitler kumosi Suomea koskeneen aseidenmyyntikiellon,[33] jonka hän oli asettanut syksyllä 1939 ja vielä alkukesästä 21.5.1940 vahvistanut.[34] Samalla Saksa vapautti pääosan Norjan miehityksen yhteydessä sen haltuun joutuneista aseista, jotka Suomi oli Talvisodan aikana ostanut läntisen Euroopan maista ja USA:sta.
Pohjois-Norjassa olevia saksalaisjoukkoja vahvistettiin siltä varalta, että Neuvostoliitto tosiaan hyökkäisi Suomeen kuten Saksan tiedustelupalvelu oli varoittanut. Samalla Hitler määräsi Norjan Vuoristoarmeijakunnan laatimaan suunnitelman Petsamon kaivosalueen haltuunotosta.[35]
Petsamon nikkeli oli Saksalle elintärkeä (oma tuotanto vain 5%) riippumatta siitä, ryhtyisikö se sotaan Neuvostoliittoa vastaan vaiko ei. Kaivoksella oli rajallisesti taloudellista merkitystä myös Neuvostoliitolle, joka ei ollut täysin omavarainen nikkelin suhteen. Neuvostoliitto oli tuonut nikkeliä Kanadasta toukokuuhun 1939 asti, jolloin britit olivat katkaisseet nikkelitoimitukset.[36]
Satamanosturi
Petsamossa käytetty alkeellinen "satamanosturi".
17.8.1940
ks Cripps
Asekauppias Joseph Veltjens saapui Suomeen kertoen Saksan hallituksen olevan valmis myymään aseita suomalaisille. Ehdotus hyväksyttiin tässä vaiheessa suullisesti, kuten myös asekaupan poliittinen ehto, saksalaisjoukkojen kauttakulkuoikeus.
30.8.1940
Moskovassa Molotov kysyi Paasikiveltä, että milloin Suomi vastaa kysymykseen nikkelikonsessiosta; hän halusi yhtiön, jossa oli osakkaina ainoastaan Suomi ja Neuvostoliitto.[37]
Englannin taloudellisen sodankäynnin ministeri Dalton esitti sotakieltotavara­komitealle 1. syyskuuta: "Minä en välitä erityisesti helpottaa Suomen jälleenvarustautumista... toisaalta minun asiani ei ole estää suomalaisia saamasta aseita... Minä pyytäisin sen vuoksi sotakieltotavarakomiteaa pitämään mielessä, että on vaarallista yhtäältä herättää Neuvostoliiton epäluuloja siitä että me edistäisimme kaikin tavoin suomalaisten jälleenvarustautumista ja toisaalta ottaa vastuu siitä että meitä syytettäisiin Suomen sotamateriaalin riittämättömyydestä.[38]
12.9.1940
Suomi teki Saksan kanssa teknisen sopimuksen kauttakulusta; Neuvostoliiton Hangon liikenteestä sopimus oli solmittu viikkoa aikaisemmin. Saksan ulkoministeriö Auswärtiges Amt ei kuitenkaan ollut halukas solmimaan virallista sopimusta. Se tapahtui vasta yksi päivä kuljetusten alkamisen jälkeen 22.9.1940 äärimmäisen epämuodollisesti, kun lähettiläs Kivimäki kävi von Weizsäckerin luona iltapäiväteellä. Tällöin he vaihtoivat asiasta nootteja.[39]
Suomen kautta kuljetettiin seuraavan vuoden kesäkuuhun mennessä 13.000 saksalaista sotilasta eli noin 60 miestä päivässä.[40] Tämä oli vajaat 5% Ruotsin kautta päivittäin kulkeneiden saksalaisten määrästä.
26.9.1940
Saksa aloitti asetoimitukset Suomeen ja muutamaa päivää myöhemmin allekirjoitettiin sopimus n:o 1187, jonka nojalla Suomeen saapui vuoden loppuun mennessä noin 14.000 tonnia sotatarvikkeita.[41] Kauppasummaksi sovittiin noin miljardi suomenmarkkaa; kyseessä ei ollut Saksan apu Suomelle. Seuraavana keväänä laadittiin toinen, huomattavasti pienempi sopimus.
tykki
Saksa myi Suomelle pääasiassa sen Puolasta ja Ranskasta saamaa sotasaaliskalustoa. Uutta materiaalia oli rajallisesti; kuvassa 150mm haupitsi.
Lokakuu 1940
Englannin Foreign Officessa oltiin yhä sitä mieltä, että Petsamon kysymys saattaisi saada aikaan riidan Neuvostoliiton ja Saksan välillä.[42]
3.10.1940
Englanti lopetti navycertien myöntämisen Suomelle,[43] eli se katkaisi Suomen kaupan USAhan ja Etelä-Amerikkaan kokonaan. Samana päivänä Suomeen saapui nyt jo toistamiseen Sir Charles Hambro, joka edellisen vierailunsa jälkeen oli ylennyt Englannin tiedustelu- ja sabotaasiorganisaation, Special Operations Executiven (SOE), Skandinavian osaston johtajaksi. Hän keskusteli pääministeri Rytin kanssa "ystävällisessä hengessä" kolme tuntia, mikä kertoo Rytin pitäneen vierastaan tärkeänä.
Seuraavana päivänä he tapasivat uudestaan, ja Ryti esitti Hambrolle toiveensa, että 1) Englanti ei uhraisi Suomea Venäjälle, 2) sallisi elintarvikkeiden merikuljetukset, eikä 3) luopuisi oikeuksistaan Petsamossa.[44] Korkea-arvoisen englantilaisen tiedustelujohtajan Suomen-matkan varsinainen syy ja pitkien keskustelujen sisältö on pääosin jäänyt tuntemattomaksi.
Suurlähettiläs Vereker
Ison-Britannian Helsingin-lähettiläs Gordon Vereker oli kriittinen oman maansa Suomen-politiikkaan.
Vereker viestitti esimiehilleen Lontooseen jo ilmeisen tuskastuneena: "Kun me kerran pakotamme suomalaiset tekemään pirun kanssa liiton, olisi suututtavaa valitella sitä että he jäävät tässä kaupassa toiseksi - ottaen huomioon ettei piru ole helpoimpia henkilöitä käsitellä".[45] Hän myös katsoi, että suomalaisia ei pitänyt moittia tukeutumisesta Saksaan, koska "minkä tahansa Suomen asemassa olevan maan olisi trimmattava purjeita tuulen mukaan".
9.10.1940
Nikkeliongelma Moskovassa jatkui. Molotov kertoi Paasikivelle Englannin lähettiläs Crippsin kertoneen, että Suomi ja Neuvostoliitto saisivat hoitaa nikkeliasian keskenään. Paasikivi kuitenkin vastasi tietävänsä, että nikkelitrusti ei halunnut luopua toimiluvastaan. Asia oli ilmeisesti yllätys Molotoville.[46]
Lähettiläs Vereker oli huolissaan oman maansa politiikasta. Hän kirjoitti 21.10.1940 Lontooseen: "...jos venäläiset meidän kiihotuksen tuloksena menevät asiassa vielä pitemmälle, meidät tullaan nykyisellä kurssilla leimaamaan alistetun kansan pettureiksi, vaikka me muutama kuukausi sitten olimme loistava esimerkki kansasta, joka auttoi ja antoi apuaan."[47]
24.10.1940
Englannin ulkoministeriö antoi lähettiläs Crippsille ohjeet rohkaista venäläisiä vaatimaan koko Petsamon tuotantoa, minkä Cripps ilmoitti 2.11.1940 Vysinskille.[48]
30.10.1940
Vysinski otti Moskovassa nikkeliasian esille hyvin jyrkkään sävyyn. Tämän vuoksi Suomen Lontoon edustaja yritti saada briteiltä seuraavana päivänä selvää kannanottoa konsession siirtoon.[49] Brittien puolelta asiaa Lontoossa hoitanut Collier väitti Suomen lähettiläälle, että Cripps ei olisi antanut venäläisille hyväksyntää konsession siirtoon. Viikkoa myöhemmin Collier pyörsi puheensa ja myönsi, että konsessio olisi sittenkin luvattu Neuvostoliitolle, mutta väitti totuudenvastaisesti, että Cripps olisi toiminut omasta aloitteestaan.[50]
Suomalaiset pyysivät lokakuun lopulla USAta apuun saadakseen kuljetuslupia elintarvikkeille, raakapuuvillalle ja petrolituotteille. Marraskuun alussa 3.11.1940 MEW ilmoittikin, että se hyväksyisi laivaliikenteen Petsamoon tietyillä ehdoilla. Suomalaisten oli sallittava englantilaisten tarkastajien toiminta Petsamossa, saksalaisjoukkojen määrät tuli ilmoittaa ja kuparin sekä molybdeenin vienti Saksaan tuli pysyttää ennallaan.[51]
Tuolloin elettiin Kolosjoen kaivostoiminnan käynnistämisen aikoja (malmintuotanto alkoi seuraavassa kuussa), mutta nikkeliä ei mainittu. Kuitenkin britit olivat peräti yllyttäneet Neuvostoliittoa aggressiiviseen politiikkaan estääkseen Suomea toimittamasta nikkeliä Saksaan! Todennäköisimpänä selityksenä tälle on, että mikäli Suomi olisi hyväksynyt rajoitteita nikkelituotannon aloittamiselle tai viennille, niin riidan kylvö sen avulla ei olisi enää onnistunut.
Marraskuu
Suomalaisten saatua vihdoin marraskuun alussa tietää, että britit olisivat valmiita luopumaan konsessiosta, lähettiläs Gripenberg pyysi siitä kirjallista vahvistusta. Tähän suomalaisdiplomaatti ei saanut vastausta keskustelukumppaniltaan Collierilta, joka lupasi palata kirjalliseen ilmoitukseen myöhemmin.[52] Kirjallista vastausta ei kuitenkaan koskaan suomalaisille annettu.
12.11.1940
Molotov aloitti vierailunsa Berliinissä. Vaatiessaan Hitleriltä vapaita käsiä Suomen suhteen, hänellä oli Crippsin kautta saamansa tieto Englannin hallituksen myönteisestä asenteesta Neuvostoliiton Petsamon-politiikkaan. Tämä oli looginen jatkumo brittien 1.7.1939 tekemälle ehdotukselle reunavaltioiden "takaamisesta". Hitler oli kuitenkin jo päättänyt idän sotaretkestään ja antoi siksi Molotoville vältteleviä vastauksia.[53]
Nikkeliasian tullessa viikkoa myöhemmin jälleen kerran esille, ulkoministeri Witting sanoi Neuvostoliiton lähettiläs Zotoville epädiplomaattisen suorasukaisesti, että nikkeliasia ei ollut selvä, sillä Isolla-Britannialla "oli jo viisi kantaa asiassa". Hän ehdottikin, että neuvostoliittolaiset keskustelisivat asiasta suoraan englantilaisten ja saksalaisten kanssa.[54]
18.12.1940
Pauluksen laatima Barbarossa-suunnitelma sai Hitlerin hyväksynnän, minkä jälkeen sodan konkreettinen suunnittelu saattoi alkaa.
Tammikuu 1941
Suomalaiset muistuttivat brittejä siitä, että koska nämä rajoittivat kuljetuksia Petsamoon, bensiiniä oli ostettava Saksasta. Englannin merisaarto työnsi Suomea lähemmäs Saksaa.[55] Brittien rajoituspolitiikka kuitenkin jatkui.
laivaliikenne
Laivaliikenne Itämeren rantavaltioitten kanssa ei kattanut Suomen tarpeita. Öljytuotteita ja muita raaka-aineita sekä viljaa oli tuotava Atlantin takaa.
Neuvostoliiton varaulkoministeri Vysinski kiirehti nikkelineuvotteluja. Suomalaisten kysyessä Englannin kantaa Lontoosta 16. tammikuuta, britit ilmoittivat, että he pitivät parempana nikkelikonsession tilapäistä siirtämistä neuvostoliittolaisille. Tällöin Lontoossa vierailulla ollut Ramsay pyysi heitä ilmoittamaan asiasta Moskovaan. Sir Dingle Foot vastasi, että asia olisi Ison-Britannian Moskovan-suurlähettilään päätettävissä.[56] Näin menetellessään Lontoo kiemurteli jälleen irti nikkelikysymyksestä, vaikka asia olisi ollut selvä yhdellä sähkösanomalla.
Helmikuu 1941
Englanti oli jo pitkään vaatinut suomalaisia luovuttamaan valtamerillä olleita laivojaan brittien käyttöön. Saksalaisten sukellusveneitten käymä menestyksekäs upotussota oli verottanut ankarasti heidän omaa kauppalaivastoaan. Helmikuussa suomalaiset olivat valmiit luovuttamaan omia aluksiaan 37.000 tonnin edestä Englannille.
Taloudellisen sodankäynnin ministeriö MEW kuitenkin ahdisti Suomea entistäkin häikäilemättömämmin. Lähettiläs Gripenbergille kerrottiin, että jos Suomen tuontia Yhdysvalloista rajoitettaisiin, Suomi joutuisi tekemään hankintoja Saksasta, mikä vähentäisi saksalaisten varastoja. Britit eivät piitanneet Suomen lähettilään toteamuksesta, että MEWin menettely ajaisi Suomen Saksan syliin.[57]
Elglannin-matkalta kotimaahan palattuaan Ramsay analysoi tilannetta ja päätteli, että britit ottaisivat suomalaiset laivat käyttöönsä vaikka pakolla. Tämän vuoksi hän ehdotti, että Saksan kanssa aloitettaisiin neuvottelut Suomen tarvitsemien raaka-aineiden saannin varmistamiseksi.[58]
18.5.1941
Suomen polttoainehuolto sai kuoliniskun, kun englantilainen sotalaiva määräsi Liinahamariin matkalla olleen tankkialus Josefina Thordenin Fär-saarille "tarkastettavaksi". Tällöin saksalainen pommikone hyökkäsi niitä vastaan tankkialuksen syttyessä tuleen ja useiden merimiesten saadessa surmansa. Britit takavarikoivat sekä vaurioituneen laivan että sen lastin. Tämän jälkeen Suomella ei ollut lainkaan tankkilaivaa öljytuotteiden kuljettamiseen.[59]
11.6.1941
Englannin laivasto sai määräyksen pidättää kaikki Petsamoon matkalla olevat suomalaiset laivat ja kolme päivää myöhemmin purjehduslupien myöntäminen lopetettiin kokonaan.[60]
18.6.1941
Ruotsin Helsingin-lähettiläs Karl Westmann raportoi Tukholmaan sotilasasiamiehensä Curt Kempffin lausuman, jonka mukaan Suomi oli "heittäytynyt Saksan syliin".[61] - Naapurimaan edustajat eivät olleet aivan tilanteen tasalla.
25.6.1941
Jatkosota alkoi.
Churchillin saatua tiedon Suomen osallistumisesta Barbarossaan, siirtomaaimperiumin pääministeri tuohtui siitä kovasti ja lausui: "Olisimme voineet odottaa heidän vähintäänkin istuvan hiljaa paikallaan."[62]
Elokuu 1944
Englannin ulkoministeri Anthony Eden: "Vaikka me epäilemättä toivomme, että Suomelle jää jonkinasteista todellista, ainakin sivistyksellistä ja kaupallista riippumattomuutta sekä parlamentaarinen hallitusjärjestelmä, venäläisten vaikutus siellä tulee olemaan vallitsevana, kävi miten kävi, emmekä me kykene eivätkä mitkään tärkeät etumme edes vaatisikaan vastustamaan tätä vaikutusta."[63] - Suomen vapaudella ja demokratialla ei ollut Englannille kaksista arvoa. Suomessa olleita taloudellisia etujaan Englanti kylläkin puolusti tiukasti.
Kesä 1945
Isolla-Britannialla oli kyllä kielteisiä intressejä Suomessa ja niiden saavuttamiseksi se aloitti kädenväännön Neuvostoliiton kanssa. Potsdamin konferenssissa heinä-elokuussa 1945 Englanti vaati asetettavaksi rajoituksia mm. Suomen armeijalle Neuvostoliiton aluksi vastustaessa sellaisia.[64] Lopulta Neuvostoliitto kuitenkin myöntyi. Brittien politiikan seurauksena Suomelta puuttuivat kylmän sodan pahimpaan aikaan ilmatorjuntaohjukset ja siten tehokas ilmapuolustus. Pikkuvaltio oli pelinappula myös suursodan jälkeen.
2. Analyysiosa

Mitkä olivat brittien tavoitteet?

Saksan valta-asema Pohjoisessa

saksalinen panssarivaunu
Keväällä 1940 Saksan sotakone hallitsi Eurooppaa. Kuva Vasovaarasta 1941.

Keväästä 1940 lähtien Saksan armeija pohjoisessa oli vain 10km päässä nikkelikaivoksesta. Suomen armeijan käytettävissä ollut lähin rautatieasema oli Rovaniemellä 500km päässä. Wehrmacht oli täysin määräävässä asemassa nikkelikaivoksen suhteen.

Hitler oli miehittänyt Norjan suojatakseen Ruotsin rautamalmikentät ja kaikille osapuolille oli ehdottoman selvää, että mitkään malmikaivoksen omistajuuspaperit tai Suomen suvereniteetit eivät häntä pidättelisi. Suomelta Saksa tulisi saaman nikkelinsä, joko hyvällä tai pahalla.

Sen sijaan jos Neuvostoliitto ottaisi kaivoksen haltuunsa, se saattaisi hyvinkin estää nikkeliä päätymästä Saksan sotateollisuudelle. Brittien näkökulmasta olisi vielä parempaa, jos se saisi aikaan konfliktin Saksan ja Neuvostoliiton välille. Jälkijunassa nikkelinsaantiin kohdistuvan uhan tajusi myös Berliini, joka antoi elokuussa Saksan Norjan-armeijalle käskyn valmistautua Petsamon miehittämiseen, mikäli Neuvostoliitto hyökkäisi uudestaan Suomeen (operaatio Renntier).

Lontoon näkökulma

Neuvostoliitto tuotti valtaosan tarvitsemastaan nikkelistään itse. Puuttuvan osan se oli tuonut Kanadasta, mutta britit olivat katkaisseet toimitukset syksyllä 1939. Petsamon kaivos ei kuitenkaan ollut Neuvostoliitolle taloudellisesti suuren luokan asia. Poliittisesti, peukaloruuvina Saksan suhteen, nikkelikaivos sen sijaan oli Stalinin silmissä erittäin houkutteleva. Tästä kertoo neuvostoliittolaisten voimakas halu saada kaivos hallintaansa.[65] Pelkät nikkelitoimitukset, joihin suomalaiset olivat syyskuussa 1940 valmiit suostumaan, eivät sille riittäneet.[66]

Ison-Britannian intressit Suomessa olivat pienet, eikä Suomen joutuminen Neuvostoliiton miehittämäksi olisi millään lailla heikentänyt Englannin edellytyksiä käydä sotaa Saksaa vastaan.

Lontoon näkökulmasta katsottuna Saksan ja Neuvostoliiton välien rikkominen oli Suomen olemassaoloa tärkeämpi asia.

Konsession siirto Neuvostoliitolle olisi vaatinut kirjallisen sopimuksen, sillä kyse oli kanadalaisyhtiön omaisuudesta. Mikäli britit olisivat tällaista ehdottaneet, Suomi olisi sopimukseen suostumalla siirtynyt syrjään ja nikkelikysymys olisi ollut pelkästään Saksan ja Neuvostoliiton välinen ongelma. Englantilaiset eivät kuitenkaan ilmoittaneet Suomelle halukkuuttaan konsession siirtoon, mutta kylläkin Neuvostoliitolle. Lisäksi he usuttivat Stalinia Suomen-vastaiseen politiikkaan.

Pitäessään Suomen Saksan ja Neuvostoliiton välissä, britit estivät kiistaa muodostumasta pelkästään näiden kahden suurvallan väliseksi asiaksi. - Miksi Suomen pitäminen kiistan keskiössä oli briteille tärkeää?

USA:n yleinen mielipide

USA:ssa tunnettiin talvisodan jäljiltä runsaasti Goodwilliä Suomea kohtaan. Suomalaisilla ja amerikkalaisilla oli samat arvot ja Suomi oli ainoa pieni maa Euroopassa, joka oli menestyksekkäästi puolustautunut tyranniaa vastaan suurempienkin sortuessa.

Ranskan luhistumisen jälkeen kesällä 1940 Englannin oma asema oli vaakalaudalla. Dönitzin sukellusveneet verottivat sen meriliikennettä, Luftwaffe pommitti RAF:n tukikohtia ja Berliini suunnitteli maihinnousua. Maa oli yksin Saksaa vastassa ja kaipasi epätoivoisesti liittolaisia. Siksi sen olin otettava huomioon tavalliset amerikkalaiset hyvin herkällä korvalla.

Mikäli brittihallitus olisi kertonut kirjallisesti suomalaisille, että se oli myynyt Suomen edut Stalinille, tämä olisi päätynyt julkisuuteen ja herättänyt USA:ssa kielteistä asennoitumista Englantia kohtaan. Harva amerikkalainen sympatisoi Stalinia ja Churchillin yritykset saada USA liittymään Euroopan sotaan olisivat heikentyneet.

On varsin todennäköistä, että pelko tavallisten amerikkalaisten - ja myös kotimaan kansalaisten - kielteisestä reaktiosta oli syy brittihallituksen kaksinaamaiseen politiikkaan.

Englannille Suomi oli "työntöproomu"

Iso-Britannia (yhdessä Ranskan kanssa) yritti kesällä 1939 saada Neuvostoliittoa kumppanikseen, mutta Saksa syrjäytti länsimaat. Vuotta myöhemmin, kesällä 1940, Iso-Britannia puolestaan halusi syrjäyttää Saksan ja päästä itse Neuvostoliiton kumppaniksi.

Kolmen suurvallan kuviossa Stalin oli haluttu kumppani niin Hitlerin kuin Churchillinkin silmissä.

Vahvemman oikeus

Suurvallalla ei ole moraalia. Sillä on kansallinen etu.

Välirauhan aikana Englannin hallitus käytti Suomea houkutuslintuna saadakseen Stalinin astumaan Petsamossa Saksan varpaille. Yllyttäessään Neuvostoliittoa aggressiiviseen Suomen-vastaiseen politiikkaan, Churchill viestitti samalla Stalinille, että Suomen kohtalo ei ollut Englannin silmissä tärkeä. Stalinin houkutteleminen sotilaspoliittiseen virheliikkeeseen ei kuitenkaan lopulta onnistunut.

Englannin hallitus keksi toisenkin tavan käyttää Suomea hyväkseen. Se alkoi vahvemman oikeudella, valtioterrorilla, rajoittaa pienen maan Atlantin yli kulkevaa ulkomaankauppaa tavoitteenaan työntää Suomi Saksan syliin ja kuluttamaan sen rajallisia polttoainevaroja. Tämän he Gripenbergille suoraan sanoivatkin ja tässä britit myös onnistuivat.

Työntöproomu

Huomionarvoista on, että Englanti aloitti Suomen-vastaisen politiikkansa kaksi kuukautta ennen Suomen ja Saksan suhteissa tapahtunutta muutosta, Veltjensin asekauppoja (27.6.1940 vs 17.8.1940). Vuoden päivät ennen Jatkosodan syttymistä.

Englannin Suomen-politiikasta löytyy hyväksikäyttämisen jatkumo. Se alkoi ennen Toista maailmansotaa, jatkui sen aikana ja vielä sodan jälkeenkin.

Välirauhan aikaista Suomea on kutsuttu usein ajopuuksi tai koskiveneeksi - ja sotien jälkeen suomettuneeksi. Kuvaavampi nimitys Välirauhan ajalle on kuitenkin työntöproomu.

Englannin politiikka teki Suomesta työntöproomun.

Viitteet

[1] Autere & Liede, Petsamon nikkeli. Taistelu strategisesta metallista, s181 "Niinpä Saksa, joka nikkelikulutus ennen sotaa oli 11.600 tonnia vuodessa ja josta kotimaan tuotanto kattoi vain 5%..."
[2] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s40 "Neuvostoliitto halusi tuolloin ostaa Incolta 8000 tonnia nikkeliä. Sen tuonti Kanadasta oli pysähtynyt jo toukokuussa 1939, ja yhtiö, noudattaen Kanadan lisenssiviranomaisten päätöksiä, ei ollut strategisista syistä myyntiin halukas. Todellista syytä ei haluttu venäläisille kertoa ja kanadalaiset pelkäsivät, että jos he kieltäytyvät kokonaan toimituksista, saattavat venäläiset vaatia pääsyä Petsamon nikkelikaivokselle. Kanadan ulkoministeriön edustajat löysivät kuitenkin asiaan nopeasti kompromissiratkaisun. He esittivät, että Kanadan hallitus ei puutu asiaan, jos Mond toimittaa heti neuvostoliitolle omista varastoistaan 500 tonnia nikkeliä."
[3] Sotatieteen laitos, Suomen Sota 1941-1945, osa 1, s69 "Petsamon aluetta ei Suomen armeijan voimin kyettäisi laisinkaan puolustamaan, joten suomalaiset eivät olleet alueen sotilaallisista kysymyksistä kiinnostuneita, vaikka pitivätkin sitä taloudelliselta kannalta itselleen elintärkeänä."
[4] Michael Jonas, Kolmannen Valtakunnan lähettiläs, s102-3: "Alustavien neuvottelujen päätteeksi Tukholma ja Helsinki ilmoittivat tammikuussa 1939 alkuperäisille allekirjoittajamaille, että oli tullut välttämättömäksi muuttaa vuoden 1921 Ahvenanmaan sopimusta, jossa oli uudelleen määritelty jo vuonna 1856 (Krimin sodan päätyttyä) sovitusta saarten demilitarisoinnista. Kun kaikki allekirjoittajamaat olivat ilmoittaneet virallisen sopimustekstin hyväksymisestä, myös Saksa ilmoitti Blücherin pyynnöstä Suomen ja Ruotsin hallituksille myöntymisestään Tukholman suunnitelmaan. Ribbentropin asiaa käsittelevä, Suomen Berliinin lähettiläälle toimitettu nootti esitti uudelleen Saksan vaatimuksen tiukan puolueettomuuden noudattamisesta. Neuvostoliitto, joka ei ollut itse allekirjoittajamaa mutta jonka osallistumista Iso-Britannia oli vaatinut ratifiointiprosessin välttämättömänä ehtona, esti kuitenkin vetollaan bilateraalisen yhteishankkeen kaikki toteutusmahdollisuudet."
[5] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, s95 "Churchill korosti, kuinka Neuvostoliitto oli aivan kriittisessä asemassa tässä konstellaatiossa ja että ilman sitä ei ollut toiveita Saksan pidättelemisestä eikä rauhan säilyttämisestä. "Venäjä on mahtava vastapaino maailmanrauhan vaa'assa", hän tähdensi huhtikuussa. "Kukaan ei voi sanoa, että läntisten demokratioiden ja Neuvosto-Venäjän välillä ei olisi vakaata etujen yhteneväisyyttä, emmekä me saa tehdä mitään, mikä vaarantaisi tuon etujen yhteneväisyyden luonnollisen toiminnan."
[6] Martti Häikiö, Maaliskuusta maaliskuuhun, s34 ja s35 "Mutta vaikka Englannin kabinetti oli periaatteessa suostunut Neuvostoliiton vaatimuksiin [kolmansien maiden "takaamisesta"] jo 27. kesäkuuta, sir William Seeds ja Moskovaan lähetetty Foreign Offifen korkea virkamies William Strang, joka oli ollut keskeisellä tavalla mukana Münchenin sopimuksesta neuvoteltaessa, jättivät Englannin ehdotuksen Neuvostoliitolle vasta 1. heinäkuuta. Ottaessaan vastaan tämän ehdotuksen ulkoministeri Molotov sanoi olevan välttämätöntä mainita taattaviksi tulevat valtit. Tällöin Seeds ja Strang ehdottivat salaista lisäpöytäkirjaa, jossa sanottaisiin:
"Kolme sopimusvaltaa katsovat tänään solmitun sopimuksen
1 artiklan koskevan seuraavia Euroopan valtioita:
Viro, Suomi, Latvia, Puola, Romania, Turkki, Kreikka, Belgia, Luxemburg, Hollanti ja Sveitsi.
Edellä olevaa luetteloa voidaan muuttaa sopimusvaltojen suostumuksella.
Tätä kolmen vallan sopimusta ei julkaista."
[7] Jukka Nevakivi, Apu jota ei pyydetty, s42 "Periaatteellisista edellytyksistä huolimatta Ranskasta ei laivattu marraskuun alkuun mennessä kuin yksi Suomen tarkoitettu sotatarvikelasti eikä Englannista yhtään. - - Englannista ei haluttu aluksi luovuttaa ennen sotaa tilattuja eriäkään, kuten Vickersiltä Mannerheimin vierailun tuloksena vuonna 1936 brittien nimenomaisesta painostuksesta tilattuja keveitä panssarivaunuja (32 vainun kokonaismäärästä oli luovuttamatta vielä kuusi), neljääkymmentä lentokonemoottoria ja neljää torpedovenettä. - - Ranskassa ei ollut kysymys edes omasta tarpeesta, kuten Mandschuria-laivalla Suomeen lähetetyn kiväärilastin ja Bizertaan internoidusta tsaarinaikaisesta taistelulaivasta Suomeen ostettujen 12 tuuman laivatykkien aiheeton viivyttäminen osoitti, vaan saartomääräysten liian innokkaasta soveltamisesta."
[8] Jukka Seppinen, Suomen ulkomaankaupan ehdot 1939-1944, s29, s30 "Suursodan sytyttyä syyskuussa Englanti sanoi irti kauppasopimuksen Suomen kanssa vaatien samalla, että menetettyä kauppaa ei saisi korvata Saksan kaupan avulla. Tämän he kuitenkin peruivat jo 8.9.1940."
[9] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, s98 "Hän halusi Ison-Britannian painostavan asiassa Suomea ja uskoi kykenevänsä osoittamaan, kuinka tuollaisten tukikohtien myöntämien ei vaarantaisi Suomen itsenäisyyttä. Churchill korosti, että Neuvostoliitto tarvitsi tukikohtia "ainoastaan Saksaa vastaan", että "vain Saksa oli uhka ja vihollinen sillä suunnalla" ja että silloisessa tilanteessa oli Ison-Britannian intressissä saada Neuvostoliitto dominoivaksi Itämeren alueella. Olisi "virhe" rohkaista Suomen varustelua, ja vaikka periaatteellisesti olikin tuettava Suomen kantaa, käytännöllisyys- ja tarkoituksenmukaisuussyistä oli asetuttava Neuvostoliiton puolelle."
[10] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, s104-105 "Churchillin mielestä Suomen taipuminen Neuvostoliiton tukikohtavaatimuksiin - suurta liittokuntaa koskeneiden neuvottelujen ja Molotov-Ribbentrop-paktin jälkeenkin - olisi riittänyt takaamaan ainakin faktisen liittolaissuhteen Ison-Britannian ja Neuvostoliiton välillä. Siksi Churchill yritti vielä senkin jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Puolaan ja Iso-Britannia julistanut sodan Saksalle, painostaa pääministeriä luopumaan suomalaisten vastustelua rohkaisseesta asennoitumisestaan ja suostuttelemaan nämä hyväksymään Neuvostoliiton vaatimukset. Jos Suomi ei taipuisi, toivoi Churchill Ison-Britannian ilmoittavan Neuvostoliitolle, ettei se tukenut Suomen kantaa vaan ymmärsi Neuvostoliiton strategiset tarpeet. Tätä Churchill yritti vielä marraskuussa 1939, pari viikkoa ennen talvisodan alkamista."
[11] Martti Häikiö, Maaliskuusta maaliskuuhun, s90 "Snown ehdotusta lähtökohtanaan käyttäen ulkoministeri Halifax sanoi sotakabinetissa 15. joulukuuta, että Englanti ei halunnut noudattaa politiikkaa, joka heikentäisi diplomaattisia suhteita Neuvostoliittoon."
[12] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, s97 "Tähän saakka Churchill oli johdonmukaisesti pyrkinyt välttämään mahdollisuutta sotaan joutumisesta Neuvostoliittoa vastaan. Nytkin hän totesi joukkojen lähettämisen olevan tässä suhteessa erittäin vaarallista."
[13] Jukka Nevakivi, Apu jota ei pyydetty (samalta tekijältä myös "Apu, jota ei annettu"), s264-265 "12.3.1940 ... Pää-, ulko- ja puolustusministerin sekä salkuttoman ministerin (Hankey) lisäksi siihen osallistuivat esikuntapäälliköt sekä Narvikin suunnatun ryhmän osasto Avonmouthin laivastokomentajaksi nimitetty amiraali Evans ja maaoperaatioiden johtoon nimitetty kenraali Macksey. Mainitut komentajat saivat tällöin kabinetin hyväksymät ohjeet, joiden mukaan osasto Avonmouthin oli tunkeuduttava Narvikiin vaikka norjalaiset tekisivät lievää vastarintaakin. Tulen avaaminen kiellettiin periaatteessa, mutta komentajille annettiin oikeus turvautua väkivaltaan "viimeisenä itsepuolustuskeinona siinä tapauksessa että heidän voimansa joutuisivat vaaraan". - - Suomi oli jätetty tavoitteena täysin toisarvoiselle tilalle: osasto Avonmouthin maavoimien komentajan, kenraali Mackseyn, harkintaan jätettiin, oliko suunniteltu apuretkikunta lähetettävissä Suomeen vai ei."
[14] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, s144 "Joukko-osaston tuli olla ylivoimainen ja laivaston tulivoiman tukema, ja sen oli edettävä päättäväisesti kohti Suomea ja oltava valmis kärsimään miehistötappioita norjalaisen ja ruotsalaisen tulen alla. Joukko-osaston tuli pakottaa tiensä Suomeen, vaikka mitään virallista avunpyyntöä Suomesta ei saapuisikaan."
[15] Jukka Nevakivi, Apu jota ei pyydetty, s238 "Halifaxin vaadittua 1.3.1940 sotakabinetin aamukokouksessa alustavan ilmoituksen tekemistä välittömästi Oslossa ja Tukholmassa Churchill oli uudelleen yrittänyt ehdottaa, että skandinaavien kanssa ryhdyttäisiin keskustelemaan vasta sitten kun ensimmäinen kuljetusporras olisi saapunut Narvikiin. Mikäli norjalaiset olisivat kaikesta huolimatta turvautuneet aseisiin, retkikunta olisi voinut palata takaisin. "Tässä vaiheessa", meriministeri jatkoi, "hän (Churchill) ei kuitenkaan jättäisi kokonaan pois mahdollisuutta, että läpikulun varmistamiseksi olisi jossain määrin turvauduttava voimakeinoihin."
[16] Mauno Jokipii, Jatkosodan synty, s108 "Puolueeton Norja ei ollut osallisena sodassa, mutta silti Englannin hallitus teki päätöksen aloittaa miinoitukset sen aluevesillä. Tämän myös Ranska hyväksyi ja miinoitukset alkoivat viikkoa myöhemmin, aivan Saksan hyökkäyksen alla."
[17] Jukka Seppinen, Suomen ulkomaankaupan ehdot 1939-1944, s47-48 "Englantilaisten käsityksen mukaan vielä ei ollut syntynyt mitään sopimusta, esisopimusta tai muutakaan velvoittavaa. Suomalaiset sen sijaan halusivat käsitellä asiaa niin kuin sopimus olisi tehty. Ramsay oli innokas saamaan sopimuksen aikaan ennen kuin neuvottelut Neuvostoliiton ja Saksan kanssa alkaisivat, jotta suomalaisilla olisi ase kädessä. Ramsay oli suullisesti jopa luvannut Hambrolle, että Suomen hallitus pistää kaiken likoon Englannin puolesta. Sovittu teksti kuului seuraavasti: 1) Suomi ja Englanti aloittavat sotakauppaneuvottelut pikimmiten, 2) sillä välin Suomen hallitus takaa, että Englannista, Ruotsista, Tanskasta ja Norjasta tulevaa tavaraa ei viedä liittoutuneitten valvonnan ulkopuolelle, 3) Suomella on sillä välin erityisoikeus saada tarpeellisia tavaroita suoraan Englannista ja Ruotsin, Tanskan ja Norjan kautta, 4) Suomen hallitus ei myy kuparia, rautaa, sinkkiä, molybdeeniä tai kobolttia muuten kuin olemassa olevien sopimusten mukaan paitsi neuvotellen Englannin kanssa, 5) kauppaa valvomaan perustetaan sekakomitea, 6) Suomen hallitus toimittaa ko. komissiolle kuukausittain tilastot tuonnista ja viennistä, 7) komissio saa täydet valtuudet ja 8) Englannin hallitus pyrkii helpottamaan (Jukka Seppinen, Suomen ulkomaankaupan ehdot 1939-1944) kaikin tavoin merenkulkua Suomeen liittoutuneitten tarkastuksen läpi."
[18] Jukka Seppinen, Suomen ulkomaankaupan ehdot 1939-1944, s48 "Suomalaiset halusivat käsittää laaditun tekstin Englannin hallituksen nootiksi. Seuraavan päivänä, 8.4.1940, Ryti siis vastasi Suomen hallituksen hyväksyvän mielihyvin nootissa mainitut järjestelyt."
[19] Mauno Jokipii, Jatkosodan synty, s109 "...kun Englanti 18.4.1940 ilmoitti Rytille lopettavansa koko Skandinavian kaupan siksi aikaa, kun Norjassa syttynyt sota kestää."
[20] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s55 "Selvää joka tapauksessa on, että Petsamon nikkeli on ollut esillä Schnurren ja Rytin välisissä neuvotteluissa ja Schnurre ei ole esittänyt pelkästään toivetta saada Petsamosta nikkelimalmia vaan myös toivomuksen lähettää alueelle saksalaisia asiantuntijoita tutustumaan tilanteeseen. Suomalaiset torjuivat jälkimmäisen pyynnön ja kytkivät edellisen vaatimuksen suuremmista malmitoimituksista siihen, että Saksa vapauttaisi Norjan satamissa makaavat Suomeen tulossa olevat aselähetykset. Tätä Hitler taas ei halunnut tehdä: Ranskan sotaretki oli alkamassa eikä Hitler halunnut ärsyttää Stalinia myötävaikuttamalla Neuvostoliiton etupiirissä olevan Suomen aseistamiseen."
[21] Jukka Seppinen, Suomen ulkomaankaupan ehdot 1939-1944, s72 "Norjan sodan päätyttyä Englanti peruutti Liinahamarin sataman saarron kesäkuussa 1940, liikenne sinne saattoi alkaa navycertien turvin, siis Englannin valvonnassa."
[22] Autere & Liede, Petsamon nikkeli. Taistelu strategisesta metallista, s180 "Suurlähettiläs Cripps teki työtä käskyn saatuaan ja Neuvostoliitto reagoi välittömästi asiaan. Molotov kutsui nimittäin jo 23.6.1940 Suomen Moskovan lähettilään J.K.Paasikiven luokseen ja esitti hänelle Neuvostoliiton vaatimukset."
[23] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s77 "Taloudellisen sodankäynnin ministeri Hugh Dalton kertoo nimittäin päiväkirjassaan noista kesä-heinäkuun vaihteen tapahtumista ja toteaa "yllyttäneensä venäläiset vaatimaan osuuttaan" - - Asian jatkokehitykseen ja venäläisten tiukentuneisiin vaatimuksiin on Daltonin asenteella joka tapauksessa ollut selvä vaikutus."
[24] Klas Åmark, Att bo granne med onskan, s142-143 "Från juli 1940 till november 1941 hade sammanlagt 686.000 tyska permittenter, soldater och sårade rest per tåg genom Sverige till och från Norge och Finland. Det blev cirka 1.000 till 1.400 permittenter per dag."
[25] Jukka Nevakivi, Ystävistä vihollisiksi, s56 "Helsingin lähetystölle jo 16.7.1940 lähettämässään henkilökohtaisessa ohjekirjeessä Dalton - - Polttoaineita ei tästä lähtien saanut kuljettaa kuin yhdellä suomalaisten käytössä olevalla aluksella (Josefina Thorden), muilla ainoastaan siinä määrin kuin oli Petsamon ja Rovaniemen välisen autoliikenteen käynnissä pitämiseksi tarpeen. Viite: Verekerin 7.8.1940 päivätty kirje Halifaxille. Tämän mukaan saartomääräystä tiukennettiin muutamaa viikkoa myöhemmin siten, että MEW ilmoitti antavansa Petsamoon saapuvien laivojen mukaan vain sen verran polttoainetta että niiden lasti voitiin kuljettaa kuorma-autoilla Petsamosta Rovaniemelle ja vastaavasti autojen paluumatkalleen ottamat rahtitavarat Rovaniemeltä Petsamoon."
[26] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s84-85 "Ei liene sattuma, että englantilaisetkin näkivät tilanteen sellaiseksi, että asiassa oli mahdollista saada Neuvostoliitto ja Saksa vastakkain nimenomaan niin, että venäläiset joutuisivat erimielisyyksiin saksalaisten kanssa ja Venäjä tulisi pakotetuksi esiintymään asiassa Englannin rikoskumppanina "in the role of our accomplice"."
[27] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s89 "Englannin Helsingin lähettiläs Gordon Vereker, johonka Söderhjelmillä oli läheiset suhteet, ymmärsi jo varhaisessa vaiheessa, mihin kehitys voi johtaa. Hän varoitti Foreign Officea heinäkuun 19. päivänä, että jos Englanti ryhtyy tilanteen johdosta joihinkin kostotoimenpiteisiin, ajaa se suomalaiset vain entistä lähemmäksi saksalaisia...."
[28] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s110 "Englantilaislähteet osoittavat nimittäin kiistattomasti sen, että Cripps oli todella heinäkuussa, IGF:n ja PNO:n toimitussopimuksen allekirjoittamispäivänä 23.7.1940, ilmoittanut venäläisille Englannin suostuvan konsession siirtoon, mutta vain väliaikaisesti."
[29] Jukka Nevakivi, Ystävistä vihollisiksi, s57 "Vereker yritti Helsingistä käsin turhaan vaikuttaa saartoviranomaisten Suomen politiikkaan. Mainitun Daltonin ohjesähkeen johdosta 25.7.1940 lähettämässään hätäviestissä hän kertoi, että Suomen senhetkiset bensiinivarastot (lentokonebensiini pois luettuna) käsittivät vain 18.600 tonnia, mikä vastasi alle neljännesvuoden kulutusta... Teollisuutta uhkasi polttoaineiden puutteessa koneiden pysähtyminen, mikä puolestaan saattoi johtaa vakaviin taloudellisiin, jopa poliittisiin seurauksiin... Vereker kirjoitti kaksi viikkoa myöhemmin Halifaxille: "...pitääkö meidän...siten huomattavalla tavalla heikentää sen {Suomen} kansallista puolustuskykyä venäläisten asevoimia tai venäläisen propagandan kumouksellista vaikutusta vastaan."
[30] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s108 "Dalton sanoi heinäkuun lopulla ... Ivan Maiskylle: "I also touched upon Petsamo and said I did not understand why the Russians had not kept this after the Finnish war." Daltonin puheen voi tulkita niin, että hänellä ei ilmeisesti olisi ollut vieläkään mitään sitä vastaan, vaikka Neuvostoliitto olisi ottanut Petsamon."
[31] Jukka Nevakivi, Ystävistä vihollisiksi, s57 "Daltonin mielestä Suomea ei ollut syytä kohdella kummemmin kuin muitakaan puolueettomia. Niinpä se olisi pakotettava hankkimaan polttoaineensa mannermaalta saksalaisten varastojen kustannuksella."
[32] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s93 "Saksan sotavoimien yleisesikunnan sotatalous- ja varusteluosaston elokuussa 1940 Suomen merkityksestä Saksan sotataloudelle laatima muistio, jonka tiivistelmässä todetaan, että "Suomi on hankintamaana Saksalle nikkelin suhteen korvaamaton ja kuparin kannalta erittäin tärkeä"."
[33] Erkki Maasalo, Päämäärä ennen mainetta. Rolf Witting jatkosodan ulkoministerinä 1940-1943, s139 "Elokuun 12. päivänä 1940 sotamarsalkka Wilhelm Keitel, Saksan yleisesikunnan päällikkö, ilmoitti, että Hitler oli antanut edellisenä päivänä tukensa Suomelle ja suomalaisille voitaisiin nyt alkaa myydä aseita."
[34] Jukka Seppinen, Suomen ulkomaankaupan ehdot 1939-1944, s57 "Tutkimuksen tuloksena Hitler päätti 21.5.1940, että toistaiseksi Saksa ei myisi aseita Suomelle."
[35] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s98 "Saksan tiedustelupalvelun tulosten ja päättelyn osoittaessa, että Neuvostoliitto voisi aloittaa sotilaalliset toimenpiteet Suomen suunnalla elokuun 1940 puolivälissä, käski Hitler elokuun 13. päivänä vahventaa Pohjois-Norjassa olevia saksalaisjoukkoja. Siltä varalta, että Neuvostoliitto todella hyökkäisi Suomen kimppuun, hän antoi myös Norjan-VuorAK:lle tehtäväksi valmistaa operaatiosuunnitelman, jonka tarkoituksena oli tarvittaessa nopeasti miehittää Kolosjoen kaivosalue ja torjua Pohjois-Norjaan tapahtuva maihinnousu. Operaatiosta käytettiin peitenimeä Renntier..."
[36] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s40 "Neuvostoliitto halusi tuolloin ostaa Incolta 8000 tonnia nikkeliä. Sen tuonti Kanadasta oli pysähtynyt jo toukokuussa 1939..."
[37] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s99 "Pitkän, heinäkuun 3. päivänä alkaneen tauon jälkeen Molotov palasi joka tapauksessa nikkeliasiaan elokuun 30. päivänä tiedustellessaan äkillisesti Paasikiveltä, milloin Suomi antaa vastauksen nikkelikonsessioasiaan...ettei yhtiössä ole muita kuin Suomi ja Neuvostoliitto."
[38] Jukka Nevakivi, Ystävistä vihollisiksi, s58 "Minä en välitä erityisesti helpottaa Suomen jälleenvarustautumista... toisaalta minun asiani ei ole estää suomalaisia saamasta aseita... Minä pyytäisin sen vuoksi sotakieltotavarakomiteaa pitämään mielessä, että on vaarallista yhtäältä herättää Neuvostoliiton epäluuloja siitä että me edistäisimme kaikin tavoin suomalaisten jälleenvarustautumista ja toisaalta ottaa vastuu siitä että meitä syytettäisiin Suomen sotamateriaalin riittämättömyydestä."
[39] T.M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, s200 "Sopimus oli tehtävä nootteja vaihtamalla, jollei Suomea saataisi luopumaan niin vähäpätöisestä asiasta. Sen johdosta soitin 21.9.1940 Suomeen, että Saksa oli haluton tekemään sopimuksen.... Noottien vaihto tapahtui epävirallisesti. v. Weizsäcker, joka asui lähellä asuntoamme ja jonka kanssa seurustelimme ahkerasti, kutsui minut vaimoineni iltapäiväteelle 22.9.1940. Tarjoilun päätyttyä hän vei minut salin nurkkaukseen, jossa esitti nootin allekirjoitettavaksi. Samalla hän ojensi minulle Saksan hallituksen puolesta allekirjoittamansa asiakirjan. Kun olin ilmoittanut nootin sisällön Suomeen, allekirjoitin sen, sitä ennen turhaan huomautettuani siinä olevasta virheestä."
[40] Marianne Junila, Kotirintaman aseveljeyttä, s45 "Kauttakulkuvaiheen aikana toukokuuhun 1941 mennessä Suomen alueen läpi kulki vajaat 13.000 saksalaista sotilasta ja kauttakulkureitin varrelle oli sijoitettu pysyvästi noin 1.500 saksalaista sotilasta"
[41] Sotatieteen laitos, Jatkosodan historia, osa 1, s142 "Saman vuoden elokuussa Saksa vapautti vihdoin osan Norjassa takavarikoimiaan tarvikkeita, ja sen jälkeen se alkoi toimittaa Suomeen myös hankintasopimuksiin perustuvaa materiaalia. Lokakuun 1. päivänä allekirjoitettiin lopulta laaja hankintasopimus N:o 1187, jonka perusteella saatiin pääasiassa Pohjanlahden satamiin 26.9.-10.12.1940 välisenä aikana 14.000 tonnia sotatarvikkeita yhteensä noin 57,5 miljoonan Saksan markan arvosta."
[42] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s112 "Foreign Office... näki edelleen, että Petsamon-kysymys saattaisi saada aikaan riidan Neuvostoliiton ja Saksan välillä."
[43] Jukka Nevakivi, Ystävistä vihollisiksi, s70 "Kymmenen päivää saksalaisten Vaasaan suorittaman maihinnousun jälkeen, 3.10.1940, Collier ilmoitti Lontoossa Gripenbergille pelottavan uutisen, että navycertien myöntäminen Petsamoon oli toistaiseksi lopetettu."
[44] Juho Kotakallio, Hänen majesteettinsa agentit. Brittitiedustelu Suomessa, s240 ja s241 "Keskustelin Charles Hambron kanssa 3 tuntia erittäin ystävällisessä hengessä. - - Saksalaisten läpikulku Suomen kautta oli herättänyt Englannissa huomiota, eikä sitä siellä oikein ymmärretty."
[45] Jukka Nevakivi, Ystävistä vihollisiksi, s71 "Vereker esitti ... "Kun me kerran pakotamme suomalaiset tekemään pirun kanssa liiton, olisi suututtavaa valitella sitä että he jäävät tässä kaupassa toiseksi - ottaen huomioon ettei piru ole helpoimpia henkilöitä käsitellä"
[46] Paavo Rantanen, Suomi kaltevalla pinnalla, s124 "Molotov kiivaili asiasta Paasikivelle 9. lokakuuta ja väitti, että Englannin suurlähettiläs Sir Stafford Cripps oli ilmoittanut Englannin tyytyvät siihen, että Suomi ja Neuvostoliitto hoitaisivat asian keskenään. Tämä oli yllätys Paasikivelle, joka ei Molotovin uutista uskonut, vaan kertoi, ettei nikkelitrusti halunnut luopua toimiluvastaan. Nyt oli Molotovin vuoro hämmästyä."
[47] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s112 "Hän katsoi aiheelliseksi muistuttaa Lontooseen, että "jos venäläiset meidän kiihotuksen tuloksena menevät asiassa vielä pitemmälle, meidät tullaan nykyisellä kurssilla leimaamaan alistetun kansan pettureiksi, vaikka me muutama kuukausi sitten olimme loistava esimerkki kansasta, joka auttoi ja antoi apuaan."
[48] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s110 "Kiista konsession siirron väliaikaisuudesta menetti kuitenkin hetkellisesti merkityksensä, kun Cripps sai lokakuun [1940] 24. päivänä ohjeet rohkaista venäläisiä vaatimaan koko Petsamon tuotantoa. Näitä ohjeita täydennettiin vielä seuraavalla viikolla siten, että Crippsiä kehotettiin ilmoittamaan venäläisille Englannin myöntymisestä konsession siirtoon, jos Neuvostoliitto takaa, että yhtään nikkeliä ei viedä Saksaan. Kertomansa mukaan Cripps ilmoitti asian marraskuun 2. päivänä Vysinskille."
[49] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s113 "Paasikivi sai 30.10.1940 kutsun Vysinskin puheille, joka ilmoitti ykskantaan, että "Neuvostoliitto oli pakotettu ryhtymään asian vaatimiin toimenpiteisiin", jos Suomi ei muutamassa päivässä suostu antamaan lopullista vastausta nikkeliasiassa. Kun Englannin asenne oli suomalaisille edelleen jossakin määrin epäselvä, tiedusteli Gripenberg vielä seuraavana päivänä Collierilta, eivätkä englantilaiset voisi ilmaista kantaansa suoraan Moskovassa. Collierin mielestä pääasia oli, ettei yhtään nikkeliä viety Saksaan ja kaikki muut toimenpiteet palvelivat tätä tarkoitusta. Hänen mukaansa kysymykseen saattoi tulla myös konsession siirto venäläisille, "jos voimme olla varmoja siitä, että yhtään nikkeliä ei toimiteta saksalaisille."
[50] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s111 "Nikkelipelin salamyhkäisiin kuvioihin kuului, että vaikka Collier vielä marraskuun 1. päivänä tavatessaan Gripenbergin kielsikin sen, että Crippsille olisi annettu sellaisia ohjeita, että Englanti olisi valmis konsession siirtoon, hän myönsi kuusi päivää myöhemmin lähettiläällemme, että Cripps oli sittenkin heinäkuussa puhunut venäläisille Englannin suostumuksesta konsession väliaikaiseen siirtoon. Collierin mukaan Cripps oli tehnyt ilmoituksensa puhtaasi omasta aloitteestaan, ilman että Englannin hallitus oli häntä siihen kehottanut. Kuitenkin Foreign Office oli antanut vain viisi päivää aikaisemmin Crippsille vastaavat ohjeet."
[51] Jukka Nevakivi, Ystävistä vihollisiksi, s71-72 "...lähetetyissä vetoomuksissa, pyytäneet tukea navycertien saamiseksi Amerikasta Petsamoon kuljetettaville tavaroille, erityisesti elintarvikkeille, raakapuuvillalle ja petrolituotteille. On ilmeistä että nimenomaan amerikkalaisten puuttuminen kysymykseen sai MEWin taipumaan. Suomen Lontoon ministerille ilmoitettiin 3.11.1940, että se oli valmis avaamaan Petsamon uudelleen ehdolla, että - -
1. sallivan Englannin asettaa tarkastajia Petsamoon, Rovaniemelle ja niiden väliselle tieosuudelle - -
2. tiedottavan Englannin hallitukselle Suomen kautta kuljetettujen saksalaisten joukkojen lukumäärästä;
3. takaavan, ettei Suomesta Saksaan tapahtuvassa mineraalien viennissä ((toistaiseksi vain kupari ja molybdeeni) tapahdu kasvua."
[52] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s114 "Vaikka suomalaiset saivatkin marraskuun alussa 1940 tietää, että Englanti on tietyin edellytyksin valmis luopumaan konsessiosta Neuvostoliiton hyväksi, jäi asia kuitenkin siltä osin vieläkin avoimeksi. Gripenbergin tiedusteluun, oliko Foreign Office halukas antamaan kirjallisen ilmoituksen Englannin ja trustin kertakaikkisesta luopumisesta, vastasi Collier vältellen: suomalaisten sopi ilmoittaa venäläisille, että "Englannin kanta ei ole selvä, ennen kuin Neuvostoliitto sitoutuu olemaan viemättä yhtään nikkeliä Saksaan". Collier lupasi ilmoittaa myöhemmin, voivatko he antaa suomalaisten pyytämän kirjallisen ilmoituksen."
[53] Esko Vuorisjärvi, Petsamon nikkeli kansainvälisessä politiikassa 1939-1944, s110-111 "On nimittäin todennäköistä, että kun Molotov kaksi viikkoa myöhemmin kertoi Berliinin vierailullaan Hitlerille pitävänsä Neuvostoliiton velvollisuutena saattaa Suomen kysymys lopulliseen ratkaisuun, hän toimi brittien rohkaisemana. Crippsin välittämä Englannin hallituksen asenne teki venäläisille ainakin helpommaksi Suomen kysymyksen esille ottamisen."
[54] Erkki Maasalo, Päämäärä ennen mainetta. Rolf Witting jatkosodan ulkoministerinä 1940-1943, s109 "Ulkoministeri totesi, ettei asia suinkaan ollut sillä selvä, sillä Isolla-Britannialla "oli jo viisi kantaa asiassa". Hän ehdotti ovelasti, että koska koko konsessiokysymys oli pantu alulle Moskovassa, niin Kreml saisi jatkaa neuvotteluja Lontoon ja Berliinin kanssa."
[55] Erkki Maasalo, Päämäärä ennen mainetta. Rolf Witting jatkosodan ulkoministerinä 1940-1943, s133 "Witting lähettikin Gripenbergille Lontooseen sähkeen, jossa hän avoimesti selitti, että koska Britannian navycert-politiikka oli johtanut siihen, ettei Suomi saanut Petsamoon bensiiniä, sitä oli pyydetty Saksasta. Saksasta saatiin jatkuvasti 25.000 tonnia bensiiniä. Witting pyysi tiedottamaan tämän Sir Dingle Footille sotatalousministeriö MEW:iin."
[56] Erkki Maasalo, Päämäärä ennen mainetta. Rolf Witting jatkosodan ulkoministerinä 1940-1943, s131 "Englanti ilmoitti, että se näki mieluummin, että pysyvää luovutusta ei tapahtuisi sekayhtiölle, vaan että tilapäinen järjestely olisi parempi. Ramsayn pyytäessä Englantia ilmoittamaan asiasta myös neuvostohallitukselle vastasi Sir Dingle Foot, että asia on Ison-Britannian Moskovan-suurlähettilään Sir Stafford Crippsin päätettävissä."
[57] Erkki Maasalo, Päämäärä ennen mainetta. Rolf Witting jatkosodan ulkoministerinä 1940-1943, s97 "Suomi oli valmis sallimaan 37.000 tonnin aikarahtauksen, mutta silloin oli jo ilmennyt uusia ongelmia MEW:n kanssa. Gripenbergille selitettiin, että jos Suomen tuontia Yhdysvalloista rajoitettaisiin, Suomen olisi pakko yrittää hankkia tarvitsemansa Saksasta. MEW:n logiikan mukaan se olisi omiaan vähentämään saksalaisten varastoja. Gripenbergin vastaukseen, että se ajaisi Suomen Saksan syliin, ei suhtauduttu siihen kuuluvalla vakavuudella. Ison-Britannian politiikkaa ohjasi imperialistinen ja suurvallalle ominainen ajattelu."
[58] Erkki Maasalo, Sir Henrik saa tehtävän, s101 "Saavuttuaan Helsinkiin Ramsay laati Wittingille muistion 10.2.1941 ja toimitti sen myös marsalkalle. Muistio päättyy johtopäätökseen, jonka mukaan Iso-Britannia vaatii Suomen tonnistoa ja jollei se sitä saa neuvotteluteitse, ottaa se sen pakolla. Ramsayn mielestä tilanne johtaisi Saksan suhteen vaikeuksiin. Ramsay ehdottaakin, että Saksan kanssa ryhdytään neuvotteluihin Suomen huollon turvaamiseksi."
[59] Mikko Uola, Petsamo 1939-1944, s201 "Suomen ainoa Petsamon liikenteessä ollut tankkilaiva Josefina Thorden oli 18. toukokuuta 1941 tulossa Teksasin Galvestonista ottamassaan täydessä bensiinilastissa, kun englantilainen sotalaiva määräsi sen Färsaarille tarkastettavaksi. Saksalaiset lentokoneet hyökkäsivät brittisotalaivan saattamaa suomalaisalusta vastaan. Vain muutama miehistön jäsen pelastui, ja britit takavarikoivat laivan lastin. Ainoan suomalaisen valtameritankkilaivan upotuksella oli vakavat seuraukset... Öljytuotteita tuotiin tämän jälkeen vain rahtilaivojen kansilastina."
[60] Jukka Nevakivi, Ystävistä vihollisiksi, s114 "Royal Navylle annettiin 11.6.1941 määräys pidättää Petsamoon matkalla olevat suomalaiset laivat ja saattaa ne Kirkwalliin. Seuraavana päivänä purjehduskielto ulotettiin koskemaan kaikkia brittiläisissä satamissa olevia Petsamoon aikovia aluksia. Kolme päivää myöhemmin Englannin edustajat Washingtonissa, Lissabonissa sekä johtavissa latinalaisen Amerikan satamissa saivat ohjeet olla myöntämättä lainkaan nevicertejä Petsamoon aikoville laivoille."
[61] Erkki Maasalo, Päämäärä ennen mainetta. Rolf Witting jatkosodan ulkoministerinä 1940-1943, s183 "Myös Ruotsin Helsingin-sotilasasiamies Curt Kempff arvosteli samaan aikaan Wittingiä ja katsoi, että Suomi oli "heittäytynyt Saksan syliin". [Lähettiläs Karl Westman Tukholmaan 18.6.1941]"
[62] Markku Ruotsila, Churchill ja Suomi, s164 "Churchill oli kovasti tuohtunut Suomen "epämiellyttävän ja aggressiivisen asenteen" takia. "Ei voi olla kahdella puolella yhtä aikaa!" Churchill korosti virkamiehilleen, kun hän sai tietää suomalaisten joukkojen liittymisestä Saksan offensiiviin. "Olisimme voineet odottaa heidän vähintäänkin istuvan hiljaa paikallaan."
[63] Olli Vehviläinen, Jatkosodan kujanjuoksu, s153 "Suomi taas kuului Neuvostoliiton turvallisuusvyöhykkeeseen. Eden jatkoi: "Vaikka me epäilemättä toivomme, että Suomelle jää jonkinasteista todellista, ainakin sivistyksellistä ja kaupallista riippumattomuutta sekä parlamentaarinen hallitusjärjestelmä, venäläisten vaikutus siellä tulee olemaan vallitsevana, kävi miten kävi, emmekä me kykene eivätkä mitkään tärkeät etumme edes vaatisikaan vastustamaan tätä vaikutusta.""
[64] Silvo Hietanen & al, Kansakunta sodassa III, s294 "Konferenssissa päästiin periaatteelliseen yhteisymmärrykseen kuitenkin siitä, että Bulgarian, Romanian, Suomen ja Unkarin rauhansopimusten tuli perustua vastaavien välirauhansopimusten pohjalle. Englanti vaati lisäksi, että näiden neljän valtion rauhansopimuksissa määriteltäisiin niille sallittavien asevoimien luonne ja vahvuus. - - Neuvostoliitto asettui vastustamaan Suomen sotilaallisen kapasiteetin rajoittamista rauhansopimuksessa. Ulkoministeri V. Molotov selitti, että Suomen ei voitu olettaa pystyvän yksinään uhkaamaan Euroopan rauhaa."
[65] Autere & Liede, Petsamon nikkeli. Taistelu strategisesta metallista, s185 "Venäläiset tähtäsivät ratkaisuun, joka olisi saattanut alueen heidän valvontaansa. Suomalaiset taas olisivat suostuneet vain sopimukseen, joka olisi taannut venäläisille tietyn määrän nikkelimalmia."
[66] Autere & Liede, Petsamon nikkeli. Taistelu strategisesta metallista, s183 "Jo elokuussa venäläisen toiminimen Sojuspromexportin edustaja otti yhteyttä... niinpä neuvottelut käytiin vasta syyskuun loppupuolella Moskovassa. Söderhjelmin mukaan neuvotteluissa päästiin periaatteelliseen yksimielisyyteen kaikista muista kysymyksistä paitsi hinnasta. Hintakysymyksessäkin suomalaiset olisivat olleet valmiit luopumaan alkuperäisestä tavoitteestaan, mutta siinä vaiheessa venäläiset lopettivat neuvottelut ja valtuuskunnan oli palattava tyhjin toimin takaisin Suomeen."
Seppo Jyrkinen - palaute ät jyrkinen.fi