Kalevalan 100-vuotisjuhlat täyttivät pikkukaupungin keskustan – Kuva: 1935. Museovirasto
Kaskenkaatajien maa, omasi laajan vesialueen Laatokan saaristossa. Pinta-alaa tuhatkunta neliökilometriä, josta maata oli 2/3 ja loput vettä Laatokan saarten lomassa. Kalliokukkuloiden seudun olivat jääkauden massat hioneet pehmeämuotoisiksi ja rannan saarien reunat sukelsivat kymmenien metrien syvyydelle Laatokkaan. Rannoilta löytyy myös vuonomaisia, jyrkkärantaisia ja kapeita luikeroita, jotka ulottuvat kilometrien pituudelta sisämaahan. Jyrkkärantaisia saaria kutsuttiin riutoiksi.
Maantieliikenne, rautatie ja satama loivat perustan Sortavalan alueen menestykselle – Kuva: 1937. Museovirasto, Karjalan Liiton kokoelma
Suomen suuriruhtinaskunnan nähdessä päivänvalon Sortavalassa oli kirjoilla alle 200 henkeä, vuosisadan lopulla kymmenkertainen määrä, ja Talvisodan alla väkeä oli jo yli 4.000 henkeä. Maalaiskunnan puolella asukkaita oli lähdön aikaan kirjoilla yli 21.000. Se oli Viipurin läänin runsasväkisin maalaiskunta ollen pari tuhatta asukasta Viipurin maalaiskuntaa suurempi.
Tunnetuin "sortavalalainen" lienee Kuopiossa toimiva jääkiekkoseura Kalpa, jonka juuret juontuvat Sortavalaan.
Laatokka
Laivaliikenteelle suuren järven pohjoisranta soi erinomaiset olosuhteet – Kuva: Mauno Mannelin, 1930 luku. Lappeenrannan museot
Laatokka on niin suuri, että sitä on usein kutsuttu mereksi. Ja paikalliset asukkaat eivät vahingossakaan nimittäneet sitä järveksi; järviä olivat ne lätäköt, joiden vastaranta oli ihmissilmän nähtävissä.
Suuren veden avoimilla rantasaarilla kasvusto oli hyvin niukkaa. Maa-ainesta oli hyvin rajallisesti ja tuulet pitivät kasvua yrittäneet männyntaimet pienikasvuisina. Pensaikkoa ja pieniä kallioaltaisiin muodostuneita rahkasoita. Poronjäkälää ja kitukasvuista puustoa.
Syksyinen Laatokka. Soutuveneet ja moottoriveneet olivat sortavalalaisille arkipäivän työkaluja. – Kuva: 1900-luvun alkupuolisko. Museovirasto
Vuosituhansien takaisten väkevien jäämassojen kallioon muovaamalla vesialtaalla on pituutta 200 kilometriä ja leveyttäkin liki puolentoista sataa. Laatokan pohjoisinta osaa ja luoteisrantaa pirstovat kapeat vuonot ja saaret. Syväkin Laatokka oli, Valamon kohdalla mentiin jo pimeään syöveriin, alle 200 metrin. Johannes Kastajan saaren ja Mökerikön välillä. Sortavalan rannikon korkeimmat kalliosaaret, Sinilän vuoret, nousevat lähes 100m korkeuteen.
Maalaiskunnan puolella sijainneen Kaarnesaaren vuonomaisia maisemia – Kuva: 1930-luvun loppu. Museovirasto, Karjalan Liiton kokoelma
Jyrkkiä rantakallioita Haavuksen saaressa – Kuva: Pietinen 1935. Museovirasto, Pietisen kokoelma
Laatokan syvyys vaikutti voimakkaasti myös ilmastoon. Pohjoistuulen puskiessa pintavesiä pois rannikolta, tuli tilalle kylmää pohjavettä ja lämpötilat saattoivat heinäkuussakin pudota puolenkymmenen asteen tienoille.
Muutama tuhat vuotta sitten Laatokka koki suuren luonnonmullistuksen, kun maan pinnan kohoaminen oli nostanut Laatokkaa ylemmäs ja lopulta vesimassat olivat murtautuneet sen eteläosien kautta Suomenlahteen. Näin syntyi kuohuvien vesien myötä Neva, ja järven pinta painui lyhyehkössä ajassa 12 metriä.
Laatokan norppa (aik. Laatokan hylje). Kalastajien silmissä verkkoja rikkova tuhoeläin, metsästäjille arvokas turkiseläin. Muille se on vekkuli uiskentelija. – Kuva: V.Jääskeläinen, 1900-luvun alkupuolisko. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma
Koulutoimi
Kansakoulun jälkeisiä opintoja arvostettiin ja koulunkäynnille rakennettiin linnamaisia rakennuksia. Kuvassa Sortavalan tyttölyseo. – Kuva: Ovaskainen. Sotamuseo.
Koulutoimen arvostuksesta kertoo 1901 valmistunut arkkitehti Jakob Ahrenbergin suunnittelema Sortavalan Lyseo. Komea 3-kerroksinen rakennus ajalta, jolloin funktionalismia ei vielä tunnettu. Toinen sivistyksen maamerkki oli saman suunnittelijan kynästä lähtenyt ja 1911 valmistunut Tyttökoulu.
Lapsia on laitettu koulun penkille - tai tuohon aikaan tuvan lattialle - 1600-luvun lopulta lähtien, jolloin kiertokoulut alkoivat jakaa oppiaan pohjolan perukoilla. Epätarkkojen tietojen mukaan Sortavalassa olisi toiminut koulu 1600 luvulla Kristina-kuningattaren suosiollisella tuella, mutta joutunut lakkautetuksi seuraavan vuosisadan alussa.
Virallista koulutointa alettiin hahmotella Ruotsissa 1700-luvun alkupuoliskolla, jolloin Tukholmassa vanhemmat velvoitettiin huolehtimaan lasten koulutuksesta. Sortavalassa lasten koulutus alkoi 1750 pitäjänkoulussa ja kiertokouluja on toiminut ainakin vuosisadan lopulla. Sortavala on ollut aikaisin liikkeellä, sillä opettajia kouluttanut Jyväskylän seminaari aloitti vasta seuraavan vuosisadan puolivälin jälkeen.
Olli ja Tauno Kivinen, tulevia koululaisia virvoitusjuomatehtaan edessä. Hiihtäen tehdyt koulumatkat olivat tuon ajan arkea. – Kuva: 1920-luku. Pielisen museo
Lasten koulutus kaupungin koulun nimissä, joka muutamaa kymmentä vuotta myöhemmin muuttui kansakouluksi. Vaikka pitäjä oli lähes täysin suomenkielinen, koulukielinä olivat saksa ja venäjä. Kiellettiinpä lapsia puhumasta muita kieliä ja suomea puhuneita uhkasi selkäsauna. Satakunta vuotta myöhemmin 1800-luvulla opetuskieleksi tuli ensin ruotsi ja lopulta suomi.
Kymmenkunta vuotta kaupungin koulun perustamisen jälkeen Herman ja Elisabet Hallonbladin perustivat Kymölään Siitoisen kansakoulun, joka oli ensimmäinen Karjalan kansakoulu. Se muodostui poikakoulusta ja tyttökoulusta ja sillä oli lastentarha, lastenseimi sekä maatila. Perustajat tarjosivat koulua Sortavalan pitäjälle, mutta se ei koulua hyväksynyt peläten siitä aiheutuvia kustannuksia.
Sittemmin perustajat lahjoittivat koulunsa valtiolle ja se jalostui seminaariksi 1880. Tällöin alkoi myös voimakas kasvu ja koulun alueelle rakennettiin toistakymmentä rakennusta. Opettajia oli parisenkymmentä ja lisäksi muuta henkilökuntaa aina puutarhuria myöten.
Laatokalla harjoitettu merenkulku vaati osaajia ja pitäjässä toimi parinkymmenen vuoden ajan merimieskoulu koulien lapsista Laatokan laivureita.
Tuohon maailmanaikaan uskonnoilla oli suuri merkitys tavallisten kansalaisten elämässä ja koulussa annettiin uskonnonopetusta sekä luterilaisten että kreikkalaiskatolisten lapsille.
Ylempää kouluopetusta alkoivat antaa mies- ja naisopettajaseminaarit, itsenäistymisen jälkeen tuli vielä pappisseminaari. Itärajan yli tulleita pakolaistyttöjä varten perustettiin itsenäisyyden alussa Jamilahden kansanopisto ja myöhemmin opistoon tuli muitakin kuin pakolaisia. Toiminta siirtyi sittemmin Vehkalahdelle.
Sairaanhoito-oppilaita Sortavalassa, joukossa Kerttu Kuismin – Kuva: 1920-1929. Lappeenrannan museot.
Sotien alla 1930-luvun lopulla koulut olivat pieniä: 33 koulussa opettajia oli vain 70. Alueen runsaan saaristoasutuksen vuoksi kymmenkunta kansakoulua toimi saarissa.
Kansakoululaitoksella on huomattava merkitys kansallistunteen herättäjänä, mikä osaltaan edesauttoi venäläistämispyrkimysten vastustamista sortokausien aikana.
Yhteiskunta ja kulttuuri
Runonlaulaja Petri Shemeikan patsas Sortavalassa takanaan Suomen Pankin rakennus – Kuva: Anton Taipale. Lappeenrannan museot
Heikki Halonen aloitti viulunsoiton opinnot 12 vuotiaana Kajanuksen johdolla ja jatkoi niitä sittemmin mm Genevessä ja Pietarissa. – Kuva: I.M.Wartiainen 1906. Museovirasto, Karjalaisen osakunnan kokoelma
Kuorotoiminnalla oli tuon ajan yhteiskunnassa laaja kannatus ilmeisesti osin halpuutensa vuoksi: laulaa saivat niin aateliset kuin maanviljelijätkin. Sitä harjoittivat palokuntalaiset, työväenyhdistykset, nuorsuomalaiset, liikeapulaiset, raittiusseura, NMKY, NNKY, WPK ja räätälit. Musiikin lehtori Wilho Siukonen oli voimakas vaikuttaja sotienvälisenä aikana. Hän aikaansai valtakunnallisestikin merkittävän seminaarin 120-henkisen seminaarin Iltakuoron ja kansakoulujen laulukirja oli myös Siukosen aikaansaannos.
Laulujuhlien ja soittojuhlien aika alkoi jo ennen Suomen itsenäisyyttä. Niitä toimeenpantiin 10 vuoden välein 1896 alkaen lukuun ottamatta 1.Maailmansodan aikaa, viimeinen 1935.
Harrastuksen kohokohta oli 1935 Kalevalan riemuvuoden laulujuhlat, jolloin kaupungin asukasmäärä viisinkertaistui yhdeksi viikonlopuksi. Vakkosalmen puistoon kokoontui peräti 20.000 henkilöä laulua kuulemaan ja kaunista kesää viettämään. Pysyvän jäljen laulujuhlat jättivät yhäti pystyssä olevan Alpo Sailon käsialaa olevan, Pedri Shemeikkaa esittävän pronssisen Runonlaulajapatsaan muodossa.
Laulujuhlien väentungosta. Suomalaisista laulujuhlista löytyy analogiaa virolaisten lauluharrastukseen. – Kuva: Pietinen 1935. Museovirasto
Kuorolaulua kertaluokkaa vaativampia esityksiä olivat 1930-luvun alussa Vakkosalmen puistossa esitetyt ulkoilmaoopperat, Georges Bizetin säveltämä Carmen ja Giuseppe Verdin kynästä lähtenyt Aida. Saivat linnutkin osallistua oopperaan esittämällä omaa lauluaan ihmislaulun taustalla. Jälkimmäisen oopperan aikaan Sortavalassa vietettiin myös lottapäiviä. Kuntalaisten innostuksesta kertoo, että Aidan esitykseen myytiin 4.000 lippu pääosin etukäteen. Rautatie oli tarpeen kun Armas Järnefelt toi mukanaan 30 soittajaa Helsingin kaupunginorkesterista.
Vaatimattomammalle huomiolle on jäänyt runoilija ja kääntäjä Eila Kivikk’ahon työteliäs ura, joka alkoi 1942 jatkuen aina viime vuosisadan lopulle. "Timotei, sinä keinuva heinä". Hän myös suomensi puolensataa lastenkirjaa.
Diakonissalaitos toimi aktiivisti huonompiosaisten hyväksi kantaen huolta sekä orvoista että kehitysvammaisista.
Orpokodin pojat pihakaivolla – Kuva: Pietinen 1937. Museovirasto, Pietisen kokoelma
Kehitysvammaisten tyttöjen hoitola – Kuva: Pietinen 1937. Museovirasto, Pietisen kokoelma
Juhlahumun jälkeen koitti arki ja työ.
Vedennoutajat kaivolla – Kuva: Liina Cantell, 1910. Museovirasto, Karjalaisen osakunnan kokoelma
Pullin mummo Airannesta jauhaa kahviporonsa kahvimyllyllä saaden todella tuoretta kahvia – Kuva: 1900-luvun alku, Museovirasto, Karjalaisen osakunnan kokoelma
Uskonolot - Valamon luostari
Sortavalan väestöstä oli 90% luterilaisia ja 10% kreikkalaiskatolisia (nyk. ortodokseja). Molemmilla omat kirkkonsa. Kaupungilla ja maalaiskunnalla oli yhteinen luterilainen kirkko, joka tuhoutui helmikuussa 1940 Talvisodan pommituksissa.
Luterilainen kirkko, jonka Neuvostoliiton ilmavoimat tuhosivat Talvisodassa – Kuva: 1908. Museovirasto. M. L. Carstensin kokoelma
Valamon munkkiyhdyskunnan elämään kuului olennaisena osana fyysinen työ – Kuva: Jonas Albert Sandman, 1800 ja 1900 vaihde. Museovirasto
Valamon synty ajoittuu jonnekin tuhannen vuoden taakse historian hämärään. Perimätieto kertoo, että 40km päässä olleeseen saariryhmään perustettiin luostari Kreikasta tulleen Sergein, ja hänen apulaisensa Hermanin toimesta. Siitä lähtien luostari toimi yhtäjaksoisesti, paitsi 1617-1718, jolloin luterilainen Ruotsi ei suvainnut kreikkalaiskatolisia luostareita alueillaan. Maailmansotien jälkeen vallinnut Stalinin hallinto ei myöskään hyväksynyt uskonnollisia laitoksia.
Luostariyhteisö kasvoi huomattavan suureksi; siellä oli 1900-luvun lopulla yli tuhat uskonnon harjoittajaa ja sitä on kutsuttu erääksi Venäjän rikkaimmista luostareista.
Elinkeinot
Maa- ja metsätalous elätti Sortavalan seudun asukkaista puolet, teollisuus kuudesosan ja palvelut joka kymmenennen.
Saha-alue Helylässä – Kuva: Mauno Mannelin, 1930 luku. Lappeenrannan museot
Erittäin merkittävä Sortavalalle oli rautatien tulo 1893. Karjalan rata mahdollisti ympärivuotiset kuljetukset ja siitä muodostui nopeasti koko itäisen Suomen valtaväylä. Lounaan suunnasta Jaakkimasta tullut mutkitteleva rata kulki keskustan kautta ja jatkoi sitten matkaansa pohjoiseen Ruskealaan. Sortavala sai tehokkaat kulkuyhteydet sekä pohjoiseen Joensuuhun, että etelään Viipuriin ja Helsinkiin saakka.
Veturi (K1) Tk 1 272. Valmistaja Baldwin-Locomotive-Works, Philadelphia 1899. Kääntöpöydän avulla veturi käännettiin ympäri. – Kuva: A.Eder, Uusi Valokuvaamo. Kuva 1900 luvun alussa.
Rautatie yhdistyi pian Sortavalan satamaan ja itäisen Suomen tuotteita alkoi virrata Sortavalan kautta ympäri Laatokkaa. Aiemmin yhteydet olivat olleet kesäisten vesireittien varassa. Pietarin rautatieyhteys valmistui kuitenkin vasta 30 vuotta myöhemmin.
Sortavalan Karjalansilta valmistui vuonna 1932, ja se oli tuon ajan insinööritaidon mestariluomus.
Komea Karjalansilta – Kuva: 1930-luku. Museovirasto, Karjalan Liiton kokoelma
Teollinen toiminta oli maa- ja metsätalouden rinnalla pienehkö, mutta kuitenkin tärkeä elannon antaja. Helylässä oli koulukalustetehdas aloittanut toimintansa jo 1881 - samoihin aikoihin koulutoimen voimakkaan laajenemisen kanssa. Myös urkuharmonien tuotanto alkoi Sortavalassa ja ne olivatkin koulujen yleisiä soittimia vielä 1900-luvullakin. Sataman vaikutuksesta kaupunkiin syntyi telakka. Sortavalassa oli pienimuotoista elintarviketeollisuutta, suksien valmistusta sekä kutomo. Sieltä oli lähtöisin myös Karjala Olut, jota pullotettiin Lappeenrannassa vielä sotien jälkeenkin.
Suomen teollisuuden pohjan loi jykevä tukkipuu – Kuva: Pietinen 1938. Museovirasto, Pietisen kokoelma
Itsenäistymisestä alkoi Sortavalassa voimakas kehittymisen aikakausi. Suuri lama-aika 1930-luvulla koetteli koko yhteiskuntaa, mutta sen jälkeen kasvu jatkui aina vuosikymmenen loppuun saakka.
Peruselinkeinot
Peltomaisemaa ja Laatokan vetisiä luikeroita Sortavalan seudulla – Kuva: Pietinen 1938. Museovirasto, Pietisen kokoelma
Sortavalassa oli kaksi tuhatta pikkutilaa, joiden pinta-ala oli 3-7ha ja niillä elanto oli tiukassa. Suurtiloja oli ainoastaan kaksi. Maisteri Nissisen tilalla oli karjanhoitokoulu ja kunnalliskodin tilalla sekä lastenkoti että vanhainkoti. Kun muualla Suomessa lehmiä vietiin niityille laiduntamaan, niin Sortavalassa lypsykarja saattoi päätyä saareen. Sortavalan maamiesseurasta kehkeytyi ajan myötä Karjalan maamiesseura.
Lehmiä rantavedessä – Kuva: Pietinen 1935. Museovirasto, Pietisen kokoelma
Emämaa Venäjän aloittamaa venäläistämistä vastustettiin ympäri Suomea osuustoiminnan avulla. Lopulta osuustoimintaliike kuitenkin jakautui vuonna 1916 kahteen poliittisesti värittyneeseen suuntaan, Pellervolaiseen ja Edistykselliseen osuuskauppaan. Hajoaminen oli osa kehitystä, joka johti traagiseen lopputulokseen 1917.
Sortavalassa oli 1930-luvun alussa yli kymmenen osuuskassaa, joissa parisen tuhatta jäsentä. Osuusmeijerin toiminta alkoi 1930-luvun alkupuoliskolla ja se otti vastaan 5 miljoonaa litraa maitoa.
Torielämä on kautta aikain ollut yhteisöjen elinvoimainen keskus. Torilla tavattiin tuttavia ja vaihdettiin kuulumiset. – Kuva: Pietinen 1938. Museovirasto, Pietisen kokoelma
Tuohon aikaan toreilla myytiin ainutlaatuisia tuotteita, joita maalaiskunnan asukkaat olivat valmistaneet. Ja maaseudun väki osto teollisia tuotteita. – Kuva: Pietinen 1938. Museovirasto, Pietisen kokoelma
Laatokan rantapitäjässä myös kalastuksella oli merkitystä. Laatokan antimia, lohta ja siikaa, vietiin vesitse sumppuveneillä jo 1600-luvulla Tukholmaan ja seuraavan vuosisadan alusta lähtien myös Pietariin. Vesientakaista kaupankäyntiä edesauttoi laatokanveneen kehittyminen 1700 luvulla. Muutama veneentekijä valmistaa mallia edelleen.
Hyvän maineen saanut laatokanvene – Kuva: V.Jääskeläinen, 1900-luvun alkupuolisko. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma
Sortavalan elintarviketuotantoa kehitti voimakkaasti Arvid TH Genetz, joka julkaisi kasvitarhanhoidosta artikkeleita ja teki myös omakohtaisia jalostuskokeita mm omenapuilla. Monitoimimies matkusti ympäri Eurooppaa ja toimi valtiopäivillä porvarissäädyn edustajana. Hän nimesi yhden vielä nytkin viljeltävän omenalajikkeen kelloseppä Edelmanin mukaan. Lieneekö Genetzillä ollut vaikutusta siihenkin, että kaupungilla oli siirtolapuutarhaa muistuttava yhteinen kaalimaa, jossa kullakin perheellä oli omat kaalinsa.
Sortavalan seminaarialueella Kymölässä oli kasvihuoneita – Kuva: 1930-luku. Museovirasto: Karjalan Liiton kokoelma
Sota-aika
Itsenäisyyden alkuvuosina oli viitisen kilometriä kaupungin eteläpuolella Kasihännän lentokonehallit ilmavoimien vesikoneiden tukikohtana. Koneena Friedrichshafen 49C, sittemmin myös Brequet 14. Huteroita kangaspuita, joiden lentoja ilmailuviranomaiset saattaisivat tänä päivänä sallia ainoastaan poikkeusluvalla.
Liikenteen solmukohtana kaupunki joutui Talvisodan aikana useasti ilmapommitusten kohteeksi. Neuvostoliiton 8. armeijan ilmavoimien komentaja sai 21. tammikuuta 1940 käskyn, jonka mukaan ”erityisesti on tuhottava Serdobolin kaupunki”, eli Sortavala. Kaupunkiin kohdistettiinkin massiivinen ilmahyökkäys 2. helmikuuta 150 pommikoneen ilmestyessä kaupungin taivaalle tuhoten keskustan puurakennuksia. Myöhemmin saman päivän iltana Leningradin sotilaspiirin tilannetiedotuksessa kerrottiin, että ”Ilmavoimamme ovat pommittaneet menestyksellisesti vihollisen sotilaallisia kohteita”.
Sodan uhreiksi joutui niin rakennuksia, ihmisiä, kuin eläimiäkin – Kuva: 3.2.1940
Jatkosodan aikana Lentolaivue 15 piti Sortavalaa tukikohtanaan. Sen koneet olivat kömpelöitä Blackburn Ripon koneita, joilla tehtiin tiedustelulentoja ja kuljetettiin haavoittuneita. Sodan loppuvaiheissa HLeLv 26 käytti Helylän piskuista, vain 1000x300m kokosta kenttää muun muassa pakkolaskukenttänä.
Jatkosodan alussa armeijan radiotiedustelu kuljetti radiolaitteensa Sortavalaan, Vaalialassa olleeseen entiseen tylsämielisten hoitolaitokseen. Sinne Suomen armeijan terävin kärki rakensi kuunteluaseman. Se sieppasi ja avasi neuvostoarmeijan radioviestejä. Kesän 1944 suurhyökkäyksen aikana suomalainen radiotiedustelu avusti erittäin merkittävällä tavalla maa- ja ilmavoimien taistelua mm Talin ja Ihantalan alueella. Parhaimmillaan suomalaiset saivat tietoonsa hyökkäyksen kellonajan ja saattoivat aloittaa vastatoimet tykistöllä ja ilmavoimilla.
Blackburn Ripon Laatokan Kasinhännässä kesällä 1942 – Kuva: Blomberg, SA KUVA
Sortavalan kautta kulkivat myös junat, jotka ankaran kesän aikana siirsivät 4 divisioonaa ja runsaasti muita joukkoja Laatokan pohjoispuoleisilta alueilta Kannakselle patoamaan neuvostoarmeijan tulijyrää.
Vanhempi historia
Ihmiselämän juuret Laatokan rantamaisemissa ulottuvat aina kivikaudelle saakka. Rautakirves mahdollisti kaskeamisen ja sen jäljet voidaan ajoittaa Sortavalan seudulla jonnekin puolentoista tuhannen vuoden taakse. Samoihin aikoihin saapui myös karjanhoito. Syntyi pysyvää asutusta. Alueen elinvoima perustui etenkin turkiskauppaan, joka ulotti polkunsa kauas pohjoiseen.
Rautakautinen miekka – Kuva: Markku Haverinen 2011, Museovirasto.
Kaupunki perustettiin kaksi kertaa; ensin armon soi Tukholma 1643 ja Pietarin vallanpitäjät 1783. Se on usein joutunut hävityksen kohteeksi vuoroin idästä, vuoroin lännestä tulleiden vainolaisten toimesta. "Virallisten" sotien lisäksi pienemmän joukot tekivät naapureiden alueille ryöstöretkiä - molemmin puolin. Ruotsalaiset kutsuivatkin Sortavalaa "rosvopesäksi". Rajamaan kirot ovat olleet sortavalalaisille arkipäivää, mistä kertovat myös alueen 15 linnavuorta.
Ja joka kerta se on kuitenkin noussut uudelleen tuhkasta kasvaen lopulta Keski-Karjalan keskukseksi.
Sodan savut olivat yhtä mustia niin keskiajalla kuin Talvisodankin päivinä – Kuva: Valde Näsi 2.2.1940. Museovirasto
Venäläistämistä vastustettiin myös julisteiden avulla. "Jumala ompi linnamme" – Kuva: Emil Cedercreutz 1899. Museovirasto
Sotien lisäksi myös rauhan aika on raskas. Koko 1700-luku elettiin Pietarin rakentamisen varjossa tavallisten kansalaisten maksaessa osansa suurkaupungin synnystä ankarina veroina.
Venäjän hallitsijat tarvitsivat sotaväkeä ja rekryytin otto oli yksi Vanhan Suomen pitäjien rasitteista, myös Sortavalan. Lyhyenä aikana 1797-1811 Venäjän sotaväkeen vietiin liki 6.000 suomalaista 25 vuoden ajaksi. Nuorimmat 10 vuotiaita, vanhimmat jo keski-ikää läheneviä. Yläluokka oli vapautettu rekryytistä ja myös rahan avulla sen saattoi välttää.
Vasta Suomen suuriruhtinaskunnan synty, ja Venäjän lakien korvautuminen Ruotsista periytyneillä laeilla, loi mahdollisuuden kasvulle ja Sortavalankin alue alkoi kehittyä.