Suomen­juutalaisten henkinen vahvuus

Seppo Jyrkinen, 29.03.2015

Syksyllä 1942 valtaosa Eurooppaa oli saksalaisen sotilassaappaan alla ja heitä pelkäsivät niin juutalaiset kuin monet muutkin.

Suomessa kasvaneiden oman maan juutalaisten käytös kertoi kuitenkin korostetusti päinvastaisesta. Heidän asenteensa saksalaisia kasvokkain kohdatessaan on ollut suorastaan haastava: "Minä en teitä pelkää!"

Yksittäistapauksia, joissa on sääntö

Salomon Klass – Kiestingissä hyvin taistellut kapteeni Salomon Klass kertoi telttaansa kiitoskäynnille tulleelle, everstin johtamalle saksalaisupseerien seurueelle, että hän osasi hyvin saksaa, koska juutalaisena hänen kotikielensä oli jiddish. Saksalaisten reaktio oli yllättynyt, mutta asiallinen, vaikkakin vierailu päättyikin samantien.[1]

Leo Skurnik puolestaan, kuultuaan saksalaisten ehdottavan hänelle rautaristiä, pyysi esimiestään kenraali Siilasvuota kertomaan saksalaisille, että hän pyyhkii persettään moisella ristillä. Näin Siilasvuo tekikin ja myöhemmin saksalaiset vaativat Skurnikin luovuttamista heille rangaistavaksi, mihin Siilasvuo ei tietenkään suostunut.[2]

Lotta Dina Poljakoff kävi saksalaisten esikunnassa katsomassa rautaristiä ja poistui paikalta sitä vastaanottamatta.[3]

Mikael Livson – Ilmavoimien esikunnassa toiminut Mikael Livson kieltäytyi tervehtimästä saksalaisia upseereita. Saksalaiset valittivat asiasta, mutta Livsonin esimiehet eivät valituksista piitanneet.[4] – Suomen armeija on ollut ainoa armeija maailmassa, jossa juutalainen sai jättää tervehtimättä saksalaisia omien esimiestensä hyväksynnällä.

Liikkeenharjoittaja Livsonilla, Mikael ja Aron Livsonin isällä, oli vaatetusliike Kotkassa, jossa Suomenlahden satamakaupunkina oli myös saksalaisia merimiehiä. Liikkeenharjoittaja Livson ei kuitenkaan halunnut palvella saksalisia, vaan poisti heidät kaupastaan.[5] – Tänä päivänä Livson saisi syytteen syrjinnästä!

Tykkimies Bolotovsky määrättiin kesällä 1942 Syvärin rintamalla tulkiksi. Saksalaisten ihmeteltyä hänen hyvää saksankielentaitoaa, Bolotovsky vastasi, että "...on strategisesti tärkeätä tietää vihollisen kieli. Minähän olen juutalainen ja Sinä saksalainen."[6]

Muita kasvokkain kohtaa­misia? Lukijani, jos sinulla on perinne­tietoa, niin pyydän ottamaan yhteyttä:
 
palaute (at) jyrkinen.fi

Nämä tapahtumat, jotka suomalaisten silmissä ovat olleet pieniä ja jopa hupaisia, ovat natsien rotuoppien näkökulmasta olleet pöyristyttäviä. Ne ovat myös osoittaneet heille, että Suomen juutalaisten asema yhteiskunnassa oli vahva, eivätkä he tunteneet itseään millään lailla alempiarvoisiksi taikka pelokkaiksi saksalaisten edessä. Tapausten yhteydessä tulee myös selvästi esiin, että muut suomalaissotilaat tukivat heitä saksalaisvastaisessa asennoitumisessa.

Edellä esitetyt hupaisat tapaukset muuttuvat vakaviksi, kun vastaa kysymykseen: "Mitä natsit olisivat tehneet, jos olisivat voineet päättää rautaristillä persettään pyyhkivän juutalaisen ja häntä suojelleen esimiehen kohtalosta."

Natsien suhde Suomeen

Vakaumukselliset natsit eivät pitäneet suomalaisia tasa-arvoisina itsensä kanssa. Nürnbergin laeissa oli kielletty avioliitot arjalaisten ja ei-arjalaisten kanssa, joten avioliitot suomalaistenkaan kanssa eivät ollleet laillisia. Arkipäivän kanssakäymisessä tämä ei juurikaan tullut esille, koska Saksan armeijan sotilaita oli kielletty puhumasta politiikkaa suomalaisten kanssa. Propagandassa suomalaisia ei voitu kutsua arjalaisiksi, mikä korvattiin kertomalla, että suomalaisilla oli "germaanisia ominaisuuksia".

Lapin armeijan komentajaa kenraali Dietliä on usein kutsuttu "Suomen ystäväksi". Hän oli kuitenkin vakaumuksellinen natsi ja rodullisista syistä pääsääntöisesti hylkäsi saksalaissotilaiden anomukset avioitua suomalaistyttöjen kanssa. Poikkeuksia tehtiin lähinnä "parempien perheiden" tyttärien suhteen.

Dietlin suhde suomalaisiin on ilmeisesti ollut samankaltainen kuin koiranomistajan suhde lemmikkieläimeensä: koiraa voi kyllä rakastaa, mutta ei se kuitenkaan ihmisen arvoinen ole.

Armeija poliittisen johdon takana

Vaikka julkisuudessa ei asiasta tuolloin tiedettykään, olivat Suomen päättäjät ottaneet varsin tiukan asenteen maan koskemattomuuden suhteen jo ennen jatkosodan alkua. Mannerheimin arvovalta takanaan kenraali Heinrichs oli kesäkuussa 1941 varoittanut saksalaisia "syvän vakavasti jokaisesta yrityksestä muodostaa jonkinlainen Quisling-hallitus, mikä heti katkaisisi kaiken yhteistyön jatkamisen Suomen ja Saksan välillä."[7]

Myös suurlähettiläs Kivimäki oli - diplomaattisen kohteliaasti toki - vaatinut Saksalta Suomen sisäisten asioiden kunnioittamista.[8] Loppuvuodesta 1942 Kivimäki saattoikin ilmoittaa, että "Führer on käskenyt Saksaa olemaan sekaantumatta Suomen sisäisiin asioihin."[9] – Milloin Hitler oli käskynsä antanut, ei ole tiedossa.

Viitteet

[1] Taimi Torvinen, Kadimah. Suomen juutalaisten historia. s135 "Sodan aikana sattui muuten Kiestingin suunnalla, että saksalaisia oli joutunut venäläisten mottiin, josta Klass miehineen auttoi heitä selviytymään. Saksalainen eversti tuli esikuntineen Klassin telttaan kiittämään suomalaisia. Hän ihmetteli, että Klass puhui niin hyvin saksaa, mutta kuitenkin jotenkin oudosti. "En malttanut olla sanomatta", kirjoittaa Klass, "että olen juutalainen ja että kotikieleni oli jiddish... Kaikki tuijottivat minua. Eversti nousi ylös, tarttui käteeni ja sanoi: 'Minulla henkilökohtaisesti ei ole mitään Teitä vastaan juutalaisena.' Nostaen käsivartensa ja sanoen Heil Hitler hän lähti teltasta, esikunta löi kantapäänsä yhteen ja samalla tavalla tervehtien he katosivat teltan aukosta."
[2] Samuli Skurnik, Narinkkatorilta Kiestingin mottiin, s342-343 "Skurnik esimiehelleen kenraali Siilasvuolle: ”Kyllä kai sinä hyvä veli ymmärrät, että en minä voi juutalaisena ottaa tuollaista kunniamerkkiä vastaan”, Skurnik oli perustellut ja kehottanut kertomaan saksalaisille, että ”tällaisilla kunniamerkeillä minä pyyhin persettäni”. Siilasvuo kertoi terveiset sanatarkasti... Saksalaiset vaativat Skurnikin luovuttamista ”asianmukaisia rangaistustoimenpiteitä varten". Siilasvuo oli kuitenkin sanonut kieltäytyneensä tästä. Hän oli kertonut isälle sanoneensa saksalaisille: "En kai minä teille parasta lääkäriäni luovuta."
[3] Aron Livson, Juutalaiset sotilaat taistelivat saksalaisten rinnalla Suomen itsenäisyyden puolesta "Nykyisin Israelissa asuva Dina Poljakoff oli lotta ja hänellekin myönnettiin Rautaristi. Poljakoff meni uteliaisuuttaan esikuntaan, katseli ristiä hetken, kääntyi ja lähti ulos." Verkkojulkaisu."
[4] Aron Livson, Juutalaiset sotilaat taistelivat saksalaisten rinnalla Suomen itsenäisyyden puolesta "Veljeni Mikael oli ilmavoimien esikunnan lainopillinen neuvonantaja. Hän kieltäytyi tervehtimästä saksalaisia upseereita. Hänestä valitettiin, mutta se painettiin villaisella, Livson naurahtaa." Verkkojulkaisu."
[5] Aron Livson, Juutalaiset sotilaat taistelivat saksalaisten rinnalla Suomen itsenäisyyden puolesta "Isälläni oli Kotkassa vaatetusliike. Esimieheni tuli eräänä päivänä luokseni ja sanoi, että Kotkassa on juutalainen kauppias, isänne, joka heittää saksalaisia ulos liikkeestään. Sanoin, että se on hänen oikeutensa enkä voi sille mitään, Livson kertoo. Esimies oli hetken aikaa miettinyt ja todennut, ettei sille kai sitten voi mitään ja asia jäi siihen." Verkkojulkaisu."
[6] Hannu Rautkallio, Suomen juutalaisten aseveljeys, s161 "Bolotovsky siirrettiin KTR 11:n (8. divisioonassa) mukana kesällä 1942 Maaselälle ja sieltä Syvärille. Hänet määrättiin tulkiksi, koska siellä operoi silloin vielä saksalaiseen 163. divisoonaan kuuluneita joukkoja. Mutta Bolotovskyn tulkkauksista tuli varsin lyhyt komennus. "Saksalaiset ihmettelivät kun puhuin näin hyvää saksaa. En kertonut heille, että perheessämme oli jo vuosikausia ollut saksalaisia pakolaisia, joten kotona puhuttiin saksaa, ja olihan sen ensimmäinen vieras kieli kouluissakin. Vastasin leikkimielisesti, että on strategisesti tärkeätä tietää vihollisen kieli. Minähän olen juutalainen ja Sinä saksalainen. Seuraavana aamuna majuri Siistonen sanoi suosittelevansa tulkkausten lopettamista, mutta ei hän sitä paheksunut."
[7] Ohto Manninen, Suur-Suomen ääriviivat, s136 "Hallituksen toimeksiannosta kenraali Heinrichs ns Helsingin neuvotteluissa kesäkuun alussa 1941 Saksan sotavoimien edustajille varoitti "syvän vakavasti jokaisesta yrityksestä muodostaa jonkinlainen Quisling-hallitus, mikä heti katkaisisi kaiken yhteistyön jatkamisen Suomen ja Saksan välillä."
[8] Ohto Manninen, Suur-Suomen ääriviivat, s145 "Myös Suomen sisäisten asioiden suhteen Kivimäki sai rauhoittavia tietoja. Weissauerille hän 16.8.1941 - tämän kysyttyä Suomen toivomuksia - selitti, että Suomen ensimmäinen ja tärkein toive oli, "että saamme rauhassa ja Saksan puuttumatta niihin järjestää sisäiset asiamme ja että tässä suhteessa meillä erinäisissä piireissä on epäilyksiä."
[9] Hannu Rautkallio, Ne 8 ja Suomen omatunto, s142 "Vuoden 1942 marraskuussa [16.11.1942] lähettiläs Kivimäki ilmoitti Berliinistä, että "Führer on käskenyt Saksaa olemaan sekaantumatta Suomen sisäisiin asioihin."
Seppo Jyrkinen - palaute ät jyrkinen.fi