Valpo ja juutalais­seurakunta

Seppo Jyrkinen, 27.12.2015 (alk 29.03.2015)

Valpo lain ja laittomuuden rajamaailmassa

Julkishallinnosta annettu laki (asetus) määrää, mitä organisaation tulee tehdä, ja muunlainen toiminta on siltä kiellettyä.

Valpon motiivi

Viherluodon ja Pergamentin tapaamista voidaan analysoida monesta eri näkökulmasta, mm juridiikan, etiikan ja motiivin. Pääartikkelissa esitetyn historiatarkastelun kannalta merkitystä on ainoastaan Valtiollisen poliisin / Olavi Viherluodon motiivilla.

Merkityksettömiä seikkoja, joita pääartikkelissa ei käsitellä, ovat mm:

oliko kyseessä "lain tulkinta", rike, vaiko peräti rikos,

Viherluodon menettely mahdollinen rangaistavuus,

pyynnön eettinen hyväksyttävyys,

ruotsalaisten reagointi asian mahdollisesti tullessa ilmi,

maksettiinko Pergamentille korvaus, vai toimiko hän aatteellisista syistä,

että Pergament oli ollut halukas matkaan jo ennen tapaamista.

Pergamentista salainen asiamies

Valpon tehtävät liittyivät Suomen sisäiseen turvallisuuteen ja tässä tarkoituksessa sillä oli oikeus lähettää asiamies Ruotsiin esimerkiksi sopimaan yhteistyöstä sikäläisten viranomaisten kanssa. Pergamentin saama toimeksianto ei kuitenkaan koskenut yhteisyötä, vaan oli päinvastainen. Hänen tehtävänsä oli saada Ruotsin pääministerin kielteinen päästös kumottua.

Ruotsin viranomaisten näkökulmasta katsottuna Pergament oli saanut toimeksiannon vieraan valtion - Suomen - Valtiolliselta poliisilta, joten heidän silmissään Pergament oli "vieraan valtion salainen asiamies". Suomen kielessä ei ole aivan täsmällistä sanaa: Ruotsin valtiovaltaa vastaan toimiva ei-toivottava henkilö, vakoojan ja turistin välimuoto, jollaisia ei Ruotsissa kaivattu. Johtopäätös olisi virheellinen, mikäli Pergament olisi maahan saapuessaan kertonut toimeksiannostaan Ruotsin viranomaisille.

Pergamentin asema ruotsalaisten silmissä ei kuitenkaan vaikuta tässä tarkasteltavaan asiaan, Viherluodon motiiviin.

Seurakunta ja Valpo

Helsingin juutalaisen seurakunnan hallintoneuvosto oli 26.11.1942 tehnyt päätöksen Isaac Pergamentin lähettämisestä Tukholmaan. Miksi Pergament sitten kävi Valpossa?

Vaihtoehto 1: siirtoyritys täysin seurakunnan oma hanke

Tällöin Isaac Pergament olisi valehdellut sodan jälkeen Valtiollisen poliisin hyväksi lausuntoa antaessaan. Valhe olisi kuitenkin paljastunut välittömästi Valpon kuulustellessa entisiä työntekijöitään.

Olisiko Pergament hakenut selustatukea itselleen ja siksi mennyt oma-alotteiseti Valpoon? Tällöinkin Pergament olisi syyllistynyt valehteluun sodan jälkeen. Lisäksi Valpo olisi ollut todella huono yhteistyökumppani, sillä sillä ei ollut toimivaltuuksia Tukholmassa. Ulkoministeriö sen sijaan olisi voinut häntä auttaa, tai jopa Sosialidmokraattinen puolue.

Erittäin epätodennäköinen vaihtoehto.

Vaihtoehto 2: siirtoyritys täysin Suomen viranomaisten hanke, johon Pergament otettiin mukaan Valpon toimesta

Tämän kumoaa se, että seurakunnan hallintoneuvosto oli viikkoa aikaisemmin tehnyt päätöksen Pergamentin lähettämisestä Tukholmaan.

Vaihtoehto 3: siirtoyritys seurakunnan ja Suomen viranomaisten itsenäisten hankkeiden yhdistäminen

Pergamentin sodanjälkeinen lausuntoa varsin puutteellisena, mutta siinä ei esitetä tiedossa olevien tosiasioiden vastaisia väittämiä.

Kolmesta vaihtoehdosta kaikkein todennäköisin.

Paluumuuttajat

Syksystä 1942 alkaen suomalaiset yrittivät kahden vuoden ajan saada Ruotsin viranomaiset myöntämään maahantuloluvat juutalaispakolaisille. Olivathan ruotsalaisviranomaiset välirauhan aikana sallineet sosiaalidemokraattistenkin pakolaisten saapua maahan. Maahantuloluvat yli sadalle hengelle saatiin vihdoin 1944, mutta jo syksyllä muutamat heistä palasivat takaisin.

Taimi Torvinen, Kadimah. Suomen juutalaisten historia, s156:

"Keväällä 1944 pakolaiset pelkäsivät, että jos Suomi tekee erillisrauhan Neuvostoliiton kanssa, Saksa voi kaapata Suomessa vallan ja aloittaa juutalaisvainot... Pakolaiset saivat toivomustensa mukaan asettua Pohjanmaalle, josta he voisivat tarpeen tullen siirtyä suhteellisen helposti laittomasti Ruotsiin."

Syksyllä 1944 Suomessa pelättiin sekä Hitlerin että Stalinin miehitystä. Perunasato oli ollut puolet edellisvuodesta ja huonoin koko sodan aikana ja elintarvikkeet yhä kortilla. Lisäksi yli 400.000 karjalaisevakon ja sodan tuhojen seurauksena asuntopula oli todella vaikea. Ruotsin elintaso oli moninkertainen Suomeen nähden.

Uhkakuvista huolimatta Suomeen tulivat vielä jatkosodan kestäessä Schapirot 7.7.1944 ja Klimscheffskijit 20.8.1944 (Hannu Rautkallio, Holokaustilta pelastetut, s326). Useampiakin olisi halunnut palata Suomeen, mutta Helsingin juutalainen seurakunta asettui paluumuuttajiin torjuvalle kannalle asuntopulaan vedoten.

Lukijani, jos sinulla on lisätietoa paluu­muuttajista, niin pyydän ystävällisesti ottamaan yhteyttä:
 
palaute (at) jyrkinen.fi

Paluumuuttajien kohdalla joutuu ihmetellen kysymään, että mikä sai nämä pakolaiset vaarantamaan oman tulevaisuutensa, jopa oman elämänsä, ja siirtymään yltäkylläisyyden parista kurjaliston joukkoon? Mikä teki Suomesta niin halutun?

Viherluodon Viron raportti

Valpon etsivän Olavi Viherluoto kävi Virossa 1.-12.10.1942 ja laati siitä matkakertomuksen. Tähän on lähdekirjallisuudessa usein viitattu painottaen, että raportissa kerrottiin juutalaisiin kohdistetuista raakuuksista. Näin ollen Valpon johdon olisi pitänyt ymmärtää vuotta myöhemmin, että juutalaisten karkottaminen saattaisi heidät kuolemanvaaraan. – Käytettävissä oleva matkakertomus on punaisen Valpon sodan jälkeen laatima lyhennysote Anthonin oikeudenkäyntiä varten ja alkuperäinen asiakirja on Valpon jäljiltä kadoksissa.

Hannu Rautkallio, Holokaustilta pelastetut.

s301: "Koska en Tallinnassa nähnyt ainoatakaan juutalaista, tiedustelin Sicherheitzpolizein herroilta, mihin kaikki juutalaiset ovat Tallinnasta kadonneet. He kertoivat, että juutalaiset saavat oleskella ainoastaan sisämaassa 15 kilometrin etäisyydellä rannikosta."

s301: "Mikson ja hänen virolaiset avustajansa olivat kuitenkin suorastaan avomielisen ylpeitä saavutuksistaan: "He selittivät, ettei Virossa enää juuri olekaan juutalaisia. Ainoastaan joukko nuorempia juutalaisnaisia ja lapsia on suljettuna Arknassa sijaitsevaan keskitysleiriin. Kaikki miespuoliset juutalaiset on ammuttu. Tarton valtauksen jälkeen ammuttiin 2.600 juutalaista ja kommunistia."

Viherluoto esitti juutalaisia koskevan kysymyksen, mikä osoittaa, että Valpossa kyllä seurattiin Saksan juutalaispolitiikkaa. Saksalaiset ja virolaiset esittivät asiat kuitenkin täysin vastakkaisesti ja Valpossa on jouduttu arvioimaan, kumpien väitteet pitivät paikkansa. Saksalaisten maininta sisämaasta on muistuttanut Suomen tilannetta, sillä Suomessa ulkomaiden kansalaisilta - niin juutalaisilta kuin muiltakin - oli kielletty oleskelu rannikkoseuduilla ja suurimmissa kaupungeissa sekä tietenkin itärajalla. Tosin tätä noudatettiin hieman suurpiirteisesti ja juutalaispakolaisia asui mm Helsingissä ja Turussa. Ruotsin lainsäädäntö oli Suomea tiukempi.

Virolaisten kertomusten uskottavuutta on varmasti heikentänyt se, mitä suomalaiset saattoivat omin silmin Syvärin rintamalla todeta. Rintamalla palvelleitten Suomen juutalaisten "juutalaisuus" oli hyvin avointa ja rintamalle rakennettu kenttäsynagooga oli jokaviikkoisessa käytössä. Saksalaisen 163. divisioonan miehet ja Suomen armeijan JR24:ssä palvelleet juutalaiset kohtasivat Syvärillä ilman minkäänlaisia ongelmia.

Julkisista lähteistä ei selviä, oliko Viherluodolla ollut tietoa siitä, että valtaosa juutalaisista oli evakuoitu maasta neuvostojoukkojen mukana: Antero Holmila, Holokausti, s162: Yli 3.000 Viron juutalaista, noin kolme neljästä, oli paennut Neuvostoliiton puolelle saksalaisten lähestyessä, mutta loput hieman alle tuhat Viron juutalaista kerättiin saksalais- ja virolaisvoimin yhteen ja ammuttiin...

Valtiollinen poliisi

Valtiollinen poliisi oli sisäministeriön alainen laitos, eikä ministeri Horelli kuulunut parhaan tietämyksen omanneeseen ja ylintä valtaa käyttäneeseen Rytin, Rangellin, Tannerin ja Mannerheimin muodostamaan sisärenkaaseen.

Valpon toimesta Suomesta karkotettujen ulkomaalaisten määrä romahti jyrkästi aivan vastaavalla tavalla kuin poliittistenkin sotavankien kohdalla: ne lähestulkoon loppuivat. Vuonna 1942 Suomesta karkotettiin 76 henkilöä, seuraavana vuonna vain 3. (Taimi Torvinen, Pakolaiset Suomessa Hitlerin valtakaudella, s199)

Marraskuun 1942 alussa toimeenpantu 8 juutalaispakolaisen karkotus 27 ihmisen mukana oli poikkeama yleisestä linjasta ja selittyisi sillä, että Horelli ei kuulunut sisärenkaaseen, eikä siitä syystä saanut kaikkein arkaluontoisinta ulkopoliittista tietoa.

Seppo Jyrkinen - palaute ät jyrkinen.fi