Jatkosodan ensimmäinen vuosi JR45:ssä

Uudestaan armeijan harmaisiin

Välirauhan lopulla 19.6.1941 isäni kutsuttiin uudestaan aseisiin ja määrättiin 2 viikon päästä reserviin Uttiin ja Kymiin odottamaan lopullista sijoitusta. Lopullinen osoite oli JR45:n II pataljoonan 1. komppania eli rykmentin 4. komppania. Kiväärin numero 450593, kaasunaamarin numero 639655.

Divisioonan (8.D) komentajana oli kenraalimajuri Winell, JR45:n komentajana everstiluutnantti Ikonen ja II pataljoonan komentajana majuri Lunnas. Komppanian päällikkönä luutnantti Bruno Ripatti ja joukkueen johtaja vänrikki Osmo Simola. Ryhmänjohtajana sotamies Reino Kokki. Divisioonaan kuuluivat myös JR4 sekä ruotsinkielinen JR24.

Aarne Pönni ja Erkki Jyrkinen

Antti Kuisma.

Karjalan Kannas

Elokuun lopulla isäni määrättiin pikakivääriampujaksi ja hän sai aseekseen "ryssäläisen pikakiväärin" numero 403.

Sotasaaliina saatu pikakivääri, varmatoiminen "Emma".

Suomalainen Lahti-Saloranta pikakivääri.

Suomalaisjoukot seurasivat perässä ja saavuttivat Viipurinlahden rannan 26.8.41 Ykspäässä, aseman lähellä olevalla kukkulalla. Tuona päivänä alkoi Viipurinlahdella ylimeno Lihaniemeen.

Viipurinlahden yli mentiin lautoilla, ruuhilla ja syöksyveneillä.

Ryhmän 10 miehestä 7 oli jo poissa, joko kaatuneina tai haavoittuneina. JR45 valtasi Viipurin ja oli muodostamassa Sommeen-Porlammin mottia, jonne jäi kolmen venäläisdivisioonan (115.D, 123.D, ja 43.D) kalusto.

Armeija sai täydennystä kalustoonsa Sommeen-Porlammin motista.

"Kyl siel ol roinaa" oli isäni lyhyt kommentti television ääressä.

Karjalan Kannaksella vanha valtakunnan raja saavutettiin viimeistään syyskuun alussa ja saksalaisten painostuksesta huolimatta suomalaisjoukot määrättiin asettumaan puolustukseen.

Itä-Karjalaan syyskuussa 1942

Taisteluiden Karjalan Kannaksella päätyttyä sai JR45 28.9.1941 käskyn siirtyä Itä-Karjalaan.

JR4:n joukkoja lähellä Karhumäkeä.

Haavoittuminen tapahtui Suidaman kylässä. Oman kertomansa mukaan yksi luoti meni olkavarresta läpi ja toinen kämmenestä. Seurasi purilailla kyyti jatkosidontapaikalle. Onneksi pelkkiä lihashaavoja, luita tai jänteitä vahingoittamatta.

Haavoituttuaan 28.10.1941 konekiväärin luodeista hänet kuljetettiin purilailla Jsp:lle.

Isäni kävi lyhyesti Savonlinnan sotasairaalassa "paikattavana".

4.11.41 hän pääsi pois Savonlinnan sotasairaalasta mennen kotiinsa Jääskeen, ensimmäistä kertaa evakkoajan jälkeen. Viikko tämän jälkeen hänen isänsä kuoli. Pian hautajaisten jälkeen oli lähdettävä takaisin rintamalle, äitinsä kertoman mukaan haavat vielä märkivät. Paluu tapahtui Äänislinnan kautta, jossa on ollut viikon verran toipumislomaa. Yksikköönsä hän saapui hieman yli kuukauden kierron jälkeen joulukuun alussa.

Rivistä oli poistunut runsaasti miehiä. Joulukuun puolivälissä JR45/II/4:n taisteluvahvuus oli 32 miestä. Jalkaväkikomppanian nimellisvahvuus oli 191 miestä.

Nuorella miehellä on ollut aktiivisuutta. Toisena joulupäivänä, 26.12.1941 isäni, kersantti Väinö Suokas ja sotamiehet Saarela ja Lehto, lähtivät yöllä partioon ja palasivat seuraavana päivänä.

Teksti isäni sota-albumissa: "Kohti Karhumäkeä". Kuvassa Suojoen silta Suojärvellä.

Organisaatiomuutos

Päämaja järjesteli armeijan organisaatiota ja tavoitteena oli siirtyä divisioonista kevyempiin prikaateihin. Prikaatissa olisi pitänyt olla 4 pataljoonaa ja tämän vuoksi JR4:ään siirrettiin JR 24:n I pataljoona, pataljoona Ramsten. Prikaatiorganisaatioon siirtyminen kuitenkin pian keskeytettiin.

Samalla 8.D sisällä suoritettiin muutos, jossa isäni ja muut nuoremmat siirrettiin JR4:ään ja vanhemmat ikäluokat JR45:een. JR4:n taisteluvahvuus 1.1.1942 oli 1654 miestä sekä sille alistetut joukot. Määrävahvuus rykmentillä oli 3348 miestä.

JR4:n sotapäiväkirjassa 28.12.1941 lukee: JR45 luovutti meille 15 + 81 miestä, JR4 takaisin 16 + 86. Rauhallista. – Isäni poistui JR45:stä.