Suomi suurvaltojen hyväksikäyttämänä 1

Neuvostoliitto irtisanoi hyökkäämättömyys­sopimuksen

Neuvostoliitto teki Suomen kanssa hyökkäämättömyys­sopimuksen vuonna 1932 kolmeksi vuodeksi ja parin vuoden päästä sitä jatkettiin vuoden 1945 loppuun. Talvisodan alla Neuvostoliitto irtisanoi sopimuksen yksipuolisesti Mainilan laukauksiin vedoten.

Tämä kertoi suomalaisille, että Neuvostoliitto ei kunnioittanut tekemiään sopimuksia.

Sopimuksen irtisanoessaan se myös kyseenalaisti Talvisodan alla käydyt neuvottelut. Sopimukset ovat merkityksettömiä, jos toinen osapuoli ei niitä noudata.

Lähteet:

Ulkoasiainministeriön julkaisuja: "Suomen sinivalkoinen kirja", s73-74:

Neuvostoliitto, jonka kanssa Suomi Tarton rauhasopimuksen solmimisesta saakka v. 1920 on ylläpitänyt hyviä naapuruussuhteita ja allekirjoittanut hyökkäämättömyys­sopimuksen, jonka piti olla voimassa aina v:n 1945 loppuun saakka - - - Neuvostoliitto on ensiksi sanonut irti edellämainitun hyökkäämättömyys­sopimuksen ja sitten torjunut Suomen hallituksen ehdotuksen turvautua puolueettoman vallan välitykseen.

Saksa tavoitteli Petsamosta tukikohtaa

Vuonna 1937 saksalaiset halusivat ostaa tai vuokrata Petsamossa toimineen Suomen Kalastus Oy:n kalajauhotehtaan. Tähän suomalaiset eivät kuitenkaan suostuneet. Muutamaa vuotta aikaisemmin suomalaiset olivat myöntäneet nikkelioikeudet brittiläis-kanadalaisella kaivosyhtiölle.

Saksalaisten todellinen motiivi oli saada laivastolleen tukikohta Pohjoisen jäämeren alueelle. Sittemmin Saksa sai Neuvostoliitolta luvan rakentaa tukikohta Pohjoisen jäämeren rantamaisemiin, mutta tämä ei ehtinyt toteutua.

Suomen hallitus piti länsisuhteita saksansuhteita tärkeämpänä.

Lähteet:

Risto Peltovuori: "Suomi saksalaisin silmin 1933-1939", s162:

Suomen aseman kannalta arkaluontoinen kysymys oli myös saksalainen hanke kalajauhotehtaan perustamiseksi Petsamoon. Suomen hallituksen kielteinen kanta sitä kohtaan ärsytti joitakin saksalaistahoja. - - - Suomen hallitus asettui kuitenkin tiukasti saksalaisten tehdashanketta vastustamaan. - - - Kuten Esko Vuorisjärvi on osoittanut, oli Suomen hallituksen kielteisen kannan taustalla englantilaisten taholta jo kesällä tullut painostus. Kalajauhoprojektin salaiseksi taustatekijäksi on jälkikäteen paljastunut Saksan laivastoviranomaisten pyrkimys hankkia tukikohta alueelta. - - - Moskovan Pravda-lehti "tiesi" elokuussa 1937 jopa kertoa Suomen myöntäneen kalastusoikeuksien varjolla Saksalle sotilaallisen tukikohdan Petsamossa.

Saksan tukikohtahanke Neuvostoliitossa: Laurence Rees: "World War II Behind Closed Doors: Stalin, the Nazis and the West"

Ruotsi vetäytyi Ahvenanmaan linnoittamisesta

Euroopan tilanteen synkistyessä 1930-luvun lopulla Suomi ja Ruotsi aloittivat neuvottelut 1800-luvulla demilitarisoidun Ahvenanmaan linnoittamisesta. Yhteisymmärryksen synnyttyä ne ehdottivat alkuvuodesta 1939 sopimuksen allekirjoittajille linnoittamisen sallimista. Saksa ja Ranska hyväksyivät tämän.

Iso-Britanniasta tuli kuitenkin vaatimus, että hyväksyntä oli saatava myös Neuvostoliitolta, vaikka tämä ei ollutkaan Krimin sodan rauhansopimuksen allekirjoittaja. Moskovan reaktio oli luonnollisesti kielteinen, minkä jälkeen Ruotsin hallitus veti esityksensä pois valtiopäiviltä.

Tämä oli ensimmäinen kerta Toisen maailmansodan kontekstissa, kun Iso-Britannia asetti Neuvostoliiton edut Suomen etujen edelle.

Ruotsin nöyrä asenne suurvaltain edessä tuli suomalaisille selväksi ja länsinaapuri siirtyi "realpolitik" aikaan.

Joutuu myös kysymään, että miksi ruotsalaiset ylipäätään neuvottelivat asiasta, kun maan hallitus ei edes rauhanaikaisessa tilanteessa halunnut ratifioida hyväksymäänsä sopimusta.

Lähteet:

Michael Jonas: "Kolmannen valtakunnan lähettiläs", s102-3:

Alustavien neuvottelujen päätteeksi Tukholma ja Helsinki ilmoittivat tammikuussa 1939 alkuperäisille allekirjoittajamaille, että oli tullut välttämättömäksi muuttaa vuoden 1921 Ahvenanmaan sopimusta, jossa oli uudelleen määritelty jo vuonna 1856 (Krimin sodan päätyttyä) sovitusta saarten demilitarisoinnista. Kun kaikki allekirjoittajamaat olivat ilmoittaneet virallisen sopimustekstin hyväksymisestä, myös Saksa ilmoitti Blücherin pyynnöstä Suomen ja Ruotsin hallituksille myöntymisestään Tukholman suunnitelmaan. - - - Neuvostoliitto, joka ei ollut itse allekirjoittajamaa mutta jonka osallistumista Iso-Britannia oli vaatinut ratifiointiprosessin välttämättömänä ehtona, esti kuitenkin vetollaan bilateraalisen yhteishankkeen kaikki toteutusmahdollisuudet.

Silvo Hietanen & al: "Kansakunta sodassa I", s44:

Keväästä 1938 saman vuoden syksyyn kestäneet neuvottelut johtivat - - - tulokseen ja sopimuksen parafointiin Tukholmassa tammikuussa 1939. Ruotsin valtiopäivät eivät kuitenkaan keväällä enää uudessa tilanteessa olleet halukkaita ratifioimaan sopimusta.

Länsi havitteli Neuvostoliittoa kumppanikseen 1939

Syksyllä 1938 suurvaltojen tapa ylenkatsoa pienten oikeuksia tuli jälleen esiin Euroopassa, kun länsivallat osallistuivat Tshekkoslovakian silpomiseen tshekkien omia mielipiteitä kuulematta. Siinä näkyi siirtomaavalloille luonnollinen halukkuus vahvemman oikeuden käyttämiseen.

Vuosi edellisen jälkeen Iso-Britannia ja Ranska neuvottelivat tällä kertaa Neuvostoliiton kanssa saksanvastaisesta liittoumasta ja lopulta hyväksyivät Neuvostoliiton vaatiman oikeuden "kolmansien valtioiden takaamisesta". Tällä ilmaisulla tarkoitettiin oikeutta lähettää sotajoukkoja pieniin naapurivaltioihin näiden omasta tahdosta piittaamatta. Neuvostoliiton joukot pienessä maassa takaisivat sen, että Saksa ei käyttäisi kyseistä maata hyväkseen.

Tämä oli toinen kerta Toisen maailmansodan kontekstissa, kun Iso-Britannia asetti Neuvostoliiton edut Suomen etujen edelle.

Länsivaltain ehdotukseen kuuluneen lisäpöytäkirjan salaamiskohta vahvistaa sen, että länsi hyväksyi Neuvostoliiton tulkinnan "takaamisesta" eli miehitysoikeudesta. Muutoinhan sen olisi voinut julkaista. Iso-Britannian tekemä ehdotus oli pitkälti samanoloinen kuin pian tämän jälkeen tehty Molotov-Ribbentrop sopimus.

Toisen maailmansodan alla ja sen alkuvaiheissa britit käyttäytyivät siten, kuin Moskovassa kesällä 1939 olisi todellakin syntynyt sopimus pienten valtioiden "takaamisesta", vaikkei tästä allekirjoituksilla varustettuja asiakirjoja olekaan esitetty. Tämä näkyi Puolan jaon yhteydessä: Saksalle ne julistivat sodan, mutta Neuvostoliitolle eivät.

Lähteet:

Martti Häikiö: "Maaliskuusta maaliskuuhun", s24:

Englannin pääministeri Chamberlain puolestaan vakuutti 3.4.1939 huhtikuuta alahuoneessa, että vaikka ideologiset erot olivat ja pysyivät suurina, "me toivotamme tervetulleeksi jokaisen maan [so. Neuvostoliiton] yhteistyöhön, olipa sen sisäinen järjestelmä mikä hyvänsä".

Martti Häikiö: "Maaliskuusta maaliskuuhun", s34:

Suostumalla Neuvostoliiton vaatimukseen kolmansien valtojen takaamisesta vastoin niiden julkisuudessa esittämää kantaa, Englanti katsoi tulleensa myönnytysten äärimmäiselle rajalla. Kabinetti päätti 28.6.1939, että jos Neuvostoliitto ei tätä uutta ehdotusta hyväksyisi, Englanti joutuisi harkitsemaan yksinkertaisen kolmen vallan keskinäisen avunantosopimuksen hyväksymistä. Suomen ja Baltian maiden kannalta tämä ratkaisu merkitsi sitä, että Englanti oli kaikessa olennaisessa valmis antamaan periksi Neuvostoliitolle, kunhan se vain saisi turvatuksi sen, ettei Neuvostoliitto kääntyisi aktiivisesti sitä vastaan.

Martti Häikiö: "Maaliskuusta maaliskuuhun", s34-35:

Mutta vaikka Englannin kabinetti oli periaatteessa suostunut Neuvostoliiton vaatimuksiin [kolmansien maiden takaaminen] jo 27.6.1939, sir William Seeds ja Moskovaan lähetetty Foreign Offifen korkea virkamies William Strang, joka oli ollut keskeisellä tavalla mukana Münchenin sopimuksesta neuvoteltaessa, jättivät Englannin ehdotuksen Neuvostoliitolle vasta 1.7.1939. Ottaessaan vastaan tämän ehdotuksen ulkoministeri Molotov sanoi olevan välttämätöntä mainita taattaviksi tulevat valtiot. Tällöin Seeds ja Strang ehdottivat salaista lisäpöytäkirjaa, jossa sanottaisiin:

Kolme sopimusvaltaa katsovat tänään solmitun sopimuksen
1 artiklan koskevan seuraavia Euroopan valtioita:
Viro, Suomi, Latvia, Puola, Romania, Turkki, Kreikka, Belgia, Luxemburg, Hollanti ja Sveitsi.
Edellä olevaa luetteloa voidaan muuttaa sopimusvaltojen suostumuksella.
Tätä kolmen vallan sopimusta ei julkaista.

Silvo Hietanen & al: "Kansakunta sodassa I", s98:

Viro, Latvia ja Tanska suostuivat Saksan tarjoukseen [hyökkäämättömyys­sopimus huhtikuun 1939 lopulla]. Vaikka Suomella oli vastaavanlainen sopimus Neuvostoliiton kanssa ja vaikka länsivaltain ja Neuvostoliiton alkava lähentyminen huolestutti Erkkoa, Suomi seurasi Ruotsin ja Norjan esimerkkiä ja kieltäytyi. - - - Optimismin perusteet [Ahvenanmaan linnoittamisasiassa] romahtivat kuitenkin yhdellä iskulla toukokuun viimeisinä päivinä 1939, kun Neuvostoliitto ilmoitti julkisesti vaativansa Ranskalta ja Englannilta takuujärjestelmän ulottamista Baltiaan ja Suomeen ja vastustavansa Ruotsin ja Suomen yhteistä Ahvenanmaan linnoittamista.

Saksa "myi" Suomen Neuvostoliitolle

Neuvostoliitto teki Saksan kanssa Molotov-Ribbentrop sopimuksen elokuussa 1939, jota kutsuttiin virallisesti hyökkäämättömyys­sopimukseksi. Todellisuudessa se oli sopimus itäisen Euroopan kahtiajaosta ja sen salaisessa lisäpöytäkirjassa mm Suomi nimettiin Neuvostoliiton etupiiriin kuuluvaksi. Suomessa sekä äärioikeisto että äärivasemmisto joutuivat hankalaan välikäteen.

Sopimuksen solmiessaan Hitlerin Saksa kertoi Stalinille, että sen silmissä Suomi oli merkityksetön valtio.

Tämän jälkeen Stalinilla oli sekä Iso-Britannian, Ranskan että Saksan hyväksyntä Suomen miehittämiselle.

Lähteet:

Pauli Kruhse: histdoc.net/historia/nichtang.html

Salainen lisäpöytäkirja.
Saksan valtakunnan ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton välisen hyökkäämättömyys­sopimuksen allekirjoittamisen johdosta ovat kummankin osapuolen allekirjoittaneet täysivaltaiset edustajat käyneet äärimmäisen luottamuksellisia keskusteluja kummankin osapuolen etupiireistä Itä-Euroopassa. Nämä keskustelut ovat johtaneet seuraaviin tuloksiin:
1. Alueellis-poliittisen uudelleenjärjestelyn sattuessa Baltian maihin (Suomi, Viro, Latvia, Liettua) kuuluvilla alueilla muodostaa Liettuan pohjoisraja silloin Saksan ja SNTL:n etupiirien rajan. Samalla tunnustetaan molemmin puolin Liettuan intressi Vilnan alueeseen.

Saksa valehteli julkisesti suomalaisille

Saksan ja Neuvostoliiton sopimuksesta kerrottiin julkisesti, mutta sen salaisesta lisäpöytäkirjasta vaiettiin. Suomessa kahden diktatuurin sopimus herätti epäilyksiä, mitä ulkomailta, mm USA:n presidentiltä, tulleet varovaiset tiedot ruokkivat.

Saksan Helsingin lähetystö antoi STT:lle lausunnon: "Eri lehdissä on näkynyt kirjoituksia, joiden mukaan Saksan ja Neuvostoliiton välinen sopimus olisi tehty Baltian maiden ja Suomen kustannuksella. Saksan lähetystö on valtuutettu ilmoittamaan, että tämä käsitys on täysin paikkansapitämätön."

Saksan Helsingin-lähetystö valehteli suomalaisille sopimuksen sisällöstä. Epärehellisyys erityisesti pienempiä valtioita kohtaan on kansainvälisen politiikan peruselementtejä. Myös tänä päivänä.

Lähteet:

Mikko Uola: "Eritahtiset aseveljet", s76:

Kuitenkin presidentti Franklin D. Roosevelt kutsui 28.8.1939 Procopén luokseen ja kertoi tälle saaneensa "Turkin kautta" tietää Saksan ja Venäjän jakaneen etupiirit siten, että Venäjä sai vapaat kädet Suomeen ja Baltian maihin. - - - Procopé sähkötti heti kuulemansa Helsinkiin, jossa Atlantin takaa tulleeseen tietoon ei kuitenkaan heti ymmärretty suhtautua vakavasti.

Pauli Kruhse: histdoc.net/pdf/NaSo1939-12-12.pdf.

Iso-Britannia katkaisi kauppasuhteet Suomeen

Länsivaltain julistettua sodan Saksalle syyskuussa 1939, britit katkaisivat kaupankäynnin Suomeen, mutta ei Ruotsiin eikä Norjaan. Varsin pian Suomi kuitenkin sijoitettiin "varauksellisesti" samaan kategoriaan Norjan ja Ruotsin kanssa.

Tämä oli kolmas kerta Toisen maailmansodan kontekstissa, kun Iso-Britannia kertoi Neuvostoliitolle, että Suomi oli sille vähemmän tärkeä ja kuului lisäksi eri kategoriaan kuin Norja ja Ruotsi.

Läntisen maailmanvallan suhtautuminen pohjoismaihin vastasi Molotov-Ribbentrop sopimusta, jossa Saksan ja Neuvostoliiton etupiirien rajalinja kulki Suomen ja Ruotsin välissä. Brittien politiikka istui myös yksiin heidän itsensä Moskovassa 1939 tekemän salaisen pöytäkirjaehdotuksen kanssa.

Lähteet:

Ilkka Seppinen: "Suomen ulkomaankaupan ehdot 1939-1944", s29-30:

Vaikka näytti siltä, että tavanomainen kaupankäynti Englannin kanssa vaikeutuisi, sillä Englanti oli sanonut kauppasopimuksensakin Suomen kanssa irti sodan takia 4.9.1939, sitä ei saisi korvata Saksan avulla. - - - Suomalaisten säikähdys oli lyhytaikainen. MEW:n [Iso-Britannian taloudellisen sodankäynnin ministeriö] valtiosihteeri Charles Hambro oli keskustellut ehkä 8.9.1939 Suomen Lontoon lähetystön kaupallisen attasean Helge von Knorringin kanssa. Ilmeisesti tämä keskustelu sai MEW:n ottamaan uuden kannan Suomen suhteen ja sijoittamaan sen pohjoismaiseen seuraan, joskin hieman varauksellisesti.

Asetoimitukset lännestä vaikeutuivat

Iso-Britanniasta ja Ranskasta ostettujen asetarvikkeiden toimitukset alkoivat takkuilla syksyllä 1939 brittien kauppasaarron alettua. Iso-Britanniasta ei tullut Suomeen yhtään laivaa marraskuun alkuun mennessä ja Ranskastakin vain yksi aselasti.

Samaan aikaan, Molotov-Ribbentrop sopimuksesta huolimatta, länsivallat havittelivat Neuvostoliittoa kumppanikseen.

On varsin todennäköistä, että ongelmat aselähetysten toimeenpanossa olivat lännen kädenojennus Neuvostoliitolle, jota länsivallat toivoivat sotilaalliseksi kumppanikseen. Stalinin osallistuminen Puolan pilkkomiseen ei ollut länsivaltain silmissä kumppanuuden este; olivathan he itse vuotta aiemmin osallistuneet Tshekkoslovakian pilkkomiseen.

Lähteet:

Jukka Nevakivi: "Apu jota ei pyydetty", s42:

Periaatteellisista edellytyksistä huolimatta Ranskasta ei laivattu marraskuun [1939] alkuun mennessä kuin yksi Suomen tarkoitettu sotatarvikelasti eikä Englannista yhtään. - - - Englannista ei haluttu aluksi luovuttaa ennen sotaa tilattuja eriäkään, kuten Vickersiltä Mannerheimin vierailun tuloksena vuonna 1936 brittien nimenomaisesta painostuksesta tilattuja keveitä panssarivaunuja (32 vaunun kokonaismäärästä oli luovuttamatta vielä kuusi), neljääkymmentä lentokonemoottoria ja neljää torpedovenettä. - - - Ranskassa ei ollut kysymys edes omasta tarpeesta, kuten Mandschuria-laivalla Suomeen lähetetyn kiväärilastin ja Bizertaan internoidusta tsaarinaikaisesta taistelulaivasta Suomeen ostettujen 12 tuuman laivatykkien aiheeton viivyttäminen osoitti, vaan saartomääräysten liian innokkaasta soveltamisesta.

Churchill halusi Neuvostoliitosta kumppanin

Pitkin kesää 1939 Moskova oli vaatinut lännen ehdottaman saksanvastaisen liittouman ehtona oikeutta lähettää armeijansa naapureihinsa näiden omista mielipiteistä riippumatta. Molotov-Ribbentrop -sopimuksen solmimisen jälkeenkin Churchill vaati lokakuussa 1939 hallitustaan painostamaan Suomea, jotta se sallisi neuvostoarmeijan marssia maahansa.

Siirtomaa-ajattelun maailmankuvassa pienten valtioiden velvollisuus oli taipua suurvaltain etujen niin vaatiessa. Churchillille sellaiset asiat kuin pienten valtioitten itsenäisyys, demokratia ja humanismi olivat toisarvoisia brittien etujen rinnalla. Tämä tuli esiin hyvin raadollisesti Tshekkoslovakian ja Puolan silpomisen yhteydessä.

Lähteet:

Markku Ruotsila: "Churchill ja Suomi", s98:

Täten Churchill toivoi Puolan päästävän puna-armeijan maahansa - - - Hän hyväksyi sen, että Suomen ja muiden reunavaltioiden tulevaisuudesta ja rajojen takaamisesta keskusteltaisiin ilman näiden maiden osanottoa [vrt Tshekkoslovakian jako], ja toivoi Neuvostoliiton, Ranskan ja Ison-Britannian sopivan turvallisuustakuiden antamisesta näille maille riippumatta niiden omista haluista.

Markku Ruotsila: "Churchill ja Suomi", s104-105:

Tämän takia Churchill jopa piti Neuvostoliiton hyökkäystä Puolaan ja Puolassa pysyttelemistä geostrategisesti hyödyllisinä ja kannatettavina tapahtumina. - - - Churchillin mielestä Suomen taipuminen Neuvostoliiton tukikohtavaatimuksiin – suurta liittokuntaa koskeneiden neuvottelujen ja Molotov-Ribbentrop-paktin jälkeenkin - - - olisi riittänyt takaamaan ainakin faktisen liittolaissuhteen Iso-Britannian ja Neuvostoliiton välillä. Siksi Churchill yritti vielä senkin jälkeen, kun Saksa oli hyökännyt Puolaan ja Iso-Britannia julistanut sodan Saksalle, painostaa pääministeriä luopumaan suomalaisten vastustelua rohkaisseesta asennoitumisestaan ja suostuttelemaan nämä hyväksymään Neuvostoliiton vaatimukset. Jos Suomi ei taipuisi, toivoi Churchill Ison-Britannian ilmoittavan Neuvostoliitolle, ettei se tukenut Suomen kantaa vaan ymmärsi Neuvostoliiton strategiset tarpeet. Tätä Churchill yritti vielä marraskuussa 1939, pari viikkoa ennen Talvisodan alkamista. - - - Koska Suomi oli viimeinen Neuvostoliiton vaatimuksista kieltäytyvä reunavalta (Baltian maat olivat jo taipuneet lokakuussa), se otti Churchillin näkökulmasta hartioilleen aivan erityisen vastuun. Ei ole selvää, kumpaa hän syytti enemmän, Suomea vaiko Chamberlainia. Hän syytti joka tapauksessa molempia.