Juutalaisten poistuminen Suomesta 1940

Voimakas väestömuutos 1940

Suomen itsenäistyttyä uusi kansalaisuuslaki korvasi Ruotsin ja Venäjän vallan ajoilta periytyneet lait ja juutalaisille tuli oikeus hakea Suomen kansalaisuutta. Hakemuksia jätettiinkin 1600 ja ensialkuun juutalaisten joukossa esiintyi kärsimättömyyttäkin Suomen byrokraattista virkavaltaa kohtaan. Maan juutalaisväestö kasvoi pitkin 1920-lukua lähestyen 1800 hengen rajaa, mutta vuonna 1932 väkimäärä väheni 2%. Tämän jälkeen väestömuutokset olivat hyvin vaatimattomia, kunnes väkiluku alkoi taas kasvaa aivan 1930 -luvun lopulla.

Todella voimakas muutos tuli Talvisodan jälkeen 1940: yksi viidesosa Suomen juutalaisista poistui maasta yhden vuoden aikana. Yhteisön väkimäärä 1939 oli ollut 1793^[1], mutta 1940 se oli enää 1425^[2]. Myöhemmin, Jatkosodan aikana ja sen jälkeen, juutalaisväestö kasvoi samaa tahtia kuin 1920-luvullakin. Muuttoliike sinällään oli normaalia; pelkästään 1920-luvulla Suomesta muutti 60.000 henkeä Pohjois-Amerikkaan.

Vuosien 1943 ja 1944 aikana Suomen hallitus myönsi noin sadalle 5 vuotta maassa olleelle juutalaispakolaiselle Suomen kansalaisuuden. Nämä saatiin siirrettyä vastahakoiseen Ruotsiin 1944, kun amerikkalainen War Refugee Boardin ryhtyi avustamaan hanketta. Suomen tilastollisissa vuosikirjoissa ei kuitenkaan näy huomattavia muutoksia vuosien 1943 ja 1944 lukumäärissä.

Suomen juutalaisten väestökehitys. Vanhoissa asiakirjoissa käytetään nimitystä "mooseksenuskoiset".

Suomen "juutalaisongelma"

Hitlerin astuttua valtaan, Saksassa ja sittemmin siihen liitetyssä Itävallassa pyrittiin eroon yli puolimiljoonaisesta juutalaisväestöstä. Heinäkuussa 1938 Evianin kongressissa^[3] Ranskassa ei löydetty ratkaisua juutalaisongelmaan, vaan se päinvastoin vaikeutti tilannetta Puolan halutessa eroon yli kolmesta miljoonasta juutalaisestaan. Länsimaiden pelätessä 4 miljoonan ihmisen kansainvaellusta, ne alkoivat hyvin nopeaan tahtiin sulkea rajojaan juutalaisilta.^[4]

Pakolaisryhmien tulo

Neuvostoliiton pieni naapurimaa pohjoisessa ei ollut aikaisemmin Keski-Euroopan juutalaisia juurikaan kiinnostanut, mutta vain kuukauden päivät Evianin jälkeen Suomi joutui systemaattisten pakolaisvirtojen kohteeksi.

Matkustajalaiva Ariadnella saapui 12. elokuuta 1938 satakunta juutalaista, jotka kiistelyn jälkeen päästettiin maahan. Seuraavalla kerralla viikkoa myöhemmin maahantuloa ei sallittu ja Ariadne poistui Suomesta 22.8.1938.

Viranomaiset eivät kuitenkaan estäneet juutalaisten maahantuloa aivan täysin, vaan sallivat yksittäisten pakolaisten ja perheiden maahantulon, samoin kuin järjestetyn kauttakulun.^[5] Kekkosen torjuvista väitteistä^[6] huolimatta Ariadnen poistumisen jälkeen vuoden 1940 loppuun mennessä Suomeen saapui 90 juutalaistaustaista henkilöä ja Jatkosodan aikana vielä muutamia kymmeniä lisää.^[7] Osa heistä poistui Suomesta, mutta sotien aikana maassa oli noin 350^[8] juutalaistaustaista henkilöä, jotka eivät olleet Suomen kansalaisia.

Juutalaisten poistuminen

Helsingin juutalaisen seurakunnan rabbina oli vuodesta 1931 lähtien toiminut Puolasta tullut tri Simon Federbusch. Talvisodan alettua hän siunasi rintamalle lähtevät juutalaiset sotilaat ja poistui sen jälkeen itse maasta.

Viipurista kotoisin olleitten juutalaisten poistumiseen on tietenkin vaikuttanut Karjalan luovutus. He menettivät kotinsa Moskovan rauhassa ja elämä oli aloitettava uudestaan vieraassa paikassa. Mikäli sionismi tai muutto USA:han oli kiinnostanut jo aiemminkin, kodin menettäminen oli voimakas sysäys lähdön toteuttamiseksi. Lisäksi heille oli Talvisodan myötä tullut hyvin konkreettisesti selväksi, että pieni Suomi ei ollut riittävän vahva antaakseen turvaa kansalaisilleen.

Länsi-Euroopan maat torjuivat rajoiltaan Keski-Euroopan juutalaispakolaiset ja Yhdysvalloissa oli kiintiöt Saksan, Itävallan ja Tshekkoslovakian pakolaisille. Suomesta USA:han matkaavien juutalaisten asema oli helpompi, sillä he eivät kuuluneet amerikkalaisten käyttämiin kiintiöihin. Suomen kansalaisuuden omaavat juutalaiset olivat pelkkiä maahantulijoita, eivät pakolaisia.

Valtiottomuus - juutalainen vaiko suomalainen?

Juutalaiskansalla ei ollut omaa valtiota ja heitä kosketti hyvin voimakkaasti kaksoisidentiteetti; he olivat sekä suomalaisia, että juutalaisia. Myös uskonto vaikutti asiaan tehden eroa muihin suomalaisiin, jotka tunnustivat pääosin kristinuskoa. Jokainen yksilö koki identiteettinsä omalla tavallaan osan ollessa ensisijaisesti suomalaisia, osan juutalaisia.

Kansa kansan sisällä

Juutalaisyhteisön jäsenten kanssakäyminen ei-juutalaisten kanssa oli ollut rajallista^[9] ennen Toista maailmansotaa ja osalle juutalaisnuorista armeijaan meno oli ensimmäinen kerta, kun he joutuivat tiiviimmin tekemisiin muiden suomalaisnuorten kanssa. Hazohar lehdessä nimimerkki Benami kirjoitti 1936: "Elävä kulttuuri saa ravintonsa elämästä, mutta elämä galutiassa ei ole meidän omaa elämäämme".^[10]

Avioliitot ovat erittäin voimakas side eri yhteisöjen välillä, mutta juutalaiset eivät hyväksyneet alunalkaenkaan avioliittoja ei-juutalaisten kanssa. Halu rakentaa eroa muihin suomalaisiin näkyi rabbi Federbuschin vahvistaessa avioliittokiellon 1930-luvun alussa.^[11] Kaikki eivät kuitenkaan välittäneet muita suomalaisia syrjineestä avioliittokiellosta, koskapa 54 juutalaista avioitui ei-juutalaisen kanssa 1925-1944.^[12] Seka-avioliitot hyväksyttiin vasta 1960-luvulla.

Haave omasta valtiosta

Sionismi, juutalaisvaltion synnyttäminen Palestiinaan, vaikutti myös Suomessa. Vuonna 1918 perustettu Kansallisrahasto keräsi rahavaroja maanostoon Palestiinassa.^[13] Juutalaisten alkuvuodesta 1926 järjestämässä, sionismia käsitelleestä kokouksesta Etsivä keskuspoliisi laati raportin:

Tunnelma kokouksessa oli fanaattinen juutalais-kansainvälinen, niin että tahtomattaankin tuli ajatelleeksi, kuinka juurettomia ja meille välinpitämättömiä alamaisia valtakuntamme saa myöntäessään edelleenkin juutalaisille kansalaisoikeuksia...^[14]

Sionistisen liikkeen revisionistit edustivat äärilaitaa ja sen piirissä kannatettiin aseellista vastarintaa Palestiinaa hallinnoineita brittejä vastaan. He halusivat juutalaisten massamuuttoa juutalaisenemmistön saamiseksi Välimeren pohjukkaan. Myös Suomessa oli kannatusta sionismille ja kymmenittäin Suomen juutalaista muutti 1930-luvulla Palestiinaan.^[15] Ilmeisesti tämän, ja USA:han muuton seurauksena Suomen juutalaisten väkimäärä pysyi samansuuruisena lähes koko 1930-luvun ajan.

Talvisodan alla 1938-39 Suomessa levitettiin lentolehtisiä, joissa Suomen juutalaisia yritettiin värvätä juutalaislegioonaan, tavoitteena Palestiinan vapauttaminen brittihallinnosta. Niitä painoi juutalaisomisteinen kirjapaino Nopea Suomen oikeusministeriön luvalla.^[16]

Siististi järjestäytynyt Narinkka, juutalaisten ja venäläisten käyttämä tori Simonkadulla. Toiminta loppui pian kuvan ottamisen jälkeen. - Kuva: R. Roos, 1928. Helsingin kaupunginmuseo.

Neuvostoliiton uhka 1940?

Välirauhan aikainen painostus

Välittömästi talvisodan jälkeen Neuvostoliitto alkoi painostaa Suomea uhkaavaan sävyyn vedoten aiheettomasti rauhansopimukseen. Stalin jatkoi Talvisotaa diplomaattisin asein:

Suomen, Norjan ja Ruotsin yhteinen puolustusliitto kiellettiin Moskovan toimesta väittäen sitä rauhansopimuksen vastaiseksi

Neuvostoliitto vaati itselleen luovutetun alueen pinta-alan mukaisen %-osuuden verran rautatiekalustoa Suomesta huomioimatta sota-ajan menetyksiä

Petsamon nikkelikriisi on hyvin tunnettu: Neuvostoliitto vaati 50% osuutta kaivoksen omistajuudesta, vaikka se oli käytännössä amerikkalaisten omistuksessa

Ahvenanmaalta piti poistaa sinne rakennetut linnoitteet ja Neuvostoliitolle piti myöntää oikeus perustaa alueelle konsulaatti (johon tuli 38 työntekijää kun Ruotsin konsulaatissa heitä oli vain kaksi)

kesällä 1940 Neuvostoliitto esitti rauhansopimukseen viitaten vaatimuksen, että Suomi sallisi aseistettujen neuvostojoukkojen rautatiekuljetukset itärajalta Hankoon neuvostoliittolaisilla junilla

Neuvostoliitto tuki avoimesti levottomuuksia lietsonutta Suomi-Neuvostoliitto-seuraa.

Edellisten lisäksi Neuvostoliitto nielaisi kesällä 1940 Viron, Lavian ja Liettuan. Suomen olemassaolo oli jatkuvan uhan alla.

Juutalaiset Neuvostoliitossa

Pogromeita oli ollut usein Venäjällä ja tuoreimmat olivat vain parin vuosikymmenen takaisia. Ensimmäisen maailmansodan ja Venäjän vallankumouksen mainingeissa oli murhattu 200.000 juutalaista.^[17]

Venäjän vallankumouksessa juutalaisilla oli ollut merkittävä rooli. Puna-armeijan luoja, Lev Trotski, oli juutalainen, ja samoin oli 37% politbyroon jäsenistä 1920-luvun alussa.^[18] Juutalaisten osuus koko Neuvostoliiton väestöstä oli kuitenkin vain noin 2%.

Lähihistoriasta huolimatta bolshevistisesta Neuvostoliitosta tuli hyvin nopeasti juutalaisten silmissä painajainen. Juutalaiset katosivat maan johdosta ja valtaan päästyään Stalin pyrki monen edeltäjänsä tavoin systemaattisesti hävittämään sekä uskonnot että vähemmistökansallisuudet.^[19] Suomen rajan läheisyydessä asuneet suomensukuiset Neuvostoliiton kansalaiset ja 1917 jälkeen rajan yli "työläisten paratiisiin" paenneet suomalaiset joutuivat myös kokemaan Stalinin terrorin, mutta vieläkin karummin.

Suomen sisäinen vaara

Välirauhan aikana perustettu Suomi-Neuvostoliitto-seura kasvoi voimakkaasti^[20] ja se uhkasi Suomea sisältä päin. Ulkoista uhkaa loi Neuvostoliiton poliittinen painostus, ja lisäksi Baltian maat liitettiin osaksi Stalinin Neuvostoliittoon kesällä 1940. Nämä loivat vaaraa myös juutalaisten silmissä. Samaan aikaan Saksan sotakone jyräsi Ranskan ja Iso-Britannian asevoimat ja Wehrmacht asettui Kanaalin rannalle odottamaan käskyä maihinnoususta.

Näköpiirissä oli Euroopan jakaminen kommunistisen Neuvostoliiton ja kansallissosialistisen Saksan kesken. Ja pienten valtioiden katoaminen.

Suomi suurvaltain pelinappulana

Vuonna 1940 Saksa miehitti Norjan ja Iso-Britannia alkoi kuristaa Suomen ulkomaankauppaa. Tämä kärjistyi heinäkuun puolivälissä, kun britit kielsivät Suomea tuomasta öljytuotteita useammalla kuin yhdellä tankkialuksella.^[21] Talvisodan seurauksista kärsivä maa tungettiin erittäin ahtaaseen rakoon.

Voidakseen tuoda öljyä ja viljaa USA:sta, Suomi joutui pyytämään laivoilleen purjehdusluvat sekä Saksasta, että Iso-Britanniasta. Kaikki suurvallat, Saksa, Neuvostoliitto ja Iso-Britannia, olisivat voineet katkaista Suomen ulkomaankaupan, joka tukeutui pelkästään Liinahamarin piskuiseen satamaan Petsamossa. Sitä kautta tulivat Ilmavoimien polttoaineet ja merkittävä osa teollisuuden raaka-aineista sekä maan elintarvikkeista.

Iso-Britannian politiikka (Petsamon nikkeli ja Iso-Britannian politiikka 1940-41) osoitti, että sillä ei ollut haluja tukea Suomea Neuvostoliittoa vastaan. Churchill halusi Stalinista ja miesmääräisestä neuvostoarmeijasta liittolaisen ja se oli halukas uhraamaan Suomen, mitä politiikkaa se oli harjoittanut jo ennen Toisen maailmansodan alkua.^[22]

Talvisodan uusiutuminen ja Suomen joutuminen Stalinin miehittämäksi, oli kauhukuva myös valtaosalle maan juutalaisista.

Saksan uhka?

Suhteiden lämpeneminen loppuvuodesta

Talvisodan alusta alkaen Saksa oli noudattanut torjuvaa aseidenmyyntipolitiikkaa Suomen suhteen, mikä muuttui vasta elokuun 1940 lopulla. Saksalaisten kauttakulku pohjoisessa alkoi syys-lokakuun vaihteessa.^[23] Kuljetettavat määrät olivat pieniä, keskimäärin 125 miestä päivässä,^[24] mutta Suomeen jäi 2.200 miestä etappitehtäviin eri paikkakunnille.^[25] Samaan aikaan Ruotsin halki kulki yli 1.300 saksalaissotilasta päivittäin.^[26]

Salaiset asekaupat

Kauttakulun yhteydessä sovitut asekaupat toteutettiin erittäin salaisina. Suomalaisille tarkoitetut aselähetykset saapuivat maahan saksalaisjoukkojen mukana ja sopivassa tilanteessa rautatievaunut irrotettiin pohjoiseen menevistä junista. Julkisuudessa ei kerrottu asekaupoista eikä poliittisten suhdanteiden orastavasta muutoksesta.

Saksan miehityksen uhka on vuonna 1940 ollut olematon.

Hitler vieraili etäisen aseveljensä luona 1942. Presidentti Ryti seisoskelee Hitlerin edessä kädet taskuissa ja kunniakomppaniaa esittää resupekkajoukkue. Saksan lähettiläs von Blücher ei ylläpitänyt suhteita edes IKL:ään äärioikeistosta puhumattakaan.^[27]

Suomen poliittinen ilmapiiri?

Harhakuva oikeistolaisesta Suomesta

Usein esiintyvä väite Suomen oikeistolaisuudesta 1930-luvulla syntyi suomettumisen aikaan yliopistojen radikalisoitumisen myötä, jolloin Suomi julistettiin syypääksi Talvisotaankin.

Eduskuntavaalien tulokset kertovat, että poliittisesti Suomi siirtyi vasemmalle pitkin 1930-lukua. Saksanvastaisia olivat Edistyspuolue, SDP ja pääosin myös Maalaisliitto ja RKP. Kokoomuksesta löytyi aluksi myönteisyyttä, mutta väkivaltaisuudet muuttivat Paasikiven Kokoomuksessa asenteita kielteisiksi. IKL oli ainoa saksalaismielinen puolue koko 1930-luvun ajan.

Ennen sotia toimineet äärioikeistolaiset marginaalipuolueet esiintyivät räväkästi, mutta ne eivät saaneet vastakaikua kansan keskuudessa ja eduskuntavaalien äänisaalis oli heikko.

Välittömästi Hitlerin valtaannousun jälkeen useimmissa puoluelehdissä esiintyi myönteisiä kannanottoja verettömästä vallankumouksesta, mutta kriittisiä äänenpanoja alkoi tulla esiin nopeasti. IKL suhtautui Saksaan pääosin puolustelevasti, mutta se ajettiin nurkkaan muiden puolueiden toimesta.

Väkivaltaisuudet Saksassa ja etenkin Tshekkoslovakian silpominen kasvattivat saksanvastaisuutta sekä puolueissa että kansan keskuudessa.

Armeijan Saksan-suhteet

Armeijassa oli paljon saksalaismielisyyttä Suomen itsenäistymisen ja jääkäriliikkeen seurauksena. Kuitenkin se lähetti sotienvälisenä aikana upseereita korkeamman tason koulutukseen pääasiassa Ranskaan (Kenraaleiden esiupseerikoulutus).

Vuosina 1931-1939 yhteensä 320 suomalaista sotilasta sai opintokomennuksen ulkomaille. Matkoista enin osa eli 94 suuntautui Ruotsiin ja toiseksi yleisin kohdemaa oli Saksa, 88 opintokomennusta. Lisäksi oppia haettiin Englannista, Virosta, Ranskasta, Puolasta sekä eräistä muista maista. Varsinkin Saksasta haettu etulinjan sotilaiden koulutus oli laadukasta, minkä Toisen maailmansodan alkuvuodet osoittivat.

Armeijan asehankinnat Saksasta Hitlerin vallan aikana olivat mitättömiä (Suomen asehankinnat ulkomailta 1930-luvulla) niiden suuntautuessa lähes yksinomaan länsimaihin. Paljon julkisuutta saanet sotalaivojen piirustusten hankinnat päätettiin vuosikymmenten vaihteessa ennen Hitlerin valtaannousua. (Kuriositeettina mainittakoon, että Neuvostoliitto osti S-luokan sukellusveneen know-hown prototyypin sekä piirustukset samaiselta hollantilaiselta IsV:n insinööritoimistolta, jonka kanssa suomalaisetkin asioivat.)

Hyvinvoinnin kasvu Suomessa

Schmuel Skurnikin perustama muotiliike toimi 1918 keskellä Helsinkiä, vaikka elinkeinoasetuksen mukaan vain käytettyjen vaatteiden kaupustelu olisi ollut sallittua. Viranomaiset eivät enää piitanneet juutalaisia syrjineistä lakipykälistä. - Kuvaaja tuntematon. Espoon kaupunginmuseo.

Suomen taloudellinen nousu vuosisadan alkuvuosikymmeninä oli koskenut myös maan juutalaisväestöä ja vanhojen vaatteiden myynti narinkkakojuissa kuihtui pois juutalaisväestön keskiluokkaistuessa.

Liikemies Moses Skurnik oli 1917 Helsingin 19. suurin veronmaksaja ja vuosina 1916-1924 juutalaiset hankkivat Eirasta kymmenkunta kiinteistöä. Menestyminen oli sallittua myös juutalaisille, vaikkei maassa ollutkaan Rotschildien kaltaisia pankkiirisukuja.

Saksan Kristalliyö

Ensimmäiset laajat juutalaisvainot Saksassa leimahtivat 9.-10. marraskuuta 1938 Kristalliyön nimen saaneissa pogromeissa. Noin 300 synagogaa tuhottiin, satakunta juutalaista surmattiin ja liki 30.000 pidätettiin.^[28]

Kansallissosialistien väkivaltainen riehuminen tuomittiin Suomen lehdistössä äärioikeiston julkaisuja lukuun ottamatta. Muutama kuukausi tämän jälkeen, helmikuussa 1939, Saksan lähettiläs Wipert von Blücher kirjoitti päiväkirjaansa: "juutalaiskysymyksestä keskustellaan Suomessa paljon, mutta saksalainen näkökulma ei saa montakaan puolustajaa."^[29]

Suomessa torjuttiin ääriliikkeitä

Vajaat kaksi viikkoa Kristalliyön jälkeen Suomen hallitus hiljensi eduskunnan saksalaismyönteisimmän puolueen tavalla, jossa mentiin demokratian rajamaille. Saksanvastaisten tunnelmien antaessa selkänojaa määräsi sisäministeri Kekkonen Etsivän keskuspoliisin (Valpon edeltäjän) sulkemaan Isänmaallisen Kansanliikkeen toimiston sekä 18 sanomalehteä. Eduskunta hyväksyi "Kekkosen konstit" äänin 121-42, mutta oikeuslaitos mitätöi puolueen toimintakiellon. Suomen poliittisen johdon toimet kuitenkin osoittivat, että Suomessa haluttiin ja kyettiin toimimaan autoritäärisiä liikkeitä vastaan. Aseellista vallankumousta^[30] valmistelleen Kommunistisen puolueen toiminta oli ollut jo entuudestaan kiellettyä.

Autoritäärisyyttä kannattaneen Isänmaallisen Kansanliikkeen ohjelma ei sisältänyt sanaa "juutalainen" eikä se myöskään julistanut juutalaisvastaisuutta^[31] vaikkakin Ajan Suunnassa esiintyi juutalaisvastaisia kirjoituksia. Liikkeen kannatus oli alle 10% ja laskusuunnassa pitkin 1930-lukua. Talvisodan jälkeiseen Rangellin hallitukseen se hyväksyttiin kansallisen yhtenäisyyden nimissä, jossa se sai kaikkein vaatimattomimman ministerinsalkun, Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeriön toisen salkun.

IKL on rinnastettavissa ennemminkin militarismia korostaneeseen italialaiseen fasismiin kuin rotuoppeihin pohjautuneeseen saksalaiseen kansallissosialismiin (natsismiin). Fasismi-sanaa käyttö "yleissanana" pohjautuu Stalinin Neuvostoliiton kielenkäyttöön 1930-luvulta ja on juurtunut myös Suomeen. Se pitää sisällään sekä alkuperäisen fasismin että kansallissosialismin.

Samanoloisella nimellä toimineen Isänmaallisen Kansanpuolueen ohjelma sen sijaan sisälsi rotupoliittisia tavoitteita. Tämä puolue kuitenkin kuihtui pois jo kahden vuoden kuluttua perustamisestaan vuonna 1933. Se sekoitetaan joskus eduskunnassa toimineeseen IKL:ään.

Juutalaisvastaisuudella mitätön kannatus

Vuosikymmenen lopulla vaikuttaneet IKL:ää oikeistolaisemmat liikkeet olivat avoimen juutalaisvastaisia, mutta sijaitsivat marginaalin marginaalissa. Kesän 1939 vaaleissa eduskunnan ulkopuolelle jääneet, Suomen tilastollisessa vuosikirjassa erittelemättömät Muut puolueet ("natsit" ja "ei-natsit"), saivat yhteensä 1.506 ääntä. Heidän osuutensa oli siten 0,1% vaaleissa annetuista äänistä.^[32]

Saksan Helsingin lähettiläs Wipert von Blücher oli jo keväällä 1938 viestittänyt Berliiniin, että suomalaisista 90% oli demokraatteja. Saksan poliittiseen järjestelmän kannatus oli Suomessa heikkoa, mikä näkyi myös siinä, että Hitlerin Taisteluni kirjaa (jossa suomalaisia ei lainkaan mainittu), ei oltu julkaistu suomeksi. Tämä tapahtui vasta 1941, kun se Ruotsissa julkaistiin jo 1934.

Ariadne Helsingissä. Laivan tuomaa toista pakolaiserää ei päästetty Suomeen eikä mihinkään muuhunkaan maahan. - Kuva: Hugo Sundström 1938. Museovirasto.

Pieni maa suurvaltain pelilaudalla

Mannerheimin arvio

Mannerheim, joka vuosisadan alussa oli toiminut ulaanirykmentin komentajana Puolassa, kirjoitti sisarelleen Eva Sparrelle syksyllä 1939:

Puola parka, on vaikeata uskoa mahdolliseksi, että tuo ritarillinen ja urhoollinen kansakunta on jälleen kerran jaettu, ja keiden kesken - Stalinin Venäjän ja Hitlerin Kolmannen valtakunnan! Se merkitsee tuhoutumista kahden pirullisen kiduttajan käsissä, sillä mitään inhimillistä on turhaa etsiä kummastakaan näistä tyranneista. Ja kuka on vuorossa seuraavana, kun näiden herrojen ruokahalu on ehtinyt kasvaa?^[33]

Ennen sotia Mannerheim oli kiertänyt eri Euroopan maissa "haistelemaan ilmaa" Suomen hallitusten toimeksiannosta. Lisäksi hänellä oli laaja kontaktiverkosto etenkin Venäjältä paenneiden emigranttien keskuudessa. Sotamarsalkan ulkopoliittiset arviot menivätkin ällistyttävän usein oikein.

Suomettuminen ja ruotsittuminen

Suomi "kahden pirullisen kiduttajan" välissä: Pohjois-Eurooppa kesästä 1940 kesään 1941.

Pieni valtio pystyy päättämään omista asioistaan vain rajallisesti, suurempien määräämien rajojen sisällä. Jopa pienen valtion olemassaolo on riippuvainen suurvalloista, minkä Baltian maat saivat katkerasti todeta.

"Suomettumista" on esiintynyt läpi ihmisen historian. Talvisodan jäljiltä Suomen ja Saksan suhteet olivat viileät, mutta kun saksalainen sotilassaapas laskeutui 9.4.1940 Oslon lentokentälle, Suomi "suomettui" ja Ruotsi "ruotsittui". Ruotsin politiikasta on käytetty nimitystä "realpolitik".

Välirauhan alussa alkanut suomettuminen toteutui uhkaavammassa maailmanpoliittisessa tilanteessa kuin 1960-luvulla Kekkosen aikaan. Johtavien poliitikkojen ja sotilashenkilöiden oli tarkkaan harkittava sanansa, sillä isänmaan etu ohitti sananvapauden ja "rehelliset mielipiteet".

Suomen uhkakuvat

Keskikesällä 1940 Suomi oli täysin suurvaltojen armoilla:

Neuvostoliitto – liitti Baltian maat itseensä ja esitti toistuvasti poliittisia vaatimuksia Suomelle.

Iso-Britannia – vaikeutti kaupankäyntiä USA:n kanssa ja lopulta salli hankkia öljyä vain murto-osan Suomen tarpeesta.

USA – hyväksyi brittien toimet, vaikka ne samalla rajoittivat myös amerikkalaisyritysten kaupankäyntiä Suomen kanssa.

Saksa – murskasi länsivaltain maa-armeijat ja suhtautui Suomeen kylmäkiskoisesti pitäen kiinni Molotov-Ribbentrop sopimuksesta.

Historian taakka

Juutalaiskansa karu historia

Läpi vuosisatojen juutalaisia oli sorrettu ja pahimmillaan murhattu useissa eri maissa sekä viranomaisten että tavallisten kansalaisten toimesta. Uskonnollisista syistä juutalaiset puolestaan olivat itse pitäneet etäisyyttä muuhun yhteiskuntaan. Kaikki vähemmistöt, muutkin kuin juutalaiset, ovat olleet otollinen kohde vihanpurkauksille, kun syntipukkia on kaivattu.

Aleksanteri II murhan seurauksena syntyneissä pogromeissa Venäjällä hävitettiin 20.000 juutalaisen kodit ja heidät karkotettiin Moskovasta ja Pietarista.^[34] Väkivaltaisuuksien seurauksena Itä-Euroopasta pakeni liki 3 miljoonaa juutalaista, heistä 2/3 Yhdysvaltoihin.^[35]

Valinnan aika

Suomen juutalaisten keskuudessa kaksoisidentiteetti näkyi henkilökohtaisissa valinnoissa Välirauhan aikana. Vaikka Suomen tulevaisuus oli uhattuna, maassa pysyivät ne 80% juutalaisista, jotka katsoivat olevansa enemmän suomalaisia kuin juutalaisia. He toteuttivat juutalaisten patriarkkojen 1885 säätyvaltiopäiville antaman ylvään lupauksen:

Olemme ihan vakuuttuneita siitä, että jos anomuksemme kuullaan, tulevat lapsemme ja jälkeläisemme, saadessaan kerran tietää, että Suomi on harrastanut heidänkin parastaan, pelkästään tämän tietoisuuden kannustamina täyttämään velvollisuutensa ahkerina ja uskollisina kansalaisina.^[36]

Osalle juutalaisia siteet Suomeen olivat heikot ja he poistuivat maasta. Historia oli opettanut juutalaisia hylkäämään kotinsa tuhon uhatessa. Se oli lohduton, mutta toimivaksi havaittu eloonjäämismekanismi.